Pimeyden musta puoli

Sanoisin että tämä runo on kehityskelpoinen. Ihan valmis se ei minun mielestäni ole. Otsikko on kaunis vaikkakin synkkä. Myös kirjoittajan nimimerkki herättää lumoavan mielikuvan. Kolmannella rivillä yksi sana, "paska", särkee tämän kauneusvaikutelman. Mietipä huviksesi, miten runo muuttuisi, jos kolmannen rivin jättäisit kokonaan pois. Se ei ole edes täysin linjassa jatkon kannalta sikäli, että jos aamu kerran on alkanut paskasti, niin miksi kertojaminässä sitten on rauha? Vai pakottaako hän itsensä pysymään rauhallisena? Sen sijaan jos kolmatta riviä ei olisi lainkaan, runo toimisi minun mielestäni loogisesti tasaisemmin. Aamun pimeys ja harmaus riittävät kertomaan, ettei kaikki ole hyvin.

Lopussa on yllätys, kun runon pahuus kumpuaakin isästä. Ehkä hän on liian hallitseva, määräilevä hahmo? Voisiko tätä rauhan tarvetta ihan pikkuisen selventää lukijalle? Esimerkiksi voisiko toiseksi viimeiseksi riviksi lisätä vaikka jotain sellaista kuin "anna minun kasvaa"?

Parhain terveisin

Runo kertoo sisäisestä pahasta olosta.
Mutta sen ei ole tarkoituskaan kertoa kaikkea. Sisällä, sielussa käy kova taistelu, se taas mielestäni näkyy tekstissä.
Seisotaan myrkyssä, mutta yritetään näyttää sitlä ettei ole mitään hätää.

Runo on kirjoitettu tunteiden vielä myllätessä, ei mitään hajua eikä halua viilata yhtään sanaa eikä säettä. Ei mielessä edes tuikahtanut, että katsoisin tekstiä yhtään tarkemmin. Se on kokonaisuudessaan sitä itseään, raastavaa, riuhtovaa tunnetta, asiaan, johon ei voi itse vaikuttaa.

Olet tutkinut vaatimatimatonta runoani tarkkaan. Selvensinkö vai sotkinko mietteitäsi lisää, toivon että selvensin.
Harvinaista, että saa näin pitkän ja pohtivan runovastauksen, siitä kiittäen
*sudetar*