Tiineys

Missä vaiheessa juoksuja on suurin riski tulla tiineeksi? Narttuni on merkkaillut jo viikkoja ja eilen alkoi verenvuoto. En aijo pennuttaa, kiinnostaa vain.
690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Google on ystäväsi, ei vihollinen.

Kasvattajukurssi kannattaa aina.

Äänestä

Kiitos urpo!

Äänestä

kokeile uroksen kanssa. Sitten kun uros saa hypätä päällä niin riski on aika todennäköinen tulla tiineeksi

Äänestä

Kiima on useimmilla nisäkäsnaarailla esiintyvä ilmiö, jolloin eläin on tilassa, jossa munasolun hedelmöittyminen on mahdollista. Kiima-aikana eläin on seksuaalisesti aktiivinen.

Narttukoiralla on kiima 1-3 kertaa vuodessa. Ensimmäinen kiima on noin 6-9 kuukauden iässä. Narttukoiran kiimasta käytetään myös nimitystä juoksuaika. Koiran kiima jaetaan esikiimaan (proestrus), kiimaan (estrus), jälkikiimaan (metestrus) sekä kiimattomaan (anestrus) aikaan. Esikiimaan (9 vrk) kuuluu ulkosynnyttimien turvotus ja verinen vuoto emättimestä. Se ei johdu samasta syystä kuin naisen kuukautiset. Vuoto vaalenee varsinaista kiimaa lähestyttäessä. Vain varsinaisen kiiman (9 vrk) aikana narttu antaa uroksen astua. Varsinainen kiima voidaan todeta myös verikokeella tutkimalla irtosolunäyte (PAPA) tai progesteronihormonin määrä. Näin voidaan määrittää sopiva aika astutukselle. Jälkikiima (60 vrk) päättyy kantavalla koiralla synnytykseen. Mikäli narttu ei ole kantava, voi esiintyä valeraskausoireita. Lähde: Wikipedia

Äänestä
  • Ei se kuule ihan noin yksi oikoista ole,,,on kuule ihan narttu kohtaista, mielenkiintoista että voit noin määritellä eri vaiheitten kestot..meidän narttu vuoti 2 täyttä viikkoa ja siten rusehtavaa eritettä nyt ekan päivän, saas nähö kuinka kauan tämä vaihe kestää...että joka koira on yksilö !

    Ja selviää vaiun käymällä tämä vaihe läpi, sitten osaakin jo varautua ja kaikki menee helpommin :)

    Äänestä

Kasvattajakin on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


öpöpöpöpöpö kirjoitti:

Missä vaiheessa juoksuja on suurin riski tulla tiineeksi? Narttuni on merkkaillut jo viikkoja ja eilen alkoi verenvuoto. En aijo pennuttaa, kiinnostaa vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu