Katselin parina päivänä ikkunasta kun lapset leikkivät pihassa. Huomasin kuinka yksinhuoltajien lapset niin fiksusti ottivat muutkin lapset huomioon hiekkakasalla ja muissa leikeissä.
Kahden vanhemman lapset olivat tosi ilkimyksiä, repivät yh:n lasten käsistä leikkivälineet, tönivät, heittelivät kiviä ikkunoihin ym ym pahaa mitä ikinä ihminen osaa tehdä.
Olipa joukossa erään päiväkotitädin lapsikin, se vasta ilkimys olikin.
Tuollaisiksiko meidän lapsiemme todellakin täytyy tulla ? Usein syytetään meitä yksinhuoltajia siitä, että meidän lapsemme ovat ns huonompia kuin muiden, mutta mitenkähän asia todellisuudessa on ?
Olen erittäin paljon ollut yhteydessä nuorisotyötä tekevien kanssa ja ihmeellistä, mutta totta, suurin osa vaikeuksiin joutuneista on ollut isän ja äidin kasvattamia, "hyvän" kodin lapsia.
Olisikohan sittenkin niin, että me yyhoot olemme niitä jotka nykyaikana haluavat kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia kun ns "normaali-
perheet" aikaansaavat ilkimyksiä, voisipa sanoa, samanlaisia kuin itsekin ovat.
Päiväkodit ovat niitä ensimmäisiä pahuuden kasvatuspaikkoja, sieltähän se kaikki pahuus alkaa. Kotona hyvän kasvupohjan saanut lapsi useimmiten pilataan päiväkodissa, jossa tantat
tekevät suojatyötään ilman minkäänlaista vastuuta. Jos tantoilla olisi Vastuu tekemisistään, lasten olisi parempi olla.
Nyt päiväkodeissa tehdään huonovointisia lapsia,
jotka aikanaan kulkeutuvat raastuvan penkille.
Toivoisi kahden vanhemman perheiden käyttävän hieman järkeään, jos nyt sellaista vielä löytyy.
Kahden vanhemman lapset olivat tosi ilkimyksiä, repivät yh:n lasten käsistä leikkivälineet, tönivät, heittelivät kiviä ikkunoihin ym ym pahaa mitä ikinä ihminen osaa tehdä.
Olipa joukossa erään päiväkotitädin lapsikin, se vasta ilkimys olikin.
Tuollaisiksiko meidän lapsiemme todellakin täytyy tulla ? Usein syytetään meitä yksinhuoltajia siitä, että meidän lapsemme ovat ns huonompia kuin muiden, mutta mitenkähän asia todellisuudessa on ?
Olen erittäin paljon ollut yhteydessä nuorisotyötä tekevien kanssa ja ihmeellistä, mutta totta, suurin osa vaikeuksiin joutuneista on ollut isän ja äidin kasvattamia, "hyvän" kodin lapsia.
Olisikohan sittenkin niin, että me yyhoot olemme niitä jotka nykyaikana haluavat kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia kun ns "normaali-
perheet" aikaansaavat ilkimyksiä, voisipa sanoa, samanlaisia kuin itsekin ovat.
Päiväkodit ovat niitä ensimmäisiä pahuuden kasvatuspaikkoja, sieltähän se kaikki pahuus alkaa. Kotona hyvän kasvupohjan saanut lapsi useimmiten pilataan päiväkodissa, jossa tantat
tekevät suojatyötään ilman minkäänlaista vastuuta. Jos tantoilla olisi Vastuu tekemisistään, lasten olisi parempi olla.
Nyt päiväkodeissa tehdään huonovointisia lapsia,
jotka aikanaan kulkeutuvat raastuvan penkille.
Toivoisi kahden vanhemman perheiden käyttävän hieman järkeään, jos nyt sellaista vielä löytyy.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kahden vanhemman perheessä on vanhempien välinen ainutlaatuinen suhde, jonka ulkopuolinen lapsi väistämättä on.
Suhteen ylläpitämiseksi äiti keskittää tärkeän osan huomiostaan isään ja päinvastoin. Tärkein yksikkö on pari, seuraavaksi tärkein on perhe.
Yksinhuoltajaperheessä lapsi on ainoa keskipiste, ainoa hoivan ja hellyyden kohde, jonka hyvinvointi, pärjääminen, onni ja tulevaisuus on yh-vanhemman elämän keskeinen tavoite ja tarkoitus.
Itse olen ollut yh kahdeksan vuoden ajan. Tyttäreni on saanut kaksi stipendiä koulusta (ala- ja yläasteella), harrastaa urheilua ja kirjallisuutta, hänellä on laaja ja läheinen ystäväpiiri, loistava itsetunto ja uskomaton kyky empatiaan sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan.
Uskon että tähän on suurelta osin vaikuttanut se, että olen voinut keskittyä pelkästään häneen näiden tärkeiden vuosien ajan, olen voinut tuhlata häneen koko rakkauteni, ymmärtämykseni ja sen viisauden mitä annettavissa on.
Nyt hänellä on mitä jakaa.
ammattini alkutaipaleelta tyttö, joka oli myös hyvä kaikessa, minkä aloitti. Suorastaan pistämätön.
Jossain keskustelussa kerran sitten kysyttiin, mistä hän ammentaa voimansa yrittää.
Tyttö vastasi, että hän haluaa päästä mahdollisimman pian pois äitinsä hoivista, ei halua jäädä luokalleen ja pitkittää kärsimystä. Samaan hengenvetoon hän kielsi kertomasta äidille.
Jotta syitä voi olla monia, näihin lasten "hyvyyksiin".
Voin uskoa, ihan samanlaisia tapauksia tunnen itsekin useita. Vanhempien lukumäärästä riippumatta.
Usein vanhemmat kokevat lapsensa itsensä jatkeena, keinona jonka avulla on viimein tilaisuus toteuttaa ne unelmat joihin itse ei aikanaan pystynyt.
Silloin lapsesta tulee kohtuuttomien odotusten ja vaatimusten kohde, eikä hänellä ole mitään muuta keinoa kuin yrittää elää näiden odotusten mukaisesti.
Kun vanhemmat keskittyvät vaatimuksiin rakastamisen ja ymmärtämisen sijaan, on minunkin mielestäni lapselle kaikkein parasta hankkiutua ulos koko tilanteesta mahdollisimman pian.
Yleensä nä fanaattiset lapsen menestykseen tähtäävät vanhemmat löytää, jonku harrastuksen parista (jääkiekko, jalkapallo, voimistelu jne.).
Varmaan löytyy sellaisiakin vanhempia, jotka haluavat että lapsi menestyy koulussa mahdollisimman hyvin.
Kaikki mikä muodostuu pakkomielteeksi on pahasta. Lasten koulumenestys korreloi kyllä hämmästyttävän hyvin vanhempien kolutuksen kanssa. Jos vanhemmilla ei ole koulutusta, niin eivät he pidä sitä tärkeänä asiana, eivätkä motivoi lasta kolun käynnin suhteen.
Varmaan pitäisi miettiä myös sitä MIKSI lapsi menestyy... Siksikö että häntä painostetaan menestykseen, pakotetaan pänttäämään, futistreeneihin, pianotunnille - vai siksi että hänen OMIA toiveitaan, tavoitteitaan ja taipumuksiaan tuetaan.
Vanhempien tavoitteena ei saa olla menestynyt lapsi - vaan ONNELLINEN lapsi!
Mitä se onnellisuus sitten on? Moni on onnellinen siksi että on hyvä työssään. Varmasti myös jokainen lapsi tuntee itsensä ylpeäksi, kun saa hyvän numeron kokeesta tai opettaja kehuu vesivärityötä.
Joillakin onnellisuus tuntuu olevan sitä että lapsi saa illalla katsoa puolille öin telkkaria, vaikka seuraavana aamuna on ympäritöopin koe. Laiskuus on ihmiselle luonnollista, mutta helpoin tie ei välttämättä ole se että mennään aina siitä mistä aita on matalin.
tiedän myös lapsia,joilla on isä sekä äiti samassa perheessä ja lapset ovat kauhukakaroita.äiti lepsu ja isä pitää enemmän kuria,mutta silti lapset ovat hirviöitä.eivät usko mitään.
ja eivätkö nämä teinimurhaajatkin ole yleensä olleet "hyvistä perheistä?"
No medialla on tapana nimetä perhe hväksi, jos vanhemmat on työelämässä hyvin sijoittuneita. Menestys työelämässä ei kyllä kerro kasvatustaidoista yhtään mitään.
Poijallani on luokkakaveri, jolla on molemmat vanhemmat, mutta poika aivan hakoteillä. Äiti alistettu ja isä ei välitä, puolustelee pojan rötöksiä. Kuinka siinä oppii mikä on oikein ja mikä väärin. Perhetyössä usein käydään juuri ns. normaaleissa perheissä, jossa lapsilla on ongelmia. Mietin itse kuinka on mahdollista, että yh:na ohjaan, tuen ja opastan näissä perheissä.
ei kai kenessäkään lapsessa ole pahuutta maailma on vain kovin raaistunut ja ennen oli koko kylä kasvattamassa lapsia , jokainen uskalsi ojentaa niin omaa kuin naapurin lasta. nykyään ei saa puuttua mihinkään. On se surullista että moni toimeentulon uraputken tai itsekkyyden takia joutuu jättämään lapsensa varhain toisten huomaan. Ei päiväkodit mitään pahoja paikoja ole, mutta kyllä se pienelle lapselle työstä käy olla isossa ryhmässä 9h päivässä. sitä minkälaiseksi aikuiseksi kukin kasvaa ei voi ennustaa ja ketään syyllistää niin rakastavista kuin hulttioperheistäkin tulee hyvin yhteiskunta kelpoisia sekä väärille poluille eksyneitä aikuisia. kyllä siinä oma luonnekin merkitsee.
Itse teen parhaani omieni kanssa ja toivon heidän itse oppivan tavat toimia oikein en voi heidän puolestaan elämää elää.
Onneksi voi jäädä kotihoidontuelle muutamaksi vuodeksi. Lapset ei enää saa olla lapsia eikä vanhemmuus ole samaa kuin ennen....Koulumaailma se vasta taistelukenttä on varsinkin yläaste on kuin sotaan lähettäisi lapsensa joka aamu sietämän loukkauksia nimittelyä arvostelua väkivaltaa ja opettajat kuraattorit jotka voimattomina nostelevat hartioitaan että tällaista tämä on. Kukaan meistä aikuisista ei menisi työpaikkaan jossa huoritellaan ja homotellaan ihan yleisesti, mutta lapsemme menevät..........
Ruotsissa oli kai annettu oikeudessa aika ankarat tuomiot pojille, jotka olivat huoritelleet ja muuten haukkuneet tyttöjä koulussa.
On se kumma kun kasvatus vastuu on siirtynyt vanhemmilta koululle ja nyt jo oikeuslaitoksellee. Kyllä vanhempien kuuluu olla lapsen tärkein kasvattaja.
ja kasvatuksesta. ei voi mitenkään yleistää ja tapaus on ollut poikkeus siinä missä mikä tahansa. minun lapsuudessani ei monia avioerolapsia ollut, mutt yhtä lailla oli noita "riistäjiä" ja "jakajia".
omien kokemusteni mukaan suurperheiden lapset ovat sosiaalisempia ja valmiita jakamaan, helpommin, kuin ainokaiset. jos lapsi on oppinut jakamaan omastaan sisarustensa kanssa, tämä osaa jakaa myös ystävilleen. hemmotellut lapset ovat yleensä pahimpia. näm saavat paljon, mutta eivät osaa luopua mistään omastaan. toiset taas ovat pienestä saakka oppineet sen, että antamalla saa itsekin.
itse olen kahden vanhemman "ehjästä" perheestä. vanhempani ovat lähtöisin monilapisista perheistä (äidillä 6 sisarusta ja isällä 3)ja minullakin on pikkusisko. olin kuitenkin ensimmäiset 5 vuotta ollut "ainokaisena", mutta opin kuiteniin hyvin pian pikkusiskoni tulon jälkeen jakamaan (huoneen, lelut, ystävät).
lapselle täytyy pienestä asti opettaa ja näyttää että jaettu ilo on moninkertainen ilo. tuo pätee aikuisälläkin. sisareni asuu toisella paikkakunnalla ja tällä ei ole tuloja (lukiolainen). piffaan mielelläni tälle junaliput ja liput lätkämatseihin, leffaan ym, kunhan vaan saan nauttia sisareni seurasta.
vanhempani ovat aina olleet sosiaalisia. olemme aina saaneet ottaa ystäviämme mukaan (edellyttäen, että näiden vanhemmat ovat päästäneet), kun olemme olleet menossa vaikka jonnekin tapahtumiin ja vanhempani ovat kyllä kustantaneet heidänkin kulunsa täysin "luonnollisesti". olemme oppineet kotoa saman mallin ja noudatamme sitä itse edelleen. jos pyydän jotakuta ystävääni vaikkapa juhlimaan ja tämä sanoo, että olisi mukava tulla, mutta rahatilanne on heikko, niin jos oma tilanteeni on parempi, tarjoan tälle ilman muuta. jos taas olen vaikkapa autolla tulossa vanhalta kotipaikaknnaltani takaisin pk-seudulle ja törmään tuolla johonkin tuttavaani, joka on samana päivänä tulossa junalla samaan suuntaan, tarjoan tottakai kyydin, enkä ota vastaan bensarahaa, koska olisin joka tapauksessa ajanut saman matkan ja tuosta kyytiläisestä on minulle itsellenikin iloa: matkaseuraa.
totuus on se, että jaettu ilo, on moninkertainen. lapset ottavat mallin vanhemmiltaan. se, ovatko isä ja äiti yhdessä, tuskin asiaan sellaisenaan vaikuttaa. parempituloisten perheiden lapset eivät olen myöskään sen "riistävämpiä", kuin pienituloisten perheiden-. vanhempien esimerkki ja kasvatus ovat ne, jotka tähän asiaan vaikuttavat.
olipas taas virsi.
Ei muuta kuin kaikki erotkaa, jotta lapsista kasvaisi kunnon kansalaisia.... ;D
Älkäämme laittako lasta päiväkotiin ja varsinkaan käykö töissä, ettei lapsemme siitä mene piloille.
Koulut varmaankin ovat mielestäsi pahimpia kasvatuspaikkoja, siis ei lapsiamme kouluun.
Sinun värssyssäsi ei ollut hitustakaan järkeä.
Toivon, että et ollut tosissasi.
minun exäni lapsen äiti on yh ja päiväkotitäti.
voisiko olla niin
että yhlla on kovemmat ympäristönpaineet
kasvattaa lapsestaan kunnon kansalainen
ja näin ollen myös vaatii lapseltaan enemmän
tai sanotaan riittävästi?
positiivinen puoli
josta iloni otan on se
että lapseni ovat oppineet monia arkiaskareita
koska yksinäni en ehdi
enkä jaksa passata joukkuettani
kuten monissa kokonaisissa perheissä äidit tekevät
-huikkaa pyykivuoren keskeltä-
Enpä menisi yksioikoisesti päiväkoteja pahuuden tyyssijoiksi sanomaan. Hohhoijaa.
Jokainen tietää, että kieroo kasvaa huoran hoteissa. Äpärät on aina kamalia!
Jokainenhan voi senkin tietää vain oman kokemuksensa kautta; onko asia väittämälläsi tavalla. Jos sinun äitisi ja sinä olette tuollaisia, niin yrittäkää kuitenkin ymmärtää ettei se koske kaikkia. :P
Mistä tuollainen käsitys tulee että yksinhuoltajan lapsi on avioton? Minä olen yksinhuoltaja, takana 17 vuoden avioliitto.
Ystäväni samoin, hänen miehensä kuoli vaikeaan sairauteen kun pari oli ollut naimisissa 12 vuotta.
Mutta ollan sitten huoria, jos nämä on ne huoran tuntomerkit.
Asioilla on tapana periytyä. Joku perii rahaa, toinen alkoholismin ja niin edelleen.
Naisten vapautusliike sysäsi avioerot kasvuun ja nyt näiden "vapaiden" lapset eroavat itse. Se tietenkin näkyy tilastoissa, jotka ovat räjähtäneet silmille.
Saapa nähdä, mitä tapahtuu pian, kun toinen kierros alkaa?
Itse en henk.koht. usko, että on olemassa niin kovin paljon "vääriä valintoja", vaan olen taipuvainen uskomaan, että eronneiden vanhempien lapsi eroaa itsekkin.
Ero sinänsä ei vaikuta kovin hyvältä idealta kun lukee näitä kirjoituksia.
Ehkä kannattaisi puolustaa jotain muuta kuin sitä "hyvää eroa".
Mitenköhän on mahdollista että olen eronnut, koska minun suvussani joilla on ollut lapsia kukaan ei ole niin tehnyt?!?Ei edes vanhempani!
Olen asunut vuokralla muutamia vuosia ja lapseni ei ole rikkonut missään asunnossa/pihalla MITÄÄN!Eiköhän tuo ole kasvatuksesta ja annetuista arvoista kiinni, mitä muksut tekee..Vai johtuuko tämä siitä että rakennamme omaa taloa? Voi TSIISUS, mitä porukkaa..
Sukupuolikäyttäytyminen on jo niin vapaata että moni nuori nainen ei omaa pienintäkään aavistusta siitä kuka on mahdollisesti lapsen tuleva isä.
No vertaa omaa lapsuuttasi ja oman lapsesi lapsuutta. Onko esimerkiksi pihalla ja kaveriporukassa saaduilla malleilla mitään eroa? Eli onko hänen ja sinun arvojen lähtökohdissa mahdollisesti eroa?
Lapsen syntymän jälkeen ÄITI vaati isyystestin, vaikka myönsin "syyllisyyteni". Sanoi vielä olevansa varma, että olen isä , mutta kuitenkin...
ja jos en olisi ollut isä niin kaikki kylän ukot olisivat joutuneet testiin, sanoi äiti.
Kylän ukkoja ei tarvinnut testata, äiti iski lapsen syliini ja lähti. Ei entisaikaan olisi voinut niin tehdä, olisi varmaan kivitetty kuo-
liaaksi.
Minäkin olen useampana päivänä katsellut ikkunasta kakaroiden leikkiä. Ja ero on vinha että onko vuokratalon pentu vai omistusasunnon lapsi.
Vuokratalon kasvateilla ei ole mitään kieltoja, sääntöjä. Kaikki on sallittua. Leikki karkaa jo heti alkumatkalla käsistä ja menee järjettömäksi riehumiseksi, joka on oman kotipihan rikkomista ja oman asumisalueen tuhoamista.
Mäiskimistä, tavaroiden nakkelua pitkin pihaa ja toisten päälle,. kiipeilyä autokatoksille, matto- ja pyykinkuivaustelineillä, 1.kerroksen parvekkeen /takapihan kaiteilla kiipeilyä - kukaan näistä lapsista ei asunut ko. asunnossa vaan he olivat naapurin parvekkeella.Kivien syytämistä toisten parvekkeelle, pyrävarastossa kiipeilyä ja riehumista ja pyöräpidikkeet irtoaa seinästä. Nuotio kerrostalon rappukäytävään, hissillä ajelua, hissin oven pitämistä auki ettei muut pääse, roskia postiluukusta, naapureiden tavaroisen = fillari rikkomista.
Ja loputtomiin.
On ihan sama, onko perhe yh vai ydin vai uusio. Onko yksi vai kaksi aikuista istumassa siellä vuokrahuoneistossa.
Kyse on siitä, että vuokratalossa asuu välinpitämätöntä porukkaa. Omien lasten perään ei katsota eikä lapsiin saada mitään otetta. Ei ole kieltoja. Jos rikkoo, niin mitä siitä: kaupungin miehet tulee ja korjaa.
Osakehuoneistossa lapset tajuaa että mikään ei ole ilmaista ja jos jotain rikkoo tai sotkee, joutu itse vastuuseen siitä ja itse joutuu myös korvaamaan sen.
Ja että kaikki ei ole sallittua eikä hyväksyttävää.
Omistusasunnoissa asuu vastuuntuntoisia ja lapsistaan huolehtivia ja lapsistaan välittäviä aikuisia, jotka osaavat asettaa rajat, olla aikuisia lapsilleen. Olivatpa he yh, ydin tai uusioperhe. Näin ei ole vuokratalossa asuvien kohdalla.
Siinä on se ero, ei perhemuodossa.
Lapsesta tulee tasapainoinen ja muitakin ihmisiä kunnioittava ihminen, jos hän saa alusta alkaen tarvitsemaansa rakkautta, arvostusta, tukea ja huolenpitoa.
Riipumatta siitä asuuko turvemajassa vai linnassa.
todellakin on vuokrataloissa asuvat. Vanhemmat eivät todellakaan välitä, mitä lapset tekevät ja nehän tekee just sitä mitä ei pitäisi tehdä.
Kiroan sen päivän jona muutin omakotialueelta tänne hervantaan. Voi herra jeesus jos olet olemassa , järjestä meille edes se savimaja jostain. Ei tuollaisten juoppojen kakaroiden joukkoon voi lastaan päästää. Ja sossukin kutsui puhutteluun, pitäisi lapsi viedä tuollaiseen porukkaan, kyllä lapselle olen hommannut muualta kavereita, ei se tuollaisia tarvitse.
En nyt tarkoita että lapseni tai minä olisimme muita parempia, vaan sitä, että näissä vuokrataloissa asuvat eivät todellakaan välitä mistään mitään, kaikki rikotaan, naapureita häiritään, itse VAIKKA OLENKIN YH, olen pistänyt lapselle sellaiset rajat, niitä pitää noudattaa,
pitää ottaa muutkin huomioon, otetaan välillä yhteen, mutta olen sitä mieltä että joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee.
En halua lapsestani tulevan mitään mummonpotkijaa ja niitähän on tääkin kylä täynnä.
Sen sos tstoon kutsun vuoksi kirjoitin takaisin, enkä tietenkään ole vastausta saanut. Nyt naputtelen Lätille viestiä, kokeilen onko hän samanlainen arkajalka kuin alaisensa.
Tuo mitä sanoit vuokrataloista on taatusti totta, mutta paljon kummepi ei ole kyllä vielä osakekerrostalokaan. Yhtälailla siellä vältellään vastuuta tekemisistään.
Esimerkki.
Jos lapsi omakotitalon pihalla potkaisee pallon ikkunaan ja ikkuna menee rikkin, niin mitä tapahtuu? Lapsen on ihan saman mennä tunnustamaan iskälle että näin kävi, koska syntipukkia on turha kakea kauemaa. Iskä kyllä jokatapauksessa selvittää kennen rikkoman ikkukkan hän joutuu maksamaan.
Jos sama vahinko sattuu kerrostalon pihassa, niin mitään ei kannata tunnustaa, koska silloin voi välttyä korvauksilta. Jos lapsi kertoo kotona särkeneensä ikkunan niin vanhemmat voivat kieltää häntä kertomasta kenelläkkään, koska silloin ikkuna korvataan taloyhtiön pussista. Osake asunnoissa tämä tietysti kiinnostaa naapureita, vuokratalossa tuskin ketään.
Taas joku vetää herneen nenään, mutta sanonpa kuitenkin.
Yksihuoltajien lapset ovat sosiaalisesti taitavampia, kun heillä on enemmän kontakteja kodin ulkopuolelle ja he ovat oppineet omatoimisiksi.
Äiti/isä käy päivät töissä ja tarvitsee illalla aikaa itselleen, lapset on tarhassa ja usein myös iltaisin ja viikonloppuisin hoidossa, milloin missäkin (äidillä/isällä, isovanhemmilla tai muilla tuttavilla).
Ydinperheen lapset, tai ylipäätään semmonen perhe, jossa on kaksi vastuuntuntoista, lapsesta ja toisistaan välittävää ja rakastavaa, kasvattaa maailmalle lapsen, joka on saanut paljon rakkautta ja paljon hyväksyntää.
Kun saa rakkautta, oppii rakastamaan. Kaksivanhempisessa perheessä lapsi saa tätä rakkautta ja huomiota tupalamäärän verrattuna yksinhuoltajan lapseen.
Liian varhainen ja liiallinen itsenäisyys ei ole hyväksi. Lapsen tulee saada olla lapsi, jonka ei tarvitse miettiä aikuisten murheita yms... jotka ei kuulu lapselle.
ON VÄÄRIN että lapsi on yksin pitkän päivän koska vanempi tekee pitkää päivää. ON VÄÄRIN että lapsi on illankin itsekseen, ilman aikuisen läsnäoloa, koska aikuinen ei ennätä eikä jaksa, ja harrastaa tai tekee omiaan.
Itsenäinen se lapsi ei ole, vaan yksinäinen ja jätetty!
Hmm..tässä pari esimerkkiä yyhoista:vuokrakämpään monen tuhannen euron remppa kun yyhoo on siellä lapsinensa reuhannut-ja varmaan niine monine miehineen.Toinen räkyttävä yyhoo joka tappelee jatkuvasti naapurinsa kanssa ja määrää koko rivarien asukkaiden elämistä.Että tällasta.
täältä yritän minäkin vähän kertoa, millaista se on kun akka huutaa, hakkaa lapsia, juo, syö ,
elää kuin sika pellossa, no nyt se piru tulee, on oltava hiljaa,
Usein toivon olevani yksinhuoltaja.