Tietääkö kukaan, kuinka mahdollista on julkaista esikoisena novellikokoelman? Vai pitäisikö olla ensin tunnettu kirjailija, tai edes kirjailija, ennen kuin sellainen oikeasti onnistuu?
Kun noita novelleja on jo pöytälaatikossa vaikka kuinka, ihan hyviä ja kirjaan kelpaavia ainakin osa.
Kun noita novelleja on jo pöytälaatikossa vaikka kuinka, ihan hyviä ja kirjaan kelpaavia ainakin osa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen miettinyt samaa. Romaani on niin iso urakka ensi alkuun, ja jutunpätkiä on kertynyt useastakin aiheesta vuosien varrella melkoinen kasa. Ei kai siihen vakiovastausta liene. Tarjotaan kustantajille ja katsotaan, tärppääkö. Novelleja on helppo lukeakin. Se voisi ehkä olla helpompikin askel julkaistuksi kirjoittajaksi.
Toivotan sinulle onnea yrityksellesi.
Monet aloittavat proosauransa novellisteina. Jos novellit ovat hyviä, toki ne julkaistaan. Novelli on taitolaji ja tyylilaji, joten ei kun hiomaan ja lähettämään. Eihän niiden myynti huimaava ole, mutta ei kai kukaan taidetta rahasta ensimmäiseksi tee, vaan muista motiiveista.
Raija Siekkisen novellit ovat itse asiassa taidokkaampia kuin hänen pienoisromaaninsa. Vaikka hyvin hyvin taitava kirjailija onkin.
Huonojakin esikoisnovellikokoelmia julkaistaan, mikä lohdutukseksi kaikille. Yksi sellainen oli jopa viime vuonna loppusuoralla, kun jaettiin Hesari kirjoittajapalkintoa parhaasta esikoisesta. Keltaiset tyypit, kirjoittajaa en muista.
On muuten kummallista, että ihan tosissaan joku sellainen kuvittelee julkaisevansa jotain, joka ei yhtään seuraa, mitä maassamme kustantajat julkaisevat.
Tosiasia on, että novellikokoelmia ei juuri julkaista.
Jos julkaistaan, niin kirjoittajalla on ollut lähempiä suhteita kustannuspuolelle.
Novellikokoelma tuottaa kustantajalle vain tappiota.
Tuntemattoman kirjoittajan on niitä turha kustantajlle tarjota, vaikka olisi hyväkin kokoelma.
Suhteilla julkaisuun päässeet luonnollisesti ovat huonoja.
"Suhteilla julkaisuun päässeet luonnollisesti ovat huonoja."
Jaabajaaa.... kyllä tämä 26 taas jatkaa tätä Kirjailijanalut palstan
marmatuslinjaa.
Näitä kun vuodesta toiseen lukaisee / vilkaisee niin mitäpä tässä meikäläinenkään muuta kuin
vaipuu
epätoivoon.
Teki niin taikka näin niin aina
väärinpäin.
Huoh !
Hehheheeeehahah...No näinhän se on, saman olen huomannut itsekkin.
Eipä tässä enää kannattaisi edes tänne kirjoitella,
mutta onneksi on suhteita ylläpitoon,
julkaisevat edes tämän viestin,
vaikka onkin aivan surkeaa tekstiä.
Muuta en sitten saakkaan koskaan julkaisuun...
Nähdäkseni julkaisupäätöksen sanelee lajista riippumatta aina se, vaikuttaako itse teksti niin hyvältä ja lupaavalta, että sitä voisi julkaista. Tietysti kustannusmaailmassa pätee tiettyjä lainalaisuuksia, esim. sanotaanhan, että lyriikka on heikompaa kuin proosa, ja proosasta novellit ovat heikompia kuin romaanit, ja tämä saattaa vaikuttaa joihinkin seikkoihin esim. itse julkaisuprosesseissa. Mutta onhan lukemattomia kirjailijoita aloittanut tällä lajilla, itselleni henkilökohtaisesti tutuin on nyt jo entiseksi muuttunut opettajani Jyrki Vainonen. Eli suosittelen ennemmin jatkamaan novelliesi julkaisukelpoiseksi jalostamista kuin kuikuilemista sinne tänne vailla päätöstä siitä, kirjoittaako juuri näitä novelleja vaiko jotain muuta. Mutta pysy aina ovet auki joka suuntaan.
Onhan julkaistujen käsikirjoitusmäärä pieni lähetettyjen määrään verrattuna, mutta aina sieltä uusia kirjallisia esikoisia esille putkahtaa. Joel Haahtelan ja Markku Pääskysen proosateokset aikanaan ilahduttivat, heidän tuotantoaan olen seurannut sen jälkeen.
Ei pidä luoda liiallista tappiomielialaa, jos ei turhia toiveitakaan. Käsikirjoituksessa varmaan eniten painaa mittarissa kieli, koska kielen taitavuus ja omintakeisuus tekee aina lukijoihin vaikutuksen. Tarinan omaperäinen näkökulma kanssa, mieleen tulee esimerkiksi Leena Krohn tai Eila Kostamo. Taitavia kirjailijoita hekin, tuntemattomina aloittaneita.
Kumpikaan ei kovin hyvin myy, on niin vaikeita.
Mitäpä myynnistä näin pienellä kielialueella, kysymys on persoonien taiteellisista taidoista ja omintakeisista näkemyksistä.
Eiköhän sillä myynnilläkin ole jotain väliä. Ainakin siinä vaiheessa, kun kustantaja miettii, kustantaako esikoista vaiko ei.
Leena Krohn ja Eila Kostamo, tuntemattomina aloittaneita, mutta myös tuntemattomisksi ovat jääneet isolle osalle kansaa. Kysypä satunnaisesti valituilta henkilöiltä kadulla, niin kumpaakaan ei tunneta. Saati että olisi luettu joskus.
satunnaisesti valituista henkilöistä iso osa tietää kirjailijoista vain sofi oksasen ja väinö linnan
Kirjallinen eliitti on se, joka pyörittää taidekirjallisuutta. Krohnia on käännetty monelle kielelle ja hän on saanut lukuisia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja.
Minusta on loukkaavaa, että tavallisen kansan maku laitetaan arvioimaan Krohnin tai Kostamon tunnettavuutta tai merkittävyyttä.
Kansanhuvit on kansanhuvit, taide on taidetta. Et punktum.
Ei siinä mitään loukkaavaa ole. Ei toinen vaihtoehto ole Remes tai joku vastaava.
Kyseiset ämmät vain kirjoittaa niin tylsää tekstiä, että ei ole ihme, että jokamies ei tunne heitä saati ota kirjaa käteensä.
kyseiset ämmät........... jaabajaa......... no minulle tuli nyt tätä
Ei noita mulle
vuodatusta lukiessani,
että
nämä kyseiset saattavat olla suorastaan kiitollisia
ettei
jokamies tunne heitä.
Tai mistä minä tiedän ....... böhhhh......... kaikkea sitä tuleekin
miettineeksi näitä
ketjuja lukiessani.
.......voi rähmänkäpälä sentään tätäkin kevätpäivää taas.......