Mikä auttaisi auramiesten törkeyteen.

Tänäkin aamuna kävi aura viiden aikaan aamulla tukkimassa portinpielen puolenmetrinkorkuisella lumikerroksella, yritä siinä sitten lähteä ajoissa töihin.

Onko olemassa mitään keinoa miten tuo järjetön touhu saataisiin loppumaan. Vai onko kyseinen (ensin täysiä toiseen suuntaan ja sitten täysillä takaisin tukkien kaikkien omakotiasujien liittymät) sekä tiet lumikökeillä sallittua ja tarkoituksenmukaista. Muutenkin lumityöt ovat niin raskaita, ettei niitä ihan turhaan viitsisi tehdä, sillä ei ole yksi tai kaksi kertaa tänä talvena, kun on ensin tehnyt lumityöt ja sitten aura tulee ja työntää enemmän lunta siihen portille kuin mitä taivaalta on tullut.

Näin meillä täällä Nostavalla.
5287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä on tämä meiän suomi täynä teitä kapeakatseisia omien kengänkärkien tuijottajia paljon! Aina on suomalaiset sanomasa kaikesta jotain negatiivistä! opetelkaa olemaan valittamatta! Jos auramiehet pistettäisiin teiän pihaliittymä kohtia siivoamaan ja tiet olisi lumenpeitossa niin sitten sinä valittaisit siitä! OLISIT JOSTAIN KIITOLLINEN!


OIkein hävettää välillä suomalaisten puolesta! aina valittamasa!

Äänestä

Eilen ei edes satanut lunta? Ja miksi olisin kiitollinen aurauksesta, joka aiheuttaa minulle töitä?

Kiitollinen olisin jos näitä ylistämiäsi auramiehiä ei olisi lainkaan. Minä kyllä pääsen vaikka umpihangessa matkaamaan töihini, olen aina päässyt, vituttaa vaan kun sitä hankaloitetaan heidän toimesta.

Oletko auramies, joka kuvittelee kaikkien omistavan laitteen jolla se jäinen puolenmetrinvalli siitä portinpielestä tuhottaisiin.

Siis mielestäsi, jollain on oikeus tukkia porttini lumella(aikaan katsomatta) niin , etten omalla maastoautollani siitä yli pääse ilman että joudun käyttämään lapiota vähintään puolituntia, vai?

Olenko kapeakatseinen silloin kun teen lumityöt töistä päästessäni sopivaksi katsottuna ajankohtana, eli vähän ennen nukkumaanmenoani, ja joku tulee keskellä yötä ja telkeää minut tontilleni.

Jos vaan jotenkin voisin estää auran käynnin kadullani niin tekisin sen, koska siitä ei todellakaan ole mitään hyötyä.

Olet sinä kyllä melkoinen kun tuollaisia
"Jos auramiehet pistettäisiin teiän pihaliittymä kohtia siivoamaan ja tiet olisi lumenpeitossa niin sitten sinä valittaisit siitä! OLISIT JOSTAIN KIITOLLINEN! "
Luitko edes itse tuota? Sama kuin "jos siivooja kävisi teillä siivoomassa, ja kämppäsi olisi sotkussa niin sinä sitten valittaisit siitä`OLISIT KIITOLLINEN !"

Jos urakka on niin huono ettei kerkiä palvella niin..... Tai voinhan minäkin tulla teille vähän siivoamaan, ja kun olisin sen tehnyt sotkisin lisää, vai kuinka?

Äänestä

pakko olla provo

Äänestä

taisi olla teukka maantie kiitäjä,jolla on pitkät tauot savikukossa.

Äänestä

soitto ja kaunis pyyntö kyseisen talon eestä kattomaan ettei jää isot kinokset. Vaikka se ei välttämättä aina auta... mutta neki tekee vaan työtää, ei jokaista talon edustaa porttia jne kerkeä alkaa "siistimää". Viime talvena tuli niin paljon lunta et kyl auramiehillä sen verran kiire että ees isoimmat tiet on puhtaina..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fsfjkfjksfk kirjoitti:

Tänäkin aamuna kävi aura viiden aikaan aamulla tukkimassa portinpielen puolenmetrinkorkuisella lumikerroksella, yritä siinä sitten lähteä ajoissa töihin.

Onko olemassa mitään keinoa miten tuo järjetön touhu saataisiin loppumaan. Vai onko kyseinen (ensin täysiä toiseen suuntaan ja sitten täysillä takaisin tukkien kaikkien omakotiasujien liittymät) sekä tiet lumikökeillä sallittua ja tarkoituksenmukaista. Muutenkin lumityöt ovat niin raskaita, ettei niitä ihan turhaan viitsisi tehdä, sillä ei ole yksi tai kaksi kertaa tänä talvena, kun on ensin tehnyt lumityöt ja sitten aura tulee ja työntää enemmän lunta siihen portille kuin mitä taivaalta on tullut.

Näin meillä täällä Nostavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu