Väite: tie koiran sydämmeen käy vatsan kautta

varmasti, ainakin meillä. Mikään muu ei kiinnosta kuin ruoka, ja jos kuka vaan murunkin tarjoaa, niin sydänystävän koirastani saa. Olen samalla menetelmällä voittanut myäös sakemannin, harmaan pystykorvan ja yhden beaglen ystävyyden.

Erimieltä.

Kaikki koirat eivät ole ahneita ruoalle.

Tie koiran sydämeen käy vatsan kautta?

Hyvä avaus!

Toimiiko herkkuruoka todellakin niin vahvasti, että koira on valmis jopa hylkäämään entisen kotinsa ja entisen isäntänsä ?

Itse en ole ikinä käyttänyt koirieni koulutuksessa ruokaa siinä tarkoituksessa, että sillä keinolla saisin ne tottelemaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että ruoka ja sen saanti on eri asia kuin syvemmän suhteen luominen. Jos otan laumaani eläimen tai minkä vaan muun avuttoman olennon, niin totta kai ruokin sen terveellisesti ilman mitään ehtoja aamuin illoin. Eläimen nälässä pitäminen koulutustavoitteen saavuttamiseksi ei ole hyvä juttu. Eikä super-ahneen eläimen ylisyöttäminenkään.

Vaikka alkukantaiset basenjit ovat satavarmasti ahneita ruuan perään, niin silti uskon, että nämä meillä asuvat valitsevat minut jonkun herkkuruokaa tarjoavan namusedän sijasta.

Olisi kiva voida testata, olenko ihan väärässä.

Koira voi tykätä ja hakea kontaktia siihen joka antaa ruokaa, mutta syvempi suhde syntyy muilla keinoin. Harva tämän ymmärtää, kaikkeen tarjotaan vain nameja.

Tie koiran sydämeen voi alkaa niillä nameilla ja ruoalla, mutta sen valloittamiseen vaaditaan muutakin. Se, että omaan koiraan saa luotua todellisen kumppanuussuhteen (tai miksi sitä nyt sitten kutsuisikin), vaatii paljon muutakin kuin vain namien syöttöä ja ruoan antamista. Namipalkalla (jota itsekin oman koirani kanssa käytän) saa kasvatettua tottelevaisen ja hyvän koiran, mutta niin saa monella muullakin tavalla. Se ei kuitenkaan yksistään riitä mihinkään, jotta koiraan tulisi luotua todellinen suhde pitää sen kanssa olla muutenkin, tehdä ja kokea asioita yhdessä, ns. kasvaa yhteen.

Vieraaseenkin koiraan voi luoda hyvän suhteen ilman, että sille koskaan antaa yhtään namia. Sukulaisellani on parsonrussellinterrieri (jota tapaan jokusen kerran vuodessa), joka tapaa hymyillä tervehtiessään omalle perheelleen, sekä muutamille muille ihmisille joista se erityisesti pitää. Itse kuulun näihin valittuihin :) Tieni sen sydämeen olen ilmeisesti onnistunut valloittamaan leikittämämällä, rapsuttelemalla ja lenkittämällä sitä. Yhtään namia se ei ole minulta koskaan saanut, ja silti uskoisin sen suosiossa olevani.

Siihen mitä Tiinamuori sanoi:
"Vaikka alkukantaiset basenjit ovat satavarmasti ahneita ruuan perään, niin silti uskon, että nämä meillä asuvat valitsevat minut jonkun herkkuruokaa tarjoavan namusedän sijasta."

Itsellänikin on koira, joka ruoan toivossa luultavasti seisoisi vaikka päällään, jollei muuten sitä saisi. Ja saattaisi namilla houkuteltuna (ja ainakin siinä tapauksessa ehdottomasti jollen mitenkään estää/kieltää yrittäisi) lähteä jonkun vieraan mukaan. Varmaksi en tiedä, kun ei ole koskaan kokeiltu, pitäisiköhän? Mutta uskoisin ja toivoisin sen ainakin viimeistään namin saatuaan palaavan takaisin luokseni.

Näin minun mielestäni, mielenkiintoinen aihe pohtia..

Olemme joskus suorittaneet pienimuotoisen kokeen silleen, että läheinen perhetuttu ja minä olemme olleet koiran (ei käyttökoira, vaan basenji) kanssa sellaisessa paikassa ulkona, että se on koiralle ei-kenenkään -maata. Sitten olemme lähteneet eri suuntiin ja koiralle tuttu ihminen huuteli koiraa peräänsä, ja jos ja kun se tuli, palkitsi sen joka kerta namilla. Minä puolestani kävelin toiseen suuntaan puhumatta mitään ja ilman herkkuja. Viimeistään silloin, kun näköyhteys katkesi, koira kuitenkin valitsi minut. Tietenkään yksi kerta ei ole mikään tieteellinen koe eikä todiste, mutta luulenpa, että koira kyllä tuntee, tietää ja ajattelee enemmän kuin useimmat ihmiset arvelevat.

Seuraavaksi kokeilen tuota jfakjdfkasjdkfjalkdj:in (hitsi miten vaikia nimimerkki) ehdottamaa vieraan mukaan lähtemistä. Ongelmana on vain, mistä sellaisen (esim. meidän koirille täysin oudon) vieraan ihmisen löytää, joka tähän kokeiluun lähtisi ja jolle tämän kokeilun selittäisi, ilman että pitäisi minua ihan pöhkönä. Tai siis vielä pöhkömpänä kuin nyt:-))