mistä voimaa?

Jos kaikki konstit on käytetty ja/tai vain toinen osapuoli panostaa suhteeseen eikä muutosta tule niin voimia saa siitä kun ajattelee että täällä jokaisella on vain yksi elämä elettävänä ja jokaisella on oikeus olla onnellinen. Lapset kärsivät vanhempien huonosta parisuhteesta mutta kärsivät myös erosta,siinä on puntaroitava kummasta he kärsivät enemmän tai vähemmän..

Rakkauden voi saada syttymään uudestaan jos molemmat ovat siinä mukana ja molemmat haluavat muutosta. Jos taas molemmat vanhemmat ovat valmiita eroamaan niin sitten on vain tehtävä se päätös..

Minulle se voima tuli siitä, että olin varma, että haluan erota. jouduin kyllä mettimään sitä paljon, kävin parisuhdeterapeutilla juttelemassa monta kertaa. Tilannetta kuvastanee aika hyvin se, ettei exä suostunut parisuhdekekusteluihin. Monen mielestä moinen keskustelu onkin pelkkää palleilyä, mutta minua auttoi jutella ammattilaisen kanssa, joka ei elokuva-draama-tyyliin todellakaan heittänyt mitään ufo-juttuja, vaan oli nähnyt ennenkin monta ongelmallista liittoa ja suhtautui hyvin asiallisesti.

Minun oli kyllä helppo päättää sikälikin, ettäsitten kun exä huomasi , että minun mielestäni jotain on todella pielessä, etsi hän uuden naisen hyvin nopeasti, mikä' tietysti osaltaan oli ratkaisu sekin.

Pysyimme sillä tavalla ulospäin väleissa, että kerroimme lapsille yhdessä. Heille olisi ollut helpointa jatkaa sopuisana perheenä, mutta se olisi vaatinut asioiden selvittelyä ja uutta toimintatapaa ja siihen ei voi ketään pakottaa

Mutta selvitä itsellesi, mitä haluat. Jos olet epävarma, yritä vielä kerran älä eroa, mutta jos tiedät mitä teet niin asioilla on tapana järjestyä.

Käymme pariterapiassa,olemme käyneet jo aika kauan, välissä oli pieni tauko. Asiat eivät vaan tunnu muuttuvan mihinkään suuntaan ja nytkin olemme olleet puhumatta kolme päivää..Tai jotain kipakoita tyhmiä kommentteja ollaan heitelty puolin ja toisin välillä, mutta ei muuta..
Lapset ovat hyvin kiintyneitä isäänsä, vaikkei tämä niiden kanssa paljoa aikaa vietäkkään.. Siksi mietinkin, että olisiko itsekästä erota vaan siksi kun en ole tyytyväinen itse , koska sitten lapset eivät näkisi isäänsä niin usein kuin nyt. Mies on työssä missä matkustetaan paljon ja siksi yhteinen aika onkin kortilla.
Asunto olisi katsottuna, varmasti saisin sen..se on 200km päässä nykyisestä kodista (siellä asuu molempien sukulaisia ja nyk paikkakunnalla ei ketään) ja siksikin asia tutuu hurjalta päättää. Olemme kuitenkin puhuneet jo kauan että muutetaan pois (siis yhdessä) joten tiedän että mies tulisi perässä mutta silti. tai en tiedä,luulisin ainakin kun on siitä itsekkin puhunut.
Siksipä juuri kyselen, kun en ole varma! Jos tämä onkin joku vaihe...tosin eräs ystävä totesi, että aika kauan on meidän huono vaihe ollut, reilu 2 v mennyt huonosti..

Kumpikaan meistä ei ole tilanteeseen tyytyväisiä mutta siltikään kumpikaan ei tee mitäänpäätöstä suuntaan tai toiseen. Toisaalta en tiedä johtuuko tämä siitä kun emme saa yhteistä aikaa, mutta enää en edes ikävi miestä kun on työreissulla ja huokaan ennemmin helpotuksesta kun lähtee.

Kuulosta tutulta, meilläkin toinen oli tosi paljon poissa kotoa, käytännössä viikot kokonaan.

Yhteinen aika on todella tärkeää. Meillä meni ihan siedettävästi niin kauan kuin meillä oli tapana lähteä kahdestaan aina välillä jonnekin viikonlopuksi. Niitä ei ollut vuodessa montaa, mutta vetivät meitä yhteen, kun uskoi että kahdestaankin voi olla kivaa, vaika arkipäivät olivatkin ankeita. Sitten kun ne viikonloput jäivät, meidän v'lillä ei ollut juuri muuta kuin lapset ja ne asiat jotka olivat huonosti alkoivat painaa, ei ollut enää syytä kestää niiden olemassaoloa.

Mieti rauhassa, varsinkin kun saat olla työreissujen aikana rauhassa itseksesi ajatella, silloin niinä lyhyinä hetkinä kun lasten kanssa voi keskittyä johonkin muuhun. Sitten kun eroaa on jotenkin vielä enemmän yksin kuin silloin kun on ainoa kotona oleva aikuinen. Jos asiat olisivat käytännössä yhtä yksinkertaisia kuin paperilla, voiisn lämpimästi suositella että muuttakaa yhdessä sinne 200 km:n päähän.

Erottiin jonkin aikaa sitten, kun puoliso päätti, että hän ei enää rakasta. Vaikka ei juurikaan yhteiselämän aikana oltu tekemisissä töiden takia, niin kyllä tämä yksin jääminen on sen verran raskasta, että kenellekään en suosittele. Mieluummin vaikka ottaa vähän etäisyyttä ja muuttaa yksikseen vähäksi aikaa muualle miettimään asioitaan ja tunteitaan kuin kirjoittelee lopullisia eropapereita. Jälkikäteen aatellen olisi pitänyt vain taistella ja estää puolisoa ottamasta eroa - vakaasti uskon, että asiat olisi saatu kuntoon jos olisi vaivauduttu tekemään töitä eikä uskottu eroamisen ratkaisevan asioita - se ero kun ei niitä ratkaissut vaan toi mukanaan tuhannen uutta.