En kestä miehen lapsia :(

Ymmärrän sua. Meillä lähtökohdat ihan samanlaiset. En voi sietää miehen lasta. Se on yhtä vinkumista aina se viikonloppu, kun lapsi on meillä. Aina pitäisi saada jotain ja tehdä jotain. AAAARRRRRGGGG!!!! Hermot menee jo perjantaisin aamupäivällä, kun tiedän että se muksu tulee meille. Yleensä sitten minä makaan sängyssä ja luen lehtiä, kun tämä vinkuja tulee meille.'
Ehkä "vika" on ollut kasvatuksessa. Omat lapseni eivät tuon ikäisinä enää ole olleet noin lapsia, vaan niillä on jo ollut järkipäässä.

Tuota, tuota, itse olen kokenut vähän samansuuntaisia tunteita, tosin minä siedin mieheni lapsia enkä heitä vihannut, mutta en heistä erityisemmin myöskään aluksi pitänyt. Niin on vaan tilanne vuosien saatossa muuttunut että voin sanoa nyt rakastavani heitä.
Jos ajattelet asioita siten kun ne oikeasti on, niin tajuat että olet todella itsekäs.
Mietitkö koskaan että ajatteleekohan miehesi ettei hän saa olla koskaan kotonaan rauhassa kun lapsesi on siellä kokoajan.
Miehet vaan suhtautuu yleensä avoimemmin kumppanin lapsiin, naiset osaa olla lapsellisen mustasukkaisia ja itsekkäitä.
Jos todella koet vihaavasi miehesi lapsia, niin nosta kytkintä. Jos miehessäsi on yhtään munaa niin hän ei lapsiaan koskaan hylkää, tajuat kai sen.
Oletko valmis ottamaan sen riskin että oman itsekkyytesi takia menetät hyvän miehen ?
Minä suosittelisin kuitenkin, lähes saman läpikäyneenä, että anna itsellesi aikaa, avaa sydämesi ja tajua se tosiasia että sinä olet se aikuinen ja lapset ovat lapsia. Ja saatat yllättyä positiivisesti siitä miten asiat etenee.

Minä olen ainakin yrittänyt sietää. On väärin sanoa, että inhoaisin sitä miehen lasta. Joskus on päiviä, että kaikki menee hyvin, mutta suurimmaksi osaksi jos noin 10 vuotiaalle ei heti mene asiat perille vaan se jankkaa ja jankkaa vaan, niin en vaan jaksa sitä. Ja jos sillä ei ole muuta tekemistä, kuin pelata nintendoa tai katsella lastenohjelmia koko päivä, niin en myöskään kestä sitä. Ei se ole sen lapsen vika, että on tuollainen vaan se on kasvatuksesta kiinni. Itse potkisin lapset jossain vaiheessa pihalle leikkimään, mutta tämä miehen lapsi ei vissiin tiedä sellaisesta mitään.

Olen yrittänyt muuttaa tunteina ja olla lasten kanssa kun he ovat täällä mutta se ei riitä. Yhdessä olemme olleet jo vuosia. Ja yksi asia mikä myös saa minun hermot menemään on se että kun minun lapset ovat miehen lapsen kanssa ulkona niin aina jotain tekevät, siis tarkoitan asoita jotka on kiellettyjä. Muut ajat omat lapseni käyttäytyvät paljon paremmin. Jotenkin miehen lapset saavat minun lapseni mukaan kaikkeen hölmöön. Miehen lapsilla on kuri vain meidän luona, äitinsä luona asuvat kuin pellolla.

Olen puhunut miehen kanssa ja ainoa vastaus häneltä on että hän haluaa vielä yrittää. Itse vaan rupean olemaan niin loppu. Kuinka kauan pitää jaksaa yrittää? Siihen asti että oma mielenterveyteni kärsii....? Masennusta tuntuu puskevan päälle kun olo on kuin seinään ahdistettu. Oma pää huutaa välillä että ero on ainoa ratkaisu mutta sitten kun on miehen kanssa kahdestaan on ihan hyvää olla, mutta taas hetken päästä melkein itkua väännän etten jaksa enää. Ja mies kun ei halua erota se asettaa enemmän paineita. Mutta eikö minun pitäisi miettiä myös omia lapsiani siinä mielessä että niillä pitäisi olla äiti jonka mielenterveys on kunnossa eikä äitiä joka tuntee olevansa jo kaiken antaneena ja nyt loppuun palaneena?

Joo, meillä on vähän samanlaista ongelmaa "kurin" suhteen. Mitään ei voi olettaa lasten itse tekevän. Vaatteet jäävät kasaan oven eteen, voileivätkin pitäisi valmiiksi voidella kun itse ei viitsitä. Ruokapöytään saavutaan kun sattuu sopiva tauko pleikkarin peluusta kohdalle,yleensä siinä vaiheessa kun me muut jo olemme syöneet. Kun asiasta huomauttaa, ovia paiskoen omaan huoneeseen. Ehkä pieniä juttuja mutta närästää välistä. Ja se ainainen kommentti että ei meiän tartte... Koetan ajatella, että murrosikäiset koettelee,mutta silti. Ja ymmärrän toki että mieheni mukana "pakettiin" kuuluu myös hänen lapsensa. Ns. "minun lasta" ei perheeseemme kuulu. Luin jostakin joskus jonkun psykologin kommentin ettei puolison lapsia tarvitse rakastaa, ei heistä edes erityisemmin pitää, mutta kohdella lapsina ja puolisolle rakkaina heitä täytyy. Yritänkin ajatella, kun pinna oikein kiristyy, että he ovat isälleen tosi rakkaita ja miten tärkeää hänelle on olla lastensa kanssa. Tosin kyllä sitä aikaa minullakin sängyllä lueskellessa menee. Parempi sekin kai kun olla naama rutussa heidän seurassaan. Omasta mielestäni tulen ihan hyvin juttuun heidän kanssaan. Eikä meillä koskaan mitään varsinaista riitaa heidän kanssaan ole ollut, saati että he olisivat ilkeitä minulle olleet. Rakastavani kuin omiani en voi kuitenkaan sanoa. Ja onhan tässä tietysti se toinenkin puoli, että ei lapsetkaan voi aina isänsä luona ollessaan olla "rauhassa" isänsä kanssa, suurimman osan ajasta siellä olen minäkin.

Meil kans lasten hiukset on likaset, vaatteet likaset, tavarat huiskin haiskin, lunta on sisällä lunta on joka paikassa.. läksyt tekemättä.
Minä rakastan näitä lapsia ja teen kaiken heidän eteen, ja miehen ex vaimo vaan haukkuu ja arvostelee. Kumma ämmä, jos suoraan sanon, mut onneks mies tajus lähtä, kun saamme lapset vielä meille asumaan, niin saa heidätkin kasvatettua kunnolliseksi nuoriksi. Muuten äidin luona menevät pilalle.
Minä pesen, pyykkkään, opetan ja kasvata...teen kaiken, silti lapsilisät ja elarit menee äidilleen, ei mulle.

Olen aina ihmetllyt, miski ex vaimo taantuu aina kun mies haluaa oman elämän. He eivät osaa enää huolehtia itsestään eikä lapsistaan. Sillon on hyvä kun mies löytää rinnalleen uuden suhteen, joka pitää huolta lapsista, kun heidän äiti ei enää siihen kykene.
On sääli ujuttaa lapset siihen soppaan, mutta minkäs teet, on hyvä lastenkin puolesta että heillä on turvallinen ihminen johon turvata. Koen olevani erittäin tärkeä miehenl apsille, ja uskon että he haluavat muuttaakin meille.

Voi että mitä provoa taa pukkaa! Huomaa ettei sulla oo edes mitään perhettä saatikka miestä!

Kunhan taas satuilet ja saat vastauksia...naurat ja provoilet taas lisää... heh...

Ei ne lapsetkaan siedä sua, joten tasiossa ootte. Sun kannattaa pika pikaa lähtä uuden miehen perään.

Tuskin sinulle tarvitsee paskaa niskan kaataa,taidat itse jo tietää kuinka syvällä jo siinä liejussa olet..
Tiedät,ettei noin voi jatkua,jotain olisi muututtava,joko tunteissasi tai siviilisäädyssäsi tai sitten voit yrittää painostaa miestä lopettamaan lasten tapaamiset.
Tuolla oli aikaisemmin hyvä pointti asiasta:Oletko miettinyt häiritseekö miestä sinun lapsesi?
Toisten saappaisiin hyppääminen edistää ajattelumaailmaa,suosittelen!
Se,että oma muksuni on kasvatettu erilailla ja on luonteeltaan erilainen kuin mieheni muksu,ei tarkoita että oma olisi parempi. Vain erilainen,ja erilaisuus on siedettävä toisissa aikuisissakin,miksei siis lapsissa?

Lopussa kiitos seisoo. En tiedä minkä ikäisiä miehesi lapset ovat, mutta muista tulee aika etteivät he enää käy teillä. Meillä tuo aika on käsillä, mieheni tytär on nyt 14v ja käynnit ovat harventuneet puoleen entisestä. Tunteesi ovat täysin normaaleja ja sallittuja. Olet ihminen, kun osaat sen tunnustaa:)

Tämä lapsi koskeva asia ilmeisesti jäänee käsittelemättä, sillä rkastuessa syksytään yhteen vailla tietoa toisesta ja häneen liittyvistä ihmisistä. Oletetaan kaikkien hyväksyvän kaiken mitä rakstuneet tekevät. Totuus kuitenkin alkaa hiljaa tulemaan ensin, saatta tulla yllätyksenä, kuinka monta lasta tai suhdetta puolisolla on aikaisemmin jo ollut. Entä miten sitten tässöä omille lapsille tapahtuu, menettävätkö samalla sekä äidin sekä isän. Tähän uuteen suhteeseen tuhlataan kaikki aika ja omat lapset ovat taka-alalla. Miten usein ajattelette heidän tulevaisuuttaan, tulevia opintoja. Saavatko alle kymmenvuotiaat enää tulla edes syliinne, kun sen on vallanut tämä uusi aikuinen. On kuin järki olisi kokonaan kadonnut, lapsilta vaaditaan aikuusuutta vaikka eivät vielä ole edes koulussa, ruokakin pitäisi itse valmistaa.
Sitten aluksi nämä puolison lapset, joita tässäkin tapauksessa ilmenee aina vain lisää täytyy yrittää kaikin tavoin yrittää saada puolelleen ja omat lapset jäävät aina huomiotta. Tässä totuus yhdestä perheestä.

Lapset jää auttamattomasti jalkoihin kun isä tuo uuden suhteen kotiin näytille. Ei siinä enää auta lasten itku ei ex vaimon viha, kun uusi suhde tunkeutuu.

Miksi täällä puhutaan koko ajan isän uusista suhteista? Missä maailmassa te arvon naiset elätte? Jos ette itse halua/saa (kuten vaikuttaa) uutta miestä, ettekö edes tunne ketään naista, joka olisi eron jälkeen solminut uuden suhteen, jopa siinä tapauksessa, että hänellä on lapsia? Itse ainakin tunnen monia naisia jotka ovat solmineet uuden suhteen ja saaneet jopa lisää lapsia.Ja ne pari, joilla ei uutta miestä ole on just tälläsiä minä,minä,minä paras-tyyppejä,jotka takertuu lapsiinsa ja yrittävät sekaantua ent. miehensä asioihin koko ajan. Hyvä ihme, eihän he osaa muusta puhuakkaan ku haukkua ja pohtia entisesä elämää. Vuosien jälkeenkään.

Vai onko niin,että isällä ei saa naista olla, mutta itsellä kyllä uusi mies? Ja kiellättekö tältä mahd. uudelta mieheltänne myös lastenne tapaamisen? Entäpä nää jutut; että meille ei nämä naiset tule tai että emme kyläile heillä. Voisko joku arvon ex valottaa, ja ihan asiallisesti jos kykenee, miksi hitossa ex:n pitäis kyläillä entisen miehensä luona saati tämän miehen uusine kumppaneineen exänsä luona?? Siitäkö se hiertääkin, kun sinne ex:n huusholliin ei voi marssiakkaan noin vain?

Ja nyt eksyin kyllä aiheesta, josta tässä ketjussa oli tarkoitus keskustella, tiedetään. Ihmetyttää vaan nää jotkut kommentit

Yksi asia,mikää näyttää puuttuvan on kuri.Olkoon vaikka kenen kersoja niin syömään tullaan silloin kun on ilmoitettu.Vaatteet korjataan ja muutenkin siivotaan.Pelit pois jos ei uskota.Mikä siinä niin vaikeaa on pitää kuria?Hermo siinä välillä menee mutta aika pian ne huomaa,ettei silmille hypitä.Olkoot äidillään miten haluavat mutta toisessa kotona on säännöt,joita noudateaan ja jos ei niin seuraan aina vähintään viikon sanktio.Tästä vaan miehen kanssa juttelemaa,koska molempien pitää vetää yhtä köyttä asiassa.Lpset ei kuole kuriin vaan sen puutteeseen,kun tuntuu eittei kukaan välitä-

Nyt täällä on kyllä vajottu kaulaa myöten paskaa! Minä en siedä mieheni lapsia, mutta ehkä kyse on siitä että elävät äitinsä luona kuin pellossa. Jos lapset olisivat meillä olisi heillä samanlainen kasvatus ja kuri kuin omilla lapsillani. Lapsia on monta ja mieheni hyväksyy minun lapseni ja mutta varmaankin yksi suuri syy on että näin on kun me ns kasvatetaan lapsia yhdessä yhteisillä säännöillä, lapset ja mies tulevat toimeen koska heille on selvää kuka määrää. Miehen lapset vastaavasti tulevat meille, käyttäytyvät miten saattuu, yrittävät päästä minun niskan päälle johon kyllä mies on puuttunut ja saadaan taas homma haltuun. No lapset lähtevät takasin äidillee ja kas kummaa seuraavalla kerralla joudutaan taas käymää läpi sama paska! Mieheni rakastaa omia lapsiaan ja ei tulisi minulle koskaan mieleenkään ehdottaa miehelle että hän jättäisi omat lapsensa minun vuokseni, hell nou! Mietin asiaa siltä kantilta että mitäs jos omien lasten isä tekisi saman...

Jotenkin kadehtii näitä perheitä jotka ovat alusta asti olleet yhdessä... Omat tutut kuviot ja "me" henki huipussaan...

Toki, on uusperheitä, mistä nämä samat ydinperheen kuviot löytyy.. Eli, ne jotka ovat omat sielunkumppaninsa löytäneet ja puhuvat samaa kieltä ja eritoten PUHUVAT keskenään omista asioista!!

Uusperheessä ei ole, esim. isä lapset lasten äiti ...... ja toi äitipuoli. Kaikki ovat saman vertaisia!! Niin se vain on.. Ja, kun se ei ole niin, kas kummaa, ongelmia ilmaantuu...

Utopiaa on, uskoa, etteikö äitipuolella ole väliä!!

Sillä on väliä, kuinka hyvä itsetunto tällä nais paralla on, ja kuinka oikeutetun osan uusperheestä hän saa!!

Todellinen ongelma tässä on ex-äiti, sillä kaikkien muiden välithän ovat hyvät. Ex-äiti ei kuulu tähän palapeliin. Hän om ulijäänyt palanen, jota ei pidä yrittääkään sovittaa tähän palapeliin. Palapelin eli perheen yhtenäisyys rakoilee ja haurastuu. Ylijäänyt pala tulee heittää kierrätykseen.