kuinka avoimesti kerrotte taustastanne? Minä olen ollut aika avoin ihmisten suhteen ja kertonut taustastani. Kun nyt olen muuttamassa niin en enää kerro taustaani. Näin jälkikäteen ajatellen ihmiset olivat uteliaita ja olin hiukan naivi. Nainenxx
oletteko
avoimia????
51254
0Äänestä
Vastaukset 51
Vanhimmat
Olen melko avoin asioiden laidasta, eikä se vielä ainakaan ole purrut perseeseen. Minulla ei ehkä ole kauheasti muita mahdollisuuksia ruumisremontin jälkeenkään, ellen tahdo jättää muille sellaista vaikutelmaa että olen korjauksen alkumetreillä oleva transmies tai transnainen, naisen tahi miehen osat kun eivät minuuteeni kuulu.
Itse asiassa, tahtoisin pitää mahdolliset leikkauksistakin tulevat näkyvät jäljetkin muistoina, taisteluarpina. Toivottavasti vain pääsen siihen pisteeseen asti...
Minä en kerro flunssistani enkä jokaisesta vanhasta työpaikastani, en nimieni muuttumisesta enkä muustakaan epäoleellisesta. Mitäpä niistä selittämään.
Jos joku pystyy päättelemään että olen nollut nuhainen tai mitannut tyhjää teurastamoa kesäkuumalla niin siitä vaan. Tai käynyt vakoilemassa katolista hautausmaata palkattuna tiedustelijana.
Minulta on leikattu kuusivuotiaana sekä nielu- että kitarisat. Olen salannut leikkauksen tähän asti jokaiselta tapaamaltani ihmiseltä. Elän täydellisesti stealthissa. En tiedä mitä sitten tapahtuisi jos mieheni saisi tietää.
Mukavaa, kuinka vähättelevään ja alentuvaan sävyyn transihmisetkin puhuvat itse korjausprosessista, sitä edeltävästä elämästä ja sen vaikutuksesta tulevaan elämään. Jep, todellakin saa sen tuntumaan ponnistuksiensa arvoiselta hommalta, ihan että flunssaan ja nielurisojen poistoon verrattava mitättömyys...
Transprosessin hoidot ovat mielestäni aivan verrattavissa mihin muuhun synnynnäiseen sairauteen ja sen hoitoon. Moniko huuli- suulakihalkion omannut kertoo kaikille hoidoistaan vaikka se ehkä hieman näkyykin sivulliselle. En kerro taustoistani ihmisille joita tapaan, miksi minun pitäisi kertoa. Kyllähän jotkut sitä haluavat uteliaisuuttaan mutta eihän muutkaan naiset kerro heti uuden ihmisen tavattuaan että häneltä on kymmenen vuotta sitten leikattu kohdunkaulasyöpä mutta nyt olen täysin terve. Jos tausta selviää muuten tai jostain muusta syystä se on kerrottava niin sitten kerron sen verran mitä toinen haluaa tietää. Parisuhteessa kannattaisi kertoa ennakkoon, ennen kuin joku muu möläyttää: "Tiedätkö...".
Transprosessi ei ole todellisuudessa kovinkaan suuri asia, sivulliset vain pitävät sitä sellaisena. Esimerkiksi kirurgisesti MtF korjausleikkaus on keskitason plastiikkakirurginen operaatio. Henkisesti prosessi helpottaa elämää niin paljon että muutaman vuoden satsaus omaan hyvinvointiin on pieni osa elämästä.
ei olekaan kovin iso asia, mutta henkisesti sitäkin isompi. Minä en erityisesti yritä salata asiaa, mutta en asiaa julkituokaan.
Onhan toki niitäkin ihmisiä joilla ei ole elämässään muuta sisältöä kuin prosessi. Nämä ihmiset eivät osaa tai halua päästää irti menneisyydestään, ja viettävät loppuelämänsä pillereitä pilkkoen ja leikkauksia muistellen.
Minä ainakin muistelen omaa ja muiden huonoa kohtelua ja käsittämätöntä kyttälakia 661/2009. Huonot ihmisoikeudet ja varhainen kuolema eivät ole sellaisia asioita, että niihin voisi suhtautua kevytmielisesti.
Sen lisäksi minä pidän Suomea rikollisena antikommunistisena roistovaltiona. Tästä maasta pitää ajaa Gbagbot ja Mugabet ulos!
Nyt kun heräsin sukupuoliasialle, minua kiinnostaa mitä kaikkea muuta minut on pakotettu nielemään totuutena. Siitähän eivät cissit tykkää: Jos toi tekee noin radikaalin jutun kuin sukupuolenkorjauksen, mitä muuta hän löytää.
Todellisuudessa tietysti suuri osa on miellyttäjiä ja mukautujia. Politiikassa sen huomaa niin, että vaikka vihervasemmisto antaa oikeudet mamuille ja seksuaalivähemmistöille, nämä äänestävät porvareita, koska porvarillisuus on vallitsevan aivopesun standardi.
pienellä paikkakunnalla on se huono asia, että kun kaikki tuntee toisensa niin aina joku uteliaisuuttaan kyselemässä. Itse haluan unohtaa sen ajanjakson ja mennä elämässä eteenpäin. Muutan työn perässä isommalle paikkakunnalle. Nainen
Jännä miten suomalaisen suussa avoimuus aina kääntyy joka vastaantulevalle asian kuuluttamiseksi. No ehkä olen jotenkin sitten ihan joku friikki, kun mielelläni kuuntelen muiden ihmisten elämänkokemuksia ja jaan niitä itsekin niille joita ne kiinnostavat. Miten jotkut kehtaakin mainita jostain ihmeen transsukupuolisuudesta tai siitä kun on joskus kiusattu koulussa tai siitä kun isä on kuollut onnettomuudessa tai vaikka syövästä selviämisestä? Eihän ketään koskaan tuollainen kiinnosta ja eihän niitä parin vuoden jälkeen edes jaksa muistaa.
Miksi ihmeessä menneisyydestään pitäisi päästää irti? Mitä hyötyä on kokemuksista jos ne kaikki pitää unohtaa? Eikö negatiivisista kokemuksista saa yrittää jälkeenpäin etsiä jotakin positiivista? Harrastatko ollenkaan omien nykyisten toimiesi pohdintaa sen valossa, mitä olet kokenut ja tehnyt menneisyydessä, vai oletko joku kone?
Eiköhän kyseessä ole ne, joiden menneisyyden ongelmat ovat ratkaisemattomia, jotka elävät menneisyydessä niin vahvasti etteivät katso tulevaisuuteen. Se taas, että on avoin menneisyydestään ei tarkoita, että sen kanssa on ongelmia -- jotkut ihmiset puhuvat muutenkin kuin valittaakseen ja voivotellakseen, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin!
mä oon sinut menneisyyteni kanssa ja olen avoin ihminen. Minua on kritisoitu , että olen epävarma, kun puhun menneisyydestäni. Mutta tuntuu siltä, et ne jotka arvostelee niin ne ei ole oikeen käsitelleet asioitaan ja jossain vaiheessa ne käsittelemättättömät ongelmat pulpahtaa pintaan.
Älä viitsi lässyttää, koska tiedät hyvin mistä on kyse. On aivan eri asia muistella vaikkapa opiskeluaikojaan tai ulkomaanmatkojaan kuin transpaskarrella vuodesta toiseen 24/7.
En todellakaan tiedä mistä on kyse. En ole koskaan nähnyt käyttäytymistä, jonka voisin mieltää "transpaskarteluksi", koska en elä missään LGBT-kuplassa. Minä tuen läheisiäni ja tuttaviani asioissa kuten burn-outin ja masennuksen kanssa kuuntelemalla heidän avautumisensa ja he kuuntelevat minua, kun minulla on ongelmia, olivat ne transaiheisia tai ei...
Eivätkö ihmiset muualla harjoita ihan tavanomaista solidaarisuutta enää nykyaikana? Vai onko sekin vain lässyttämistä?
Sinulla on tarve puhua itsestäsi ja kokemastasi, koska se on tapahtunut sinulle hiljattain ja nopeasti. Luultavasti et ole kovin läpimenevä ja kertomalla torjut vastapuolen tiittiepäilyt
Minulla ei ole tällä hetkellä kamalasti puhuttavaa, koska minulle ei ole tapahtunut juuri mitään ihmeellistä, joten analyysisi on hieman pielessä. Enkä muuten varsinaisesti edes tiedä, mikä helvetti on "tiitti" -- olen nähnyt kyseistä termiä käytettävän vain täällä.
Joka tapauksessa, en ole "läpimenevä", koska ei ole oikeastaan mitään, minä haluaisin "mennä läpi".
Et ole sitten eksynyt koskaan transvestiittien joukkoon tai keskustellut heidän kanssaan. Transvestiitit käyttävät itsestää yleisesti nimitystä tiitti. Täällä nimitystä on käytetty melko vähän.
Transvestiitti -> tiitti.... Ahaa, ymmärrän.
No en kyllä ole hirveästi ollut transvestiittien kanssa yhteydessä, kun en ole transvestiitti. Eikä minun sosiaalisissa piireissäni näyttäisi olevan yhtään transvestiitiksi tunnustautuvaa henkilöä.
On siellä vaikka eivät ehkä tunnustaudukaan julkisesti transvestiiteiksi. Joka sadas ihminen on tilastollisesti transvestiitti, joten eiköhän tuttavapiirissäsi ole useampikin ellei tuttavapiirisi ole poikkeuksellisen pieni.
Niin, niinhän siellä varmaankin on. Mutta niin kauan kuin he eivät ole transvestiittejä avoimesti, niin tietämys erityisesti transvestiittien välillä leviävästä tiedosta ei heiltä minulle automaattisesti loikkaa, mikä oli alunperinkin pointtini.
Kyse ei nyt ole ihan tuosta, vaan siitä, että ulkopuoliset näkevät asiassa aina sensaation ja korostavat sukupuolen VAIHTUMISTA. Tottakai meille on prosessi useinkin yksi elämän tärkeimmistä tapahtumista. Aivan kuten esimerkiksi pääsy opiskelemaan juuri sinne minne haluaa. Mutta muisteleeko sitä sisäänpääsyä sitten jo kauan valmistuttuaan onkin eri juttu. Asiat saa ajan kuluessa omat mittasuhteensa. Se mikä on ulkopuoliselle sensaatio, on asianomaiselle itselleen yksi tapahtuma menneisyydessä.
Jos se ei itsellesi ole iso juttu, niin pointsit sinulle, mutta älä nyt helvetissä lähde implikoimaan että näin on jokaiselle transihmiselle tai että näin pitäisi olla. Ehkä kaikki meistä eivät välitä ulkopuolisten sanomisista niin paljon, että lähtisimme heti hekottelemaan sellaisen kustannuksella jolle näillä asioilla on isompi henkilökohtainen merkitys. Jos joku lähtee minulle kertomaan vaikka käsivarressaan olevasta arvesta ja miten se on syntynyt, niin en minä ainakaan lähde irvailemaan siitä, kuinka pienestä jutusta sitä jotkut jaksavat jauhaa kun viitsivät jotain haavojen kaltaisia pikkujuttuja muistella.
Minä en salaa sitä että elän naisena avioliitossa naispuolisoni kanssa ja että olen perheessäni isä. Loput saa fiksu päätellä.
juttu paikallislehteen. Tarkoitus on tehdä asiaa tunnetuksi ja poistaa ennakkoluuloja, sekä rohkaista kaapissa olevia tulemaan ulos kaapistaan.
Tjaha. Jos olet tiitti niin ymmärrän. Jos olet ts en ymmärrä. Ts lentää joka tapauksessa kaapista kuin leppäkeihäs lähtiessään korjaukseen. Ei siinä tarvita rohkaisuja vaan lohdutusta.
Suuri osa ts-porukasta menee kaapista kaappiin. itse olen jo vuosikausia asunut taas komerossa.
Mielenkiintoista kuinka jotkut mainostavat että juttu on tulossa. Tarjouduitko itse jutun aiheeksi?
Olen ollut useissakin lehtijutuissa haastateltavana mutta en ole katsonut tarpeelliseksi mainostaa niitä jälkikäteenkään. Eiköhän sitä tietoa ja ennakkoluulojen poistoa ole jaettu jo aika paljon. Kohta lukijat alkavat kyllästymään että joko taas.
No onpahan taas jotain jutun ruotimista kun se on ilmestynyt.
"Suuri osa ts-porukasta menee kaapista kaappiin. itse olen jo vuosikausia asunut taas komerossa."
Minäkin olen taas kaapissa, mutta täällä on ihan mukavaa kun vähän yli puolet Suomen kansasta on samassa kaapissa.
lopu vaikka mitä tekisi. TS lentää kaapista ulos JOS USKALTAA LÄHTEÄ KORJAUKSEEN. Suurin osa vaan ei uskalla lähteä korjaukseen, mutta jos lehtijuttu toisi heille sen uskalluksen. Jos tuokin on uskaltanut, niin miksi en minäkin.
Eikö sinulla raukalla ole varaa isompaan asuntoon kun komerossa asut?
kertomassa, että jo pienenä tunsit itsesi tytöksi ja muuta vakiolitaniaa.?
Ehkä ei ihan heti kannata avautua kaikesta. Jossain vaiheessa kyllä, kun ensin varmistut että ihminen jolle avaudut on luotettava ja ystävä.
Valitettavasti on niitäkin, jotka ensin vaikuttavat ystäviltä, mutta joista jälkeenpäin saakin kuulla muuta.
Mutta kuitenkin kehotan ensin mainittuun vaihtoehtoon. Elämässä on aina pikkuinen riskilisä.
Se, mikä minua eniten rasittaa tuttavassani, joka käy läpi hoitoaan, on
valtava meuhkaaminen ennen hoitoprosessia ja tällä hetkellä sellainen tyttömäinen ilmeily. Ikääkin on jo. Ja se miten hänen piti pistää kaikki työpaikkojensa ja lähipiiriensä ihmissuhteet remonttiin, levittää täysin perättömiä puheita extyökavereistaan (naisista) ja aiheuttaa näille vuosien harmit.
Kai hän sitten oli niin kateellinen kaikille naisille. No - ystävyys olis voinut toimia, jos hän olisi kertonut.
"Se, mikä minua eniten rasittaa tuttavassani, joka käy läpi hoitoaan, on
valtava meuhkaaminen ennen hoitoprosessia ja tällä hetkellä sellainen tyttömäinen ilmeily."
Jotkut ovat todellakin innoissaan kun vihdoinkin uskaltautuvat ulos kaapista ja siitä pitää kertoa kaikille. Toiset eivät sitten halua kuulla näistä asioista.
Sinulle ei tainnut tulla mieleen että se "tyttömäinen ilmeily" voikin olla hänen oman luonteensa mukaista ja on joutunut aiemmin piilottamaan sen. Vai syytätkö muitakin iäkkäämpiä naisia tyttömäisestä ilmeilystä.
"Ja se miten hänen piti pistää kaikki työpaikkojensa ja lähipiiriensä ihmissuhteet remonttiin, levittää täysin perättömiä puheita extyökavereistaan (naisista) ja aiheuttaa näille vuosien harmit."
Kovin tuttua puhetta, ettei vaan olisi kyse samasta henkilöstä josta olen kuullut samantyylisiä väittämiä muuta kautta. Ainakin tuossa tuntemassani tapauksessa työpaikan naiset (extyötoverit) eivät hyväksyneet transnaista joukkoonsa ja halusivat savustaa hänet ulos onnistuen ainakin osittain. Tuo loppuvirke ainakin tuntuisi täsmäävän vähän liiankin hyvin.
"No - ystävyys olis voinut toimia, jos hän olisi kertonut. "
Oisko miehekäs ilmeily sitten parempaa? Kyllä minusta on ymmärrettävää meuhkata prosessin alkuvaiheessa, itsekin olen varmaan kyllästyttänyt muutaman ihmisen jutuillani. Myöhemmin asia tasaantuu ja normalisoituu ja puheet on taas ihan niinkuin muidenkin.
Tähän mennessä kaikki ihmiset jotka on prosessistani saanut tietää ovat reagoineet siihen ihan kuin olisin kertonut olleeni vaikkapa flunssassa... Yhtään yliuteliasta tai sensaatiohakuista reaktiota ei ole tullut. En ole oma-aloitteisesti kertonut asiasta kuin muutamalle ystävälle ja parille tutulle silloin kun ovat itse kysyneet. Minua ei haittaa vaikka kaikki tietäisivät, mutta en näe aiheelliseksi huudella asiaa kuitenkaan. En jaksa mitään salailuakaan.
Tässäkin viestiketjussa käytyjen keskustelujen pohjalta alan olla varsin vakuutunut siitä, että 2000-luvun alussa prosessin aloittaneiden ÄO oli huomattavasti korkeampi kuin nykyisin.
Vau, että ihan elitismiä. Kohta varmaan tokaiset, että "Transsukupuolisuus oli hienompaa silloin, kun se ei ollut vielä mainstreamia" ihan kuin kunnon hipsteri konsanaan.
Se ei ole mitään muuta kuin raaka totuus.
Olisi pitänyt huomata pyytää psykologin merkitsemään papereihin ÄO:n numeroilla niin pääsisi paukuttelemaan henkseleitä, nyt arvio on vain sanallinen.
En hyväksy avoimuutta tässä enkä missään muussakaan asiassa. Ihmisten pitäisi osata pitää turpansa kiinni.
Ennen mistään ei puhuttu ja kaikki oli silloin paremmin. Korkeintaan lapsille kutsu omiin hautajaisiin, jos sitäkään. Mitä nyt turhia vouhottamaan.
ei kysy sitä sinulta kuinka avoin on kertoessaan korjauksesta muille.
Miksi pitäisi kertoa, kuka siitä hyötyy ja miten? Eikö sinulla ole mitään muuta kerrottavaa, vai onko se ainut asia joka sinussa muita ihmisiä kiinnostaa?
jos kertoo. Mitä salattavaa korjauksessa on, kun se kuitenkin tulee monessa paikassa vastaan ainakin aluksi. Tuskinpa sitä kukaan joka ihmiselle alkaa kertomaan. Eilen kävin terveyskeskuksessa ja kysyin kumpi hetu siellä näkyy. Saattaa myös äänestäessä tulla vastaan tilanne, että aletaan väittämään, että en saa äänestää koska hetua ei löydy heidän listaltaan.
Nuo hetuongelmat loppuvat kun aikaa kuluu välikaudesta pidemmälle. Sen jälkeen korjausprosessi tulee erittäin harvoin esiin, joten eipä tarvitse kertoa.
Läheiset ihmiseni tietävät muutosprosessistani ja olen kyllä kertonut heille myös syyt siihen, jos he ovat asiasta kanssani keskustelleet. En ole tarvinnut heidän hyväksymistään sille, sillä minä elän hyväksymällä itseni sellaisena kuin olen nyt. Varsinkin siksi, koska olen maksanut itse koko prosessoinnin.
Yhteiskunnalla ja ihmisillä tuntuu olevan jonkin asteinen moraaliin vetoava suhtautuminen muutokseen ja sen hyväksyvyyteen, mutta minä pidän sellaisia enemmänkin yhteiskunnallisen tilan vankeina, kuin oman tilansa "herrana".
"Varsinkin siksi, koska olen maksanut itse koko prosessoinnin."
Oletko siis saanut kaikki transprosessin hoidot ulkomailla jos olet itse maksanut koko prosessin?
Eiköhän Suomessakin yleensä jokainen transsukupuolinen maksa itse hoitonsa (harvalla pappa betala). Mutta tähän nuo Tanelit tarttuukin kun potilas maksaa itse vain murto-osan hoidoistaan ja suurimman osan maksaa ytheiskunta.
Kyllä, ne kaikki transprosessilliset hoidot on suoritettu ollessani ulkomailla. Ratkaisuna se oli minulle helpompi toteuttaa. Ja vertaistuenkin löytäminen oli helpompaa, sillä ainahan tuki auttaa prosessin edetessä.
Kommenttini "... itse maksanut ..." kirjoitin siksi, että juuri siihen monet ihmiset puuttuvat, joten mainintani kautta ei sitä epäselvyyttä asiassa enää ollut.
aivan hyvin ilman mitään vertaistukea. Tukea voivat antaa myös läheiset ja ystävät.
Eteneehän se, mutta miten. Helpommalla pääsee kun on saanut tietoa vertaistuessa mitä tutkimuksissa ja hoidoissa tapahtuu ja mihin on oikeutettu. Pahimmillaan pistetään "kotiin kasvamaan" kun möläyttää tutkimuksissa vääriä juttuja. Luulen että aika moni on jäänyt saamatta hormoneistaan erityiskorvauksia (ainakin osittain) kun ei ole tiennyt että on niihin oikeutettu. On helpompaa kysyä muilta prosessin läpikäyneiltä tietoja kuin yrittää pärjätä itsekseen. Koin että vertaistukikokoukset eivät olleet sananmukaisesti tuen antamista vaan juuri tuota tiedon jakamista. Mutta eiköhän jotkut kaipaa nimenomaan sitä tukeakin kun läheiset ja ystävät hylkää.
ovat niin yksinkertaisia ja helppoja, että niistä selviää jokainen. Jokainen löytää tarvitsemansa tiedot netistä ja jos ei löydä, niin on melkoisen tyhmä. Jos möläyttää tutkimuksissa vääriä asioita, niin sitten on syytäkin laittaa kotiin kasvamaan, sillä silloin on epävarma itsestään.
No niin, tällainen kanta antaakin mukavasti potkua sukupuoliristiriitaansa miettivälle, "ovat niin yksinkertaisia ja helppoja, että niistä selviää jokainen". Niinhän sitä luulisi, joillekin se tiedon etsiminen itsekseen on mahdotonta eikä edes tunnista tilaansa. Ehkpä ajattelet että on perempikin ettei sellaiset luuserit löydäkään tutkimuksiin ja hoitoihin, transeliitti täytyy pitää puhtaana.
itsesäälissä. Tutkimukset ovat pelkästään kysymyksiin vastailua. Kai jokainen osaa vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin, ei sen pitäisi olla vaikeaa. Kyllä se tieto itsestään pitää etsiä ennen tutkimuksia.