VesiVeijari

Hieno ja viihtyisä paikka tuo uimahallimme, olen todennut sen niinä "kymmeninä" vuosina joina olen siellä käynyt virkistäytymässä.

Poikien puolella kohtaa aina silloin tällöin noita isoja vesiveijareita, jotka laittavat pukuhuoneessa uimahousut jalkaan menevät uimahousut päällä suihkuun, eivätkä pese niitä aamukakkoja takapuolestaan.
Eilen taas oli tuollainen oppilasjoukkio peseytymässä uimahousut päällä, kun huomautin, että peskää jalkojenne välistäkin ettei uimahallin veteen mene "kakkaa" , niin eräskin vain mumisi jotakin tällaista---Jag förstår inte jag talar bara svenska.
Tämmöistä tapahtuu melko useasti ja suurin osa noista veijareista tulee ruotsinkielisistä kouluista. (valitettavasti)
En laittaisi minkään kielisen opettajan luokalle lapsiani tai lapsenlapsiani, jos opettajan kyvyt eivät riitä opettamaan oppilailleen yhteiskuntamme sääntöjä.
293867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Käy tuolla Vesiveijarissa myöskin "mukamas" puhtaita, he nauttivat uimahallin viihtyisyydestä ja vasta ennen poislähtöään peseytyvät shampoolla ja hankaavat itsensä kotiin menoa varten puhtaaksi.
Järjestyshän pitäisi olla se, että pestään ennen saunaan tai uimahallinpuolelle menoa.

Äänestä

Mites sitte nämä hykieenisuuvesta huolehtivat, joilla on pijätys vaikeuksia,
oon kyllä huomannu, että yhen jos toisenki vanaveestä nousee ilimakuplia
ja kokemuksesta tiejän, että aina siinä muutama karpalo irtoo, siellä ne
sitte simmareissa liukenoo perässä roolaajan iloks puhumattakaan näistä
jäläkivirtsaajista, jokka vetää perässään keltasta rainaa, ei siinä oikeen
mieluusti viitti vetää vettä väärään kurkkuun ku koittaa käsipohjaa polskia.

Äänestä

Jaa minulla ei tule eli ei ole kokemusta kuplista tai karpaloista.

Mutta mieleen on jäänyt, että noin parivuotta sitten sen ruotsinkielisen perjantaijumpparyhmän noin 75 ikäiset miehet tulivat suihkuun uimahousut jalassa huuhtelivat rintakarvojaan ja menivät saunaan uimahousut päällä.

Olisikohan niin, että nuo ruotsinkieliset oppilasryhmät ovat heidän lastenlapsiaan siis ainakin osa.
Tai voihan olla, että he eivät saa tarpeeksi niitä ruotsinkielisiä kielipalveluja sinne kakkaseen alapäähän.
Eikun niin päin, että on jo nuoltu puhtaaksi, ei tarvitse pestä.

Äänestä
  • Voin kertoa sulle, että aikoinaan Ruotsissa lomaillessani erehdyin pakon
    edessä ostamaan paikallisesta kioskista kortonkeja ja iltapuhteiden edistyessä
    ne osottautuivat Suomalaista laatua puolta pienemmiksi, eikä niille löytyny muuta käyttöä ku ehkä etusormen päällä esileikkeihin, joten kyl maar määki pitäsin uikkarit saunas jalas, jos oisin ruohtalainen.

    Äänestä

Totta on ainakin suurin osa

Äänestä

Eikö te poika keksiä parempi tekeminen kun
haukkua tässä Kronoby ja Ruotsalainen !!!!!

Äänestä
  • Kuka täällä haukkuu ja ketä?

    Onko niin että Kronoby- ja ruotsalaisilla pitäisi olla VesiVeijarissa omat säännöt, pitäisikö tästäkin asiasta maksaa kielilisää jotta säännöt menisivät perille?
    Laitan sivistyksessä uimahallin käyttösäännöt edelle ruotsinkielen osaamista.
    Uimahallissa nuo säännöt ovat useammallakin kielellä kuvien kanssa, onko niin että kun ei halua sopeutua suomalaisiin suomenkielisiin, niin siitä syystä pitää kakatkin jättää pyllyn rakoon uimaan mennessä?
    Niin ja itsekin niitä paskoja siellä nielette, mitä mamma sanoo ????

    Äänestä

  • elak Bylly kirjoitti:

    Kuka täällä haukkuu ja ketä?

    Samaa se on naistenkin puolella.Osa naisista ja tytöistä on pukenut uikkarit pukuhuoneessa ja sit pyyhälletään uikkarit päällä suihkuun ja saunaan.Jos ihminen häpeää alastomuuttaan saman sukupuolen edessä,ni eikö olis paras jättää tulematta uimahalliin!Valvonta pitäis kohdentaa pukuhuoneeseen/pesutilaan,jotta tässä asiassa päästäisiin toivottuun lopputulokseen.

    Äänestä

  • eevanasuinen kirjoitti:

    Kakkalaiset pitäisi laittaa häpeämään sinne perhepukuhuoneisiin, siellä voi sitten pestä kaikki välit puhtaaksi.

    Veronmaksajana vaadin, että opettajat huolehtivat oppilaittensa puhtaudesta, muuten eivät opettajatkaan ole palkkaansa ansainneet, eikä oppilaat ilmaisia uimahallivuoroja.

    Muille sontiaisille tukiopetusta, esimerkiksi jumpparyhmien vetäjät ottakaa asia esiin kaikkien edessä.

    Ohjeet uimahallissa ovat hyvin esillä, mutta ajatus taitaa olla, että ei ne minua koske.

    Äänestä

  • elak Bylly kirjoitti:

    Kuka täällä haukkuu ja ketä?

    Onko niin että Kronoby- ja ruotsalaisilla pitäisi olla VesiVeijarissa omat säännöt, pitäisikö tästäkin asiasta maksaa kielilisää jotta säännöt menisivät perille?
    Laitan sivistyksessä uimahallin käyttösäännöt edelle ruotsinkielen osaamista.
    Uimahallissa nuo säännöt ovat useammallakin kielellä kuvien kanssa, onko niin että kun ei halua sopeutua suomalaisiin suomenkielisiin, niin siitä syystä pitää kakatkin jättää pyllyn rakoon uimaan mennessä?
    Niin ja itsekin niitä paskoja siellä nielette, mitä mamma sanoo ????

    Lukeeko sielä kaikilla kielillä, ettei altaisiin saa kusta eiikä paskoa, muutenhan kukaan ei asiaa tajua.

    Oliskohan sittenkin viisainta, lopettaa koko kusiveijari ettei tarvi siitäkin puljusta valittaa.

    Äänestä

  • Ruutananasuon Nestor kirjoitti:

    Lukeeko sielä kaikilla kielillä, ettei altaisiin saa kusta eiikä paskoa, muutenhan kukaan ei asiaa tajua.

    Oliskohan sittenkin viisainta, lopettaa koko kusiveijari ettei tarvi siitäkin puljusta valittaa.

    VesiVeijarista hymmm ei täällä siitä valiteta vaan käyttäjistä, joille säännöt eivät mene sinne vesipäähän.

    Joo monella kielellä ja kuvilla maustettuna.

    Tuo kusta ja paskoa ei tietenkään kuulu asiaan, mutta eihän porttikonkeihinkaan saa kusta ja paskoa, eikä koirat ja kisatkaan saa kusta ja paskoa mihin sattuu.

    Eikä poikakaan saa mennä tytön sänkyyn, mutta menee vaan.

    Äänestä

  • Kevät tulva kirjoitti:

    Kakkalaiset pitäisi laittaa häpeämään sinne perhepukuhuoneisiin, siellä voi sitten pestä kaikki välit puhtaaksi.

    Veronmaksajana vaadin, että opettajat huolehtivat oppilaittensa puhtaudesta, muuten eivät opettajatkaan ole palkkaansa ansainneet, eikä oppilaat ilmaisia uimahallivuoroja.

    Muille sontiaisille tukiopetusta, esimerkiksi jumpparyhmien vetäjät ottakaa asia esiin kaikkien edessä.

    Ohjeet uimahallissa ovat hyvin esillä, mutta ajatus taitaa olla, että ei ne minua koske.

    Ja sinne saunaan vois joku laittaa kyltin, että pitäkää jalat alalauteilla, koska
    eihän siitä mitään tuu ku kaikenmaailman Ballet istuu polovet kurkussa heti ku vähän löylyä heittää, ოო/ი/(___)ცԾც(___)\ი\ოო siinä meinaan yks jos toinen
    saunaan tulija meinaa lentää selällensä ku kalkkunat roikkuu lauteen reunalla.

    Äänestä

Eikös Venäläisillä ole ylitarjontaa näistä tullimiehistä, joista osa
on kotiutunut Suomen pimeille remontti markkinoille. Näitähän
voisi palkata rehelliseen työhön Vesiveijariin anusvaon tarkistajiksi
ja ammattitaitoa piisaa, ovat jo valmiiksi rutinoituneet levittelemään
persusposkia lamppu suussa, kyllä siinä sais pärskarpalot lähtöpassit.

Äänestä

Eräs herrasmies erehtyi pyytämään radion auki syksyllä 2010. No se toive toteutui jonkin aikaa kunnes yhtäkkiä ilman mitään ennakkotietoa ja syytä ei enää radio pidetty auki, eikä muutakaan musiikkia. Kuulemma häritsee. Miten jumppatuntien musiikki ei sitten häiritse. Jumppari soittaa musiikkia niin että katto tärisee. Herrasmies kysyi tästä eräältä miesvalvojalta, joka vastasi, että ne maksavat jumppatunneistaan. Voi tavaton. Keitä me muut olemme, ellei maksavia asiakkaita. Kun harrastamme omatoimista vesijumppaa esimerkiksi aamu-uinneilla ti-to, haluamme kuunnella rentouttavaa ja rytmikästä taustamusiikkia ja välillä jopa paikallisuutisia.
Naisvalvoja lisäsi tähän, että paikalla on koululaisia (tiedän, että he tulevat vasta myöhemmin noin klo 8-9). Herrasmies kysyi opettajilta että häiritseekö radio heitä, johon opettajat jopa loukkaantuneina totesivat, että ei missään tapauksessa - päin vastoin, heidänkö vika se on ettei radio saa olla auki.
Eräs toinen herrasmies totesi pukuhuoneessa, että ei radioa voi pitää auki, sillä se pitäisi ruotsinkielisten vaatimuksesta olla ruotsinkielisellä kanavalla.
Heräsi jälleen kysymys, että miten muutama prosentti kehtaa vaatia ja saada vaatimuksensa läpi.
Tätä se on demokratia Kokkolassa. Ruotsinkieliset (alle 10%) vievät ja "perussuomalaiset" (yli 90%) vikisevät.
Esitänkin myös tämän sivuston välityksellä (olen muuten tehnyt tästä asiasta tarkemman ja laajempia aiheita ja uudistuksia käsittävän kansalaisaloitteen Kokkolan kaupungille), että VesiVeijarin johto on vaihdettava asiakasystävällisempään, oikeudenmukaisempaan ja uudistusmielisempään henkilökuntaan mahdollisimman pian.
ASIAKAS on aina oikeassa - valvojat valvovat, eivätkä johda uimallia...

Äänestä
  • Ja kyllä, kerrankin olen Tosirealistin kanssa samaa mieltä!

    Uimahallin tulee ensisijaisesti palvella asiakkaitaan (kuntalaisia), jos kaupungin/vesiveijarin johto ei tätä ymmärrä, on muutoksia johtohenkilöstöön tehtävä.

    Jos tässäkin asiassa tanssitaan jokaisen pikkusieluisen valittajan pillin mukaan, pilataan nautinto valtaosalta muita harrastajia.

    Äänestä

  • Tosirealisti Kokkola, aina kun näen sinun kirjoituksiasi näen punaista johtuukohan se aatteeni väristä, vai sinun tolloista mielipiteistä

    Tämä uimahalli mielipiteesi oli jo toinen juttu lyhyessä ajassa joka osui naulankanttaan ja toinen oli ydinvoiman vastustaminen.

    Olet aina peesannut Soinia onko niin, että nyt kun persuksen kannatus on alkanut laskemaan sinäkin olet alkanut viisastumaan.

    Äänestä

  • Suosittelen Tosirealistia tutustumaan muihin alueen ja Suomen uimahalleihin.
    Olen käyttänyt VesiVeijarin, entisen Vapaa-aikakeskuksen palveluja sen alusta alkaen eli yli 20 vuotta. Missään uimahallissa en ole viihtynyt niin hyvin kuin kotihallissa. Sitä radiota ehtii kuunnella ihan tarpeeksi muualla, joka paikassa melkein huutaa niin että kyllästyttää. Siisteys, hyvä palvelu, monipuoliset jumpat ja kuutamouinnit ym:t sekä edullinen hintataso ovat minulle paljon tärkeämpiä ja
    varmaan muillekin käyttäjille. Radio on kotona, mutta uimahallia ei.

    Äänestä

  • Ootko uinnit nyt? Hahaha hahahaha hahahaha hahahaha

    Äänestä

kokkolan uimahallissa on meno ollut jo pidemmän aikaa sellaista ettei juuri uskalla mennä uimaan ties mitä paskan kikkareita sattuu eteen siis yök! ja vielä ne ruottisuomia solkkaavat svenskit jotka saavat aina kaikki edut vain siksi että sattuvat olemaan puolihurreja

Äänestä

Mikä tarkoitus on VesiVeijari toisella palstalla? onko se osa-2 ??

Äänestä
  • Kyllä, osassa 2 käsitellään aiheesta, kuukautisvuodot ja veriset peräpukamat uimahallia käytettäessä.

    Äänestä

Sytytetään liekki palstan kunniaksi.

Äänestä
  • älä tee sitä lauteilla, voi meinaan jysähtää..

    Äänestä

Ei näitten rantaruohtalaisten kanssa pysty kukaan tervejärkinen olla saunassa
minuuttia kauempaa, sitä hee vaa nuu ei kertakaikkiaan jaksa kuunnella ilman,
että alkaa kihisemään muukin kuin saunankiuas. Naisille ja miehille on oma wc,
joten kohtuuden nimessä, heti Suomalaisille ja Ruotsalaisille myös oma sauna.
Saunojen ovet voisi varustaa kyltillä, jossa toisessa on Fi ja kikkelin kuva sekä
toisessa SWE ja simmarien kuva.

Äänestä
  • Oisit istunna vaan sen täyven minuutin niin tetäsit ettei ruohtalaanen
    seleviä suomalaases saunas minuuttia pirempään.

    Äänestä

Ettei kävisi Kokkolassa kuin Ylivieskassa paraikaa.
Vesi-Veijarissa kuulemma liikuskelee "tyyppejä" ulkojalkineet jalassa pitkin hallin lattioita. Ja mummelit pesevät tossunsa altaissa ennen poistumistaan.
Eräs mummo oli syljeskellyt aivan surutta kylmäaltaan reunalle.
Joku oli nähnyt jopa poliisien kulkevan virka-asuisina, saappaat jalassa ja aseet vyötäröllä pitkin ison altaan reunustoja.
Siitähän ne "basiliskot" viimeistään altaisiin hyppivät...

Äänestä

Ne säännöt ne säännöt.
Minkälaisia opettajia on opettamassa "lapsia", jos opettaja ei saa sääntökuria oppilaille, mitä he kykenevät opettamaan lapsille, no ainakin kurittomuus lisääntyy ja sen kyllä huomaa.
Aikuisille jotka eivät noudata sääntöjä voisi laittaa leiman otsaan, jossa lukee basilisko.

Äänestä

Olin tässä syksyllä uimareissulla Vesiveijarissa.Menin sinne puskien taakse poreammeeseen lämmittelemään.Sielläpä hyvinkin nuori tyttönen poikakaverinsa kanssa lämmittelivät toisiaan.Piti lähteä pois kun hävetti se touhu...En ole sen jälkeen iljennyt mennä porealtaaseen.Kyllä saisi valvojat katsoa perään mitä siellä touhutaan...Onkohan nykyään yleistä käytöstä..?

Äänestä
  • Niin näitä päästöistä roiskahtaneiita "lapamatoja" uiskentelee toisinaan
    vastaan mutta niitä pääsee pakoon, kun vaihtaa suuntaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hieno ja viihtyisä paikka tuo uimahallimme, olen todennut sen niinä "kymmeninä" vuosina joina olen siellä käynyt virkistäytymässä.

Poikien puolella kohtaa aina silloin tällöin noita isoja vesiveijareita, jotka laittavat pukuhuoneessa uimahousut jalkaan menevät uimahousut päällä suihkuun, eivätkä pese niitä aamukakkoja takapuolestaan.
Eilen taas oli tuollainen oppilasjoukkio peseytymässä uimahousut päällä, kun huomautin, että peskää jalkojenne välistäkin ettei uimahallin veteen mene "kakkaa" , niin eräskin vain mumisi jotakin tällaista---Jag förstår inte jag talar bara svenska.
Tämmöistä tapahtuu melko useasti ja suurin osa noista veijareista tulee ruotsinkielisistä kouluista. (valitettavasti)
En laittaisi minkään kielisen opettajan luokalle lapsiani tai lapsenlapsiani, jos opettajan kyvyt eivät riitä opettamaan oppilailleen yhteiskuntamme sääntöjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu