Kumpaan kannattaisi mennä, Portoon vai Lissaboniin, kun menee ekaa kertaa Portugaliin?
Ajankohta ilm. kesäkuun puolivälissä.
Portoon vai Lissaboniin?
17
599
Vastaukset
Kysymys on tällä palstalla esitetty aikaisemminkin. Mitähän kysyjä vastaisi ulkomaalaiselle, joka ennen ensimmäistä Suomen matkaansa miettisi, käydäkö Turussa vai Tampereella?
Pääkaupunkiin keskittyy yleensä maan kulttuurikirjo. Näin on myös Portugalissa. Lissabonissa on historiaa ja taidetta museoissa. Näitä on myös Portossa, mutta vähemmän. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Portossa olisi matkailijalle kulttuuriantia riittävästi muutamaksi päiväksi.
Porto sijaitsee Douro-joen pohjoisrannalla, etelärannalla on Vila Nova de Gaian kaupunki, jonne Douro-jokea pitkin kulkivat aikanaan portviiniveneet joen yläjuoksulta.
Douro-joen ylöjuoksulle tehdään päivä- ja pidempiä risteilyjä Portosta. Sekä Porton vanha keskusta ja että Douro-joen pengerretyt rinteet, joilla viljellään viiniköynnöstä, ovat Unescon maailmanperintölistalla.
Suositan tutustumista Portugalia käsittelevääm matkaoppaaseen ja täydentämistä oppaan tietoja nettihauilla.- SardiiniKatukahvilas
Niin, vaikea sanoa kellekään turistille tai ensikertalaiselle Suomessa, mennäkö Tampereelle, Turkuun vai Helsinkiin. Kaikessa on puolensa.
Olen myös tutustunut nettiin ja matkaoppaisiin ja ihmisten suusanallisiin kertomuksiin Portugalin matkoista.
Kiitos silti vastauksesta. - Junde2
Vaikea valinta. Lennot maksaa ja kestää jotakuinkin saman verran. Portosta taitaa löytyy majoitus hieman edullisemmin mutta suurta eroa ei ole. Portossa on keskimäärin hieman viileämpää kuin Lissabonissa. Lissabonissa riittää kohteita useammallekin reissulle. Lissabonissa lentokenttä on lähellä ja taksimatka edullinen, bussillakin pääsee. Portossa pääsee kätevästi metrolla kaupunkiin. Portoon olen itse menossa ensimmäistä kertaa keväällä joten omakohtaista kokemusta ei vielä ole.
- SardiiniKatukahvila
Kiitos vastauksista - ja toki niitä saa lisääkin tulla :)
Vaikuttaa siltä, että menemme Lissaboniin, koska matkaseurani tahtoo niin, itse kai menisin Portoon. Kummassakin lienee puolensa.
Vähän hirvittää se, jos kesäkuun puolivälissä on jo kovin kuuma Lissabonissa, kuumansietokykyni on aika huono. - Junde2
Järjestyksellä tuskin on suurta väliä. Menkää nyt Lissaboniin ja seuraavalla kerralla Portoon. Viikon reissu Portoon maksoi 320egee lennot ja hotelli. Kahden hengen huoneessa (tuplapeti) hintaa reissulle olisi tullut 285/hlö.
- Sardiinikatukahvilas
Mistä ihmeestä noin halvat matkat saa? Vai pitäkää lentoristeillä pitkin Eurooppaa, jotta saa halvimmat mahdolliset lennot?
En tiedä, tuleeko seuraavaa kertaa, olen opiskelija ja rahaa on tosi vähän. Matkustan erittäin harvoin. Senkin takia yksittäinen reissu pitää suunnitellla hyvin. - Junde2
Molemmat on varmasti mukavia kohteita. Lissabonista pitäneet ovat tykänneet myös Portosta, olen kuullut.
Lufthansalla lennot, vaihto Frankfurtissa. Laukut menee suoraan perille. Lentoja voit hakea suoraan Lufthansa www-sivulta. Hotelli löytyy booking.com in (tai jonkun muun vastaavan) kautta. Sorttaus vaan halvimman hinnan mukaan joko 1hh tai 2hh niin siitä alkaa löytyä.
Jos se raha on tiukalla niin Portossa näyttää olevan hieman edullisempaa majoitusta tarjolla. Lennot taitaa olla Lissabonin kanssa samoissa eli halvimmillaan 180€. Lennot on kuitenkin varattava yleensä hyvissä ajoin.- Junde2
Huomasin vasta nyt että sardiini aikoo reissuun kesäkuussa. Itse varasin juuri lennot ja hotellin ensivuoden maaliskuulle ja aiemmatkin varaukset (lokakuu 2010, maaliskuu 2011) tein noin 4kk ennen matkaa.
- SardiiniKatukahvilas
Lennot on nyt varattu kesäkuuksi Lissaboniin ja mukavantuntuinen apartementos Alfamasta. Ans kattoo.
Elämäni on sillä tavalla epävarmaa, etten voi varata lentoa esim. vuoden päähän, en aina edes 4-6 kk:n päähänkään. - Junde2
Mukavaa reissua!
Itse lähden tulevana viikonloppuna Berliiniin. AirBerlinin 58 egen lennot tuli varattua jo viime vuoden toukokuussa :-) - SardiiniKatukahvilas
Kiitos samoin. Oletko vapaaherra, kun pääset matkustelemaan noin tiheästi? (sori, off topic) Berliini on aina eloisa - ja trendikäs nyt.
- Junde2
Onni on olla sellaisessa työssä ja työpaikassa että lomat ja vapaat voi pitää oman aikataulun mukaan jolloin voi myös hyödyntää halvimmat hinnat. Harmi että AirBerlin korotti hintojaan ja nyt Berliinin lennoista joutuu pulittamaan 90€. Saa nähdä raaskii vuoden päästä enää mennä. Mutta tosiaan, tämähän oli Portugali-palsta.
- ...
Hyvä valinta! Lissabonissa on 13. kesäkuuta Santo Antónion juhla, jolloin keskusta ja varsinkin Alfaman kaupunginosa on täynnä ihmisiä syömässä sardiineja ja juomassa punaviiniä. :) Pääjuhla on siis 12. päivän iltana, mutta juhlahumua riittää koko kuukaudeksi.
Suuosittelen kumpaakin! Ensimmäisellä Manner-Portugalin matkallani kävin molemmissa ja ihastuin koko maahan. Sen jälkeen olen käynyt uudelleen Lissabonissa ja toiveissa on lähteä kiertämään maata pariksi viikoksi.
http://my.opera.com/Taikaranta/blog/index.dml/tag/Portugali- SardiiniKatukahvilas
Ah, en ole mikään massatapahtumien ja kansanjuhlien ystävä. Ehkäpä Santo Antónion bileet on kuitenkin kokemus.
Näillä rahoilla, mitä on käytössäni, matkat on pakostakin aika vaatimattomia. Mutta sehän ei estä nauttimasta reissusta. - Junde2
Portugalilainen lampaanmaitojuusto on erittäin hyvää. Sotonisa-merkkinen osoittautui superhyvänmakuiseksi. Ei muuta kuin sämpylät, juustokimpale ja pullo punkkua kaupasta. Siinä onkin mukava puistolounas eikä maksa paljon. Kylmä oluttölkki pikkukioskista maksaa euron. Portviiniä voi ostaa pikarillisen suoraan kaupasta ja nauttia kaupan edessä. Nauttia voi reppumatkaajankin budjetilla.
- SardiiniKatukahvilas
Paikalliset ruuat ovatkain aina hyvin kiinnostavia ja kiva tuliainen täälläoleville.
Odotan erityisesti paikallisia juustoja ja kalaruokia, sardiinit on kuulemma taivaallisia Portugalissa - siitä tää supermielikuvituksekas nimimerkkini täällä ;)
Meillä on vuokrattuna pieni apartementos keskustasta. Aiomme tehdä esim. aamiaiset paikallisista aineksista. Pitääpä panna Sotonisa-nimi mieleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221721
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161422Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329992- 61990
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen90864- 66841
- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658