carpe diem

Kirjaimellisesti tuo tarkoittaa 'poimi päivä' mutta käännetään yleensä muotoon 'tartu hetkeen'

Sadun innoittamana otin tuon esiin. Googlettamalla minäkin tuon tarkistin kun ovat nuo latinan opinnot jääneet toteutumatta.

Ei pieni sivistys olisi pahaksi tällekään palstalle Kirjoitustaitoa pitäisi sitäkin parantaa, varsinkin minun, kun olen kirjoitusvirheistäni tunnettu.

Joitakin arkisia lentäviä lauseita voitaisiin mainita, ihan suomeksi.

Tulin näin ja voitin, sanovat suomalaiset. Veni vidi vici, sanoi alkujaan Julius Caesar ratsastaessaan Rubicon siilan yli voittajana.

Tarttukaamme siis tähän päivään, kukin tahoillamme. Lämpimämpää kohti ollaan menossa ja ensi viikon tiistain pitäisi olla jonkinlainen käännekohta.

Ken elää hän näkee! Sujuvaa sunnuntaita!

t. Ruuneperi
7179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Puhuus sikakin saksaa, kun olis alhaanen huuli vähän piree. Sanan laskussa sanotaan.
Pilkuista puheen ollen, kirjailija S. pahastui kun kustannustoimittaja lisäsi pilkun kirjailijan käsikirjoitukseen. "Aikamoinen helvetti siitä seurasi". Kertoi William Maxwel.

Pilkku poistettiin kässäristä ja William sanoi, Salingerin käsitys täydellisyydestä tarkoittaa todella täydellisyyttä, eikä siinä pidä leikitellä.
Erilaisia kirjoittajia, tämmösiä eivät malta olla kirjoittamatta, kun justiisa lukee jotakin kirjaa ja luulee ymmärtävänsä.

Äänestä

Ollako vai ei olla?

Mistähän sitä vielä repisi ja mihin ryhtyisi? Työelämä on jäänyt taakse ja siellä mukana jonkunlaisena aktiivina ja toimijana ehdin olla. Kun jäin eläkkeelle, jätin samalla koko sen saran päätösten ja toiminnan sorvaamisessa. Muistin, kuinka yltiöpäisenä nuorena huomauttelin "vanhoille jäärille", että te jaarittelette vain vanhoja, joilla ei enää ole näissä asioissa merkitystä. Ehkä ammuin yli, mutta ei kuitenkaan aivan turhaan. Sen ratkaisun tein, että mene muistelmiani kertomaan sopimattomassa kohdassa. Nuorennusleikkaus on tehtävä ja se parempi hoitaa ajoissa. Korvaamattomuuden tunnetta on parasta hillitä, ennenkuin se pakollisena tapahtuu.

Se ei tietenkään estä vapaamuotoiseen jutusteluun osallistumista sopivassa tilaisuudessa.
Ikä ja kaipa kokemuskin kyllä ainakin minua on rauhoittaneet. En näe kaikkia uhkia, entä suuria toiveita suuresti sykähdyttävinä. Pienten "kumousten tekijäksi" ei intoni riitä.

Jos aloittaja tarkoitti ensi viikon tiistaita äänestyksen lähestymiseksi, niin onhan se miettimisajan loppusuoralla. Merkittävät vaalithan on edessä, onhan niitä ollut ennenkin. Ajankohtainen vain aina suurenee. Kävipä vaaleissa miten tahansa, mitään järin mullistavaa tuskin tapahtuu. Vaalien jälkeen alkaa neuvottelut ja päädytään joihinkin komromisseihin. Painopisteet voivat vaalien tuloksena hiukan muuttua. Toivottavasti tasa-arvoisempaan, oikeudenmukaisempaan suuntaan. Se on myös moraalinen kysymys. Kun vaalityöllä usein vedotaan henkilökohtaisiin asioihin, " kurjuuteen tai rikkauksien säilyttämiseen tai kasvuun", nämä tuskin kohdallani muuttuvat. Ehkä inflaatio jatkaa eläkkeen nakertamista - siinä se.

Enempää en ryhdy politiikasta jauhamaan. Täällä on jo ollut riittävästi - sanoisinko vouhotusta, jankutusta, vähemmän asiaa. Muistuttaa väliin "arabien kielenkäytöltä", korostetulta uholta ja kuvitellun voiman näytöltä.

Äänestämässä kyllä käyn, Persuihin en luota, vaikka joitakin tapeellisa asioita Soini on nostanut esille.

Nyt tartun hetkeen ja lähden pompottelemaan pientä ravia. Sitähän yritän yllä pitää ja vakaa käsitykseni on, että ei se aivan turhaakaan ole.

Äänestä

Eräs lentävä lause on eritryisesti iskostunut mieleeni : Festina lente, kiiruhda hitaasti. Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis. Lastenkasvatuksessa se on erityisen tärkeää, täytyy antaa luonnolliselle kehitykselle aikaa, kaikella on oma aikansa. Ihmisen ei tarvitse saada kaikkea. Päämääriä on asetettava, mutta antaa aikansa kypsymiselle , pitää olla varaa myös erehtyä, tarkistaa ja muuttaa suuntaa.

Carpe diem voisi olla suomeksi sanonnassa "ottaa tilaisuudesta vaarin". Se eroaa käytössä siitä, että muori ottaa tilaisuudesta vaarin. Kielteisenä sanotaan ,että ei ottanut vaarin (ei siis vaaria). Sanoistakin voi ottaa vaarin. On myös impulsiivisia hetken lapsia, jotka eivät liikoja mieti tekojensa seuraamuksia.

60-luvulla oli käytössä Lehtovaaran Sielutiede-oppikirja. Siinä käytettiin termiä "itsevaarinotto" itsetarkkailusta.

Sana on hyvin vanha , jo Mikael Agricola käytti sitä :

Jos ioillain iocu Wirca ombi, Nin ottacan Wirghastans waarin.

Sumuinen huhtikuun aamu odottaa taivaltajaa, mustarastaat ovat löytäneet meidän ruokintapaikan. Linnuilla tuntuu olevan päivä päivältä yhä enemmän asiaa toisilleen, ulkona tuoksuu kostea sulamisen kevät voimallisesti !
Keväistä oloa ja mieltä toivottelen kaikille !

Äänestä

Surullistakin luettavaa, kirjoitan silti, ei tarvitse lukea jos satuttaa.

Carpe diem!
Aamulla soitti 84v ystäväni jonka olen tuntenut jo vuosia, apua olen hänelle antanut, elämässä mukana yrittänyt ystävänä, tukena olla....Olen valvonut yli 6 t, heikottaa, en oikein pysy pystyssä, tule tänne. Menin ja löysin hänet hyvin voipuneena, sanoisin elämästä kylläksi saaneena nojatuoliin lysähtäneenä.Paljon on vaivoja miehellä loppu matkan varrelle ilmaantunut, jokapäiväinen konjakki antaa puhtia päiviin. Nyt kulki matka ambulanssilla sairaalaan. Erittäin varakas herra, mutta varsin erikoislaatuinen luonne hyvässä ja pahassa. Olen ollut kuuntelija hänen tilityksille.En ihmettele että lähipiiri on hänet jättänyt oman onnensa nojaan.
Uskon kuitenkin hän palaa kotiin, mihin kotiin, aika näyttää.

Onko tämä monen yksinäisen vanhan henkilön kohtalo, ainakin läheisyydessä tiedän monia. Nyt on kevät tulossa, jostakin syystä tämä huhtikuu on monille henkisesti varsin raskasta aikaa. Vaikka usein konjakin käyttäjät tuomitaan, voi snapsit auttaa aloittamaan uutta päivää.

Quam minimum credula postero! = Luottaa et saa liikoja huomiseen!
Nyt tuntui tältä ja piti purkaa tuntoja Carpe diem-ketjuun.

Äänestä
  • Altum silentium.

    Syvä hiljaisuus. Tuo sanonta valtaa mielen, kun tajuaa, kuinka haavoittuva ihmiskunta on.
    Katsoin TV:stä tuulen vaikutuksesta, niin kukoistukseen, kuin totaaliseen kulttuurien häviämiseen aikojen saatossa.

    Ei ainoastaan pasaatituulet, ja el Nino/el Nina ilmiöt, jotka mahdollistivat meriteitse valloitettuja uusia mantereita ja saaria, vaan ylemmissä ilmakehissä liikkuvat mahtavat voimat, jotka muuttaessaan reittiään, jättivät sateettomiksi alueet, joilla on kukoistanut intiaaniheimojen laajoja kulttuureita.

    Näinä ilmastomuutosten aikoina, emme mekään voi tietää tulevaisuuden muovaamasta maailmastamme mitään varmaa.

    Sen edessä voi tuntea tuon *syvän hiljaisuuden*, niin suurten voimien edessä.

    Nöyrää kiitollisuutta ei voi olla tuntematta, että on saanut elää, ja olla mukana kaikkine elämään liittyvinen riskeineen ja tietoisuuksineen.

    Elämälle kiitos !

    Äänestä

Suomalaiset sanoivat" Paska reissu mutta tulipa tehtyä"

Ja mitä sivistykseen tulee ,niin eise kartu muutamalla latinan Fraasilla . Ainakaan meitä suomalaisia, Meille kelpaa ihan tavallinen toisen ihmisen kunnioitus, Eikä kysyä Mikä sinun "Titteli on"-- Jaa niin hänhän mainitseekin sen tittelin ensin ja sittenvasta nimensä.( jos oikein muistan , nähneeni vanhoista elokuvista).

Äänestä

Illuminare siitä se lähtee kevään tulo ja mitäs me nyt muuta tarvitaan?

En ole lukenut latinaa mutta 'prassailen' tuolla serkkuni paljon käyttämällä sanalla, papit kun joutuu lukemaan myös latinaa ja kreikkaa, ainakin nämä minun uskontoni papit, no hyvä että jotain muistan, vai muistanko?
Näin tihkusateisena päivänä on hyvä muistaa päivänpaistetta ja pitää valoisaa mieltä.

Eikös se eläkeläinenkin ole titteli, vaikka Verovirastosta tuleekin edelleen ammattinimikkeellä varustettuja kirjeitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Kirjaimellisesti tuo tarkoittaa 'poimi päivä' mutta käännetään yleensä muotoon 'tartu hetkeen'

Sadun innoittamana otin tuon esiin. Googlettamalla minäkin tuon tarkistin kun ovat nuo latinan opinnot jääneet toteutumatta.

Ei pieni sivistys olisi pahaksi tällekään palstalle Kirjoitustaitoa pitäisi sitäkin parantaa, varsinkin minun, kun olen kirjoitusvirheistäni tunnettu.

Joitakin arkisia lentäviä lauseita voitaisiin mainita, ihan suomeksi.

Tulin näin ja voitin, sanovat suomalaiset. Veni vidi vici, sanoi alkujaan Julius Caesar ratsastaessaan Rubicon siilan yli voittajana.

Tarttukaamme siis tähän päivään, kukin tahoillamme. Lämpimämpää kohti ollaan menossa ja ensi viikon tiistain pitäisi olla jonkinlainen käännekohta.

Ken elää hän näkee! Sujuvaa sunnuntaita!

t. Ruuneperi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu