Koiramme on 13 vuotias nöffi, pirteä, näkö ja kuulo vielä hyvät. Turkki vain on viime vuosina ollut ongelma, koira ei anna hoitaa itseään kunnolla, vain korvantaus takut saa leikata pois, muuten pitää käyttää lievää väkivaltaa. Istumakarvoihin ei saisi koskeakaan, vaikka ne ovat aina keväisin todella huopuneet. Poika tykkää olla paljon ulkona. Koira on aika isokokoinen, 73 cm korkea.
Meille tuli pari vuotta sitten uusi pieni narttu ja vanhempi koira on tästä selvästi mielissään ja nauttii seurasta, mutta... jos tätä toista koiraa koulutetaan tai huomioidaan pojan läsnäollessa, se ryhtyy ulostamaan sisälle. Samoin on nartun juoksun lähestyessa. Ja naapurin nartun juoksun lähestyessä. Nyt on noustu lähes joka aamu siivoamaan läjiä koiran makuupaikoilta.
Poika on aina ollut helposti riehaantuvaa, herkkää tyyppiä ja siksi sitä ei ole koskaan hemmoteltu liikaa, iso koko asettaa tiettyjä rajoitteita esimerkiksi syliin hyppäämiselle. Viime aikoina ikä on alkanut näkyä takajalkojen ajoittaisena heikentymisenä, koira ei enää mielellään hyppää esimerkiksi autoon. On vaikeaa yhdistää tuota peräpään heikentymistä sisälle ulostamiseen kun se on ajoittaista ja liittyy yleensä johonkin kiihdyttävään tilanteeseen. Anaalirauhasissa ei näyttäisi olevan vikaa ja koiran vatsa toimii muuten normaalisti. Lieneekö muilla tällaisesta kokemusta. Olisiko tämä syytä laittaa vanhuudenhöperyyden piikkiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Altzheimeria...
Jos on kyse pelkästään höppänyydestä, niin siihen on hyviä keinoja olemassa, jolla saa ehkä lisäaikaa.
Älä anna koiran hakeutua pitkiksi ajoiksi "omiin oloihinsa", vaan ota sitä mukaan päivän askareisiin. Lepo sille siis pitää sallia, mutta rajansa kaikella. Ota korostetut rutiinit käyttöön, kunnon lenkit voimien mukaisesti, ei ehkä juosta kilometrejä, mutta hitaastikin hyvä tulee :) Ja älä ota noille lenkeille sitä nuorempaa mukaan lainkaan. Meidän höppänämme rakasti liikuntaa, mutta aika ajoin se kyllä luuli lenkkeilevänsä ihan itsekseen. Välillä havahtui, että minäkin olen mukana, ja oli silminnähden ilahtunut, että kappas täällähän olet sinäkin :) Kakkahommat olivat meilläkin haastavia, jos ei ollut säännöllisesti niitä kunnon lenkkejä. Tosin meillä oli vaivana myöskin tyrä peräsuolessa, ja ajoittainen ummetus, siksikin oli lenkkien säännöllisyys ja liikunnan tarpeeksi suuri määrä ehdottoman tärkeää.
Toisaalta koira muuttui myöskin riippuvaisemmaksi ihmisen läsnäolosta, ilmeisesti se kuitenkin höppänyydessään tunsi olonsa turvattomaksi, jos ei arjen ääniä kuullutkaan. Meilläkin oli siis se nuorempikin koira, mutta ei se korvannut sitä ihmisen läsnäoloa. Hoitoon koiraa ei vieraaseen paikkaan voinut enää viedä, koska se meni ihan sekaisin. Eli loppuaikoina meille tuli aina hoitaja kotiin. Jos koira myöskin luuli, että olemme lähdössä, se pyrki autoon hakeutumaan, Luulen, että se halusi mukaan. Tosin se saattoi mennä vieraaseenkin autoon, joka oli pihassamme, ja ovi oli auki. Ja kerran se löytyi naapurinkin autosta.
Meillä jouduttiin myöskin ottamaan kemiallinen kastraatio (implantti niskanahkaan), koska juoksuhajut sai koiran lopulta täysin sekaisin. Ja se alkoi karkailemaan, jos tilaisuuden sai. Tämä oli todella loistava ratkaisu.
Tehtiin kompromissi, koska koira oli tottunut olemaan kanssamme ulkona irrallaan, joten hankimme juoksunaruja. Koira oli kiinni, mutta sai kuitenkin olla mielestään "irti", ja osallistua edelleenkin ulkoiluihimme lähes entiseen malliin.
Jos koiralla on nivelvaivoja, niin kannattaa pohtia mahdollisia ravinnelisiä, sekä kivunhoitoa. Nimittäin sekin lisää koiran sekavuutta. Glukosamiinilisä on meillä toiminut loistavasti nivelvaivaisella koiralla.
Voi olla, että ulostehommaa ette saa kokonaan pois. Ja meillä esimerkiksi virtsankarkailua ei saatu kuriin, joten lopulta koira vietiin myöskin joka yö asioilleen. Lääkkeistä ei apua ollut juurikaan. KOiran nukkumapaikat siis vaan vuorattiin helposti pestävillä materiaaleilla, ja satunnaiset ulosteläjät sisällä siivottiin vaan pois.
On olemassa kirjoja, joissa pureudutaan vanhojen koirien hoitoon, ja meillä oli onni löytää myöskin sellainen eläinlääkäri, joka oli asiaan erityisesti perehtynytkin. Ainakin Anders Halgrenilla on kirja, jonka nimi on muistaakseni "vanhan koiran hoito". Siinä selitetään pääpiirteissään kaikenlaisia nimenomaan vahoilla koirilla esiintyviä ongelmia.
Kiitos perinpohjaisesta ja asiallisesta vastauksesta. Ja kirjavinkistä, pitää etsiä kirjastosta. Lohduttavaa oli kuulla, että ongelmia on muillakin. Pitää kokeilla noita vinkkejä. Tuo juoksuaika-hulluus on meilläkin ongelma ollut jo monta vuotta. Koira saattaa olla syömättämäkin melkein kaksi viikkoa yhteen putkeen ja ulvoo sisälläkin, läähättää ja ravaa edestakaisin. En ole tiennytkään tuosta "ehkäisykeinosta". Pitää varmaan kokeilla. Kiitos vielä kerran.