espanjan kielinen nimikö? nimipulma odottavalla äidillä

almoada

Odotan ensimmäistä lastani, jonka laskettu aika on 16.4, joten nimen valinta lähenee kovaa vauhtia. Asumme meksikolaisen mieheni kanssa täällä Meksikossa, jossa lapsenkin on tarkoitus kasvaa.

Isän tummien piirteiden vuoksi lapsesta tulee mitä todennäköisimmin tumma, ruskeasilmäinen, meksikolaisen näköinen pallero. Meksiko tulee olemaan hänen kotimaansa ja espanjan hän tulee oppimaan parhaiten, sillä kuulee sitä kokoajan joka puolella, ja sen sijaan suomea hän tulee puhumaan vain minun kanssa. Haluiaisin lapsella olevan edes jotain suomalaista, joten olenkin haaveillut, että antaisimme lapselle suomalaisen nimen. Mies ei ole oikein innostunut ajatuksesta, vaan sen sijaan pitää perinteisistä ronskeista espanjan kielisistä nimistä kuten Roberto, Fernando, Carlos... jotka ei sitten kuulu yhtään mun suosikkeihin. Mies on kuitenkin oikeassa sanoessaan, että me asumme _täällä_, joten parempi antaa lapselle nimi, jonka ihmiset osaavat lausua _täällä_ eikä tarvitse olla aina se "oudon" niminen muiden lasten joukossa. E kuitekaan luovuttanut vielä.

Aloinkin miettimään, että jos löytyisi nimi, joka on sekä suomalainen että meksikolainen. Taikka jokin suomalainen nimi, joka ei kuulosta oudolta meksikolaisen suussa. Olen vielä sen verran hankala, etten halua mitään kaikkein yleisintä nimeä kuten vaikka Laura.
Lapselle annetaan kaksi nimeä, josta etummaista on tarkoitus käyttää kutsumaimenä. Sukunimiä tulee Meksikon systeemin mukaan kaksi, toinen isältä ja toinen äidiltä. Isältä tulee Loera ja minulta tavallinen -la päätteinen suomalainen sukunimi.

Nyt siis nimi-ideoita kehiin! Eli tyttöjen sekä poikien nimiä, sillä sukupuolesta ei ole vielä tietoa. Kiitos jo etukäteen!

17

1316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Perinteisiä vanhoja suomalaisia ja jotka käy meksikossa...hmmm. Näistä ehdottaisin Amanda ja Daniel. Mutta jos haluat lyhyitä ehdottaisin Nana ja Luca. Tykkään kyllä myös Roberto nimestä.

      Amanda
      Adele
      Matilda
      Aurora
      Cecilia
      Elisa
      Emilia
      Hilda
      Iris
      Isabella
      Martina
      Olga
      Sara
      Selina
      Telma
      Teresa
      Viktoria
      Veronika

      Aaron
      Daniel
      Anders
      Benjamin
      Christian
      Elias
      Elia
      Gabriel
      Hector
      Lucas
      Manuel
      Peter
      Rafael
      Rene
      Samuel
      Sebastian
      Thomas
      Victor

      • Niih

        Laitoit sitten kehiin mahdollisimman epäsuomalaisia nimiä.


    • fghnfdjh

      No mites olisi sellainen vaihtoehto että annatte lapselle kutsumanimeksi sellaisen meksikolaisen nimen ja toiseksi nimeksi sitten suomalaisen nimen!? Kävisikö miehellesi sellainen vaihtoehto?

      Olivia
      Eva
      Lucia
      Celia

      Marcos
      Lucas
      Carlos
      Raul

    • tt

      Varsinkin jos sukunimi jo kertoo espanjalaisen taustan, kannatan suomalaista nimeä. Ääntämyshän on kielissä lähellä toisiaan (paitsi jos sana alkaa j:llä).
      Ajattelin ihan supisuomalaisia nimiä: Sini, Suvi, Sisu, Toivo, Tarmo. Voihan sitten kakkoseksi liittää "isänkielisen" nimen.

    • Tytölle nimiehdotukseni ovat Marie ja Lila; pojalle Mico ja Luca(s).

      • .........

        Mico=apina espanjaksi, joten en suosittele.


    • jhkiuytre4

      Miten olisi jokin kansainvälinen nimi, mutta suomalaisella kirjoitusasulla? tyyliin Johannes, Topias, Matias, Tuomas, Josefiina, Auroora, Juulia, Matilda, Anniina..
      Marja olisi myös kiva, sen voisi lausua samoin kuin Maria, vaikka se j- onkin siellä välissä.. ja samalla se olisi suomalainen luontonimi ( en tosin tiedä mitään espanjan lausumisesta, joten saattaa mennä hiukan metsään tämä ehdotus ;) )
      Tai sitten ihan niin että etunimi espanjalainen ja toinen nimi suomalainen.

      • .....

        Marja lausuttaisiin espanjaksi "Marha".


      • Niih

        Jos lapsi onkin poika, niin Marjo. Eiku ehkei sittenkään, vaikka Mario onkin pojan nimi.


    • NimiTäti

      Rosa.
      Sofia.
      Amanda.
      Maria.
      Ida.
      Helena.
      Emily.
      Eva.
      Elvira.
      Teresa.
      Isabel

      Robert.
      William.
      Robin.
      Lucas.
      Rafael.
      Gabriel.
      Hugo.

    • ....

      Nimiä, joita esiintyy sekä suomessa että espanjassa:

      Alma
      Anna
      Amalia
      Amanda
      Anita
      Aurora
      Elisa
      Eloísa (ei yleinen Suomessa, mutta miksei kävisi, suomenkielinen merkityskin on hieno)
      Elvira
      Emma
      Emilia
      Ester
      Eva
      Hilda
      Ida
      Ines
      Irene
      Irma
      Iris
      Julia
      Laura
      Maria
      Paula
      Pia
      Rita
      Sara
      Sofia
      Teresa/Terese
      Ursula
      Vilma

      Elias
      Matias
      Nico
      Nicolas
      Samuel
      Valentin

    • almoada

      Kiitos jo annetuista ehdotuksista. Miehen kanssa ei asiassa olla kovin pitkälle päästy, mutta jotain edistystä sentään...

      Noista ehdotetuista nimistä meitä molempia miellytti Eva. Siihen kun keksisi kivan toisen nimen vielä...
      Muitakin kivoja nimiä löytyi, useat turhan yleisiä vaan omaan makuuni. Kuulostampa nyt hankalalta. Kiitos kuitenkin, ja uusia ehdotuksia otetaan vielä vastaan. :)

      P.S. Törmäsin tuossa yksi päivä sellaiseen nimeen kuin Gaspar. Ei ole turhan yleinen täällä, eikä miehenikään sitä ollenkaan tuominut. Miettisin, että jos sen muuttaisi vähän suomalaisempaan kirjoitusasuun, jolloin nimi näyttäisi tältä: Kaspar
      Mitä olette mieltä, tuntuuko ihan tyhmältä idealta?

      • ...........

        Kaspar on hyvä nimi! Saimi Hoyerinkin pojan nimi on Kaspar, joten löytyy ihan Suomalais-julkkisen lapseltakin se nimi.

        Ps: jos aloitusviestissä mainitsemiasi miehesi suosikkinimiä vähän "suomalaistais", niin ne voisivat olla: Roobert (tai peräti Roope), Verner(i) ja Kaarlo.
        Meneeköhän jo liian erikoisiksi noin niin kuin espanjalaiseen makuun? :D


    • NIMET PAATETTY

      Moikka taas! tama aiti lahtee sairaalaan, vaikka vauva ei ole mitaan kummosempia merkkeja tulostaa antanut... toivottavasti saadaan synnytys kayntiin, eika kovin isoksi ehtisi kasvaa.

      Nimet saatiin kuitenkin paatettya, pienen taistelun jalkeen.

      Pojasta kastetaan Elias Kaspar ja tytosta Eva Matilda. Pojan tullessa ottamme kutsumanimesi kayttoon kuitenkin Kaspar, miehen toiveen mukaan. Saa nahda kumman varinen kaaro kotiin saadaan. kiitos viela vastauksista ja ehdotuksista ja hyvaa kevaan jatkoa!

      t. almoada

      • utelias20

        Olispa hauska tietää kumpi tuli =) Kivat nimet molemmille kyllä keksitte!


    • Dansku

      Ihanat nimet kyllä lapsellesi tuli! Ite oon puoleksi kolumbialainen ja puoleks suomalainen. Mun koko nimi on Daniela Salomé sukunimet. Tykkään mun nimeistä. ❤️

      • 1säpappa

        Sehän on kaikkein tärkeintä.
        Olis kamala huomata, ettei lapsi pidä nimestä joka hänelle on annettu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4323
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2766
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2628
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2455
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2414
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      625
      2003
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1756
    Aihe