Olisin kiinnostunut aiheesta. Mikä tekee suomalaisen lasin keräilyn niin, niin salaperäiseksi, ja miksi??? Minä olen vasta-alkaja tällä saralla, mutta kirjoittelenpa tässä yhden hauskan tarinan aiheeseen liittyen.
Laitoin tuossa taannoin nettiin ilmoituksen halukkuudesta ostaa vanhaa suomalaista lasia olevan astian. Ei mennyt kuin hetki siintä, kun s.postiini oli kyseinen henkilö laittanut viestin omistavansa ko. astian, ja esittäytiy minulle olevansa hyvin tietämätön minkä arvoinen astia olisi. Vaan minäpä tiesinkin jo astiaa aloittaessa "metsästämään" astialle sen käyvän arvon. Kaupanteon aika kun koitti, niin ko. henkilö ei ollutkaan enää halukas sitä myymään minulle. Vaikka kaupat oli jo suullisesti sovittukin ja olisin siintä astiasta maksanut ihan astialle käyvän arvon. Apua, mistä tässä on kyse? Mitä nämä astian keräilijän luulee?? Tekevänsäkö rahaa suomalaisella vanhalla lasilla, vaiko mitä? Suomalaista lasia saa nykyään kirpparilta, jos toiseltakin, jos sitä haluaa, antiikkiliikkeistä, jne. Ottakaa kantaa em. kirjoitukseen kuka tästä jotain tietää. Eikös toinen lasin keräilijä voi tehdä kauppaa toisen keräilijän kanssa?? Vaiko mitä?? Onko tää niin ihmeellinen harrastus. Kauhistunut!!
Laitoin tuossa taannoin nettiin ilmoituksen halukkuudesta ostaa vanhaa suomalaista lasia olevan astian. Ei mennyt kuin hetki siintä, kun s.postiini oli kyseinen henkilö laittanut viestin omistavansa ko. astian, ja esittäytiy minulle olevansa hyvin tietämätön minkä arvoinen astia olisi. Vaan minäpä tiesinkin jo astiaa aloittaessa "metsästämään" astialle sen käyvän arvon. Kaupanteon aika kun koitti, niin ko. henkilö ei ollutkaan enää halukas sitä myymään minulle. Vaikka kaupat oli jo suullisesti sovittukin ja olisin siintä astiasta maksanut ihan astialle käyvän arvon. Apua, mistä tässä on kyse? Mitä nämä astian keräilijän luulee?? Tekevänsäkö rahaa suomalaisella vanhalla lasilla, vaiko mitä? Suomalaista lasia saa nykyään kirpparilta, jos toiseltakin, jos sitä haluaa, antiikkiliikkeistä, jne. Ottakaa kantaa em. kirjoitukseen kuka tästä jotain tietää. Eikös toinen lasin keräilijä voi tehdä kauppaa toisen keräilijän kanssa?? Vaiko mitä?? Onko tää niin ihmeellinen harrastus. Kauhistunut!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuttu tilanne, yllätit omistajan housut kintuissa ja hänelle selvisi että esineellä onkin arvoa. Nyt esine on siirretty tiskipöydän alta olohuoneeseen kaapin pälle ja esittelee sitä ylpeänä kaikille.
Kas kun me jotka emme lasin arvoa tiedä ja sitä kauppaamme, niin me emme ala myymään arvokasta tavaraa keräilijälle tai hyvässä lykyssä trokarille alihintaan! Miksi emme ottaisi voittoa itsellemme,vaan antaisimme sen sinulle!!!???
Itselleni kävi juuri noin, laitoin lasia myyntiin ja kas kun tuli viesti,että myytkö noin halvalla, ostanpa pois!Jo rupesi kellot mullakin kilisemään ja kun hiukan asiaa tutkin, niin johan sen äkkäsin, disainia olin myymässä kympillä ,kun sainkin satasia!! Olkaapa tarkkoina lasipurnukoittenne kanssa,etteivät muut vie voittojanne :)
Kannattaa tietenkin aina ottaa selville itse, mitä on myymässä! Miksi ostaja maksaisi enemän kuin pyydät? Olisi aika huono kauppa hänelle.
Kaupassa jokaisen pitää tunea tehneensä hyvän valinnan. Niinpä on oikein, että sekä myyjä että ostaja tietävät mistä puhuvat.
Arabian astioiden kauppaajat kuvittelevat aina omistavansa kultaakin kalliimman porsliinilautasen, ja harmistus on ankara, kun ostaja nauraa hintapyynnölle.
Liika ahneus aina osoittaa, että myyjällä ei ole hajuakaan siitä mitä on myymässä.
Alkuperäisen viestin lähettäjänä halusin vaan herättää keskustelua siintä, että tämäkö on se tyyli tehdä kauppaa muotiin tulleesta vanhasta kotimaisesta lasista.
Tarinassahan myyjä ilmeisesti yritti koetella kepillä jäätä, tiedänkö ostajana minkä arvoinen asti on. Koska viestissä mainitsi mitä nettikauppa pyytää vastaavasta erivärisestä tuotteesta.
Siinä vaiheessa ko.ihmisellä varmaan meni ne housut nilkkoihin, kun huomasi, että minähän olenkin hinta tietoinen. Käsittääkseni vanhassa lasissa värikin ratkaisee hintaa. Oikaiskaa:) jos olen ihan väärässä, niinkuin alkuperäisessä viestissä kirjoitin, olen vasta-alkaja tällä saralla, ja ensiaskeleita ottamassa.
Onhan kai vanhallakin lasilla jonninmoinen arvo, mutta eikai siintä nyt sentään ylipuolta voittoa voi repiä.
Käsittääkseni, ne jotka noita purnukoita haalii, tietää myöskin niistä jotain, eikai kukaan nyt niistä ylihintaa alamaksamaan. Jos saa ylihinnalla myytyä, niin hyvä kai. Epäilen!
Olen itse "hurahtanut" tähän lasi hommaan hyvin pienessä mittakaavassa (ainakin tällähelkellä] kerään sitä ihan itselleni ja tuleville perijöilleni. En halua mitään trokarin toimintaa tästä .
Minkä takia lasin keräilijän pitää "tekeytyä" typeräksi, muka tietämättömäksi, mitä myy, ja millä hinnalla. Kyllähän lasin arvosta jonkunverran perille pääsee kuka vaan, ja ketä se kiinnostaa.
Taidan itse vaan pitäytyä näissä hyvissä kirppari hankinnoissani ja unohtaa ton toiselta keräilijältä ostamisen, kun tää touhu vaikuttaa kerran noinkin pöllöltä:)
Kummallista höpinää kummaltakin kirjoittajalta. Mistä ihmeen voitoista te oikein puhutte? Ensin pitäsisi olla joku tapa määritellä, mikä on vanhan lasitavaran "arvo". Ja onko vanhalla, käytettyllä tavaralla yleensä jotain "arvoa", jonka kuka tahansa, missä tahansa ja kenelle tahansa myyden siitä lasikiposta pitäsisi saada.
20-vuotta vanhan tavaran kauppaa rtehneenä voin vakuuttaa, että sitä arvoa on todella vaikea määritellä, on vain eri kokoisia hintoja, joita joutuu maksamaan riippuen siitä kuka myy, missä myy ja kenelle myy.
Jos on kyse arvolasista, niin hinnan minimin määrittää helposti se rahamäärä, joka esim. julkisen huutokaupan kautta myyden myyjä siitä saa, kun myyntiprovisiot, mahdolliset arvolisäverot provisiosta laskettuna, ynnä muut myymiseen liittyvät kulut on vähennetty.
Maksimihintana voisi pitää ns. vakuutusarvoa, eli hintaa, jolla ko. esineen saisi ostaa, vaikka se olisi alan kalleimmassa liikkeessä myytävänä.
Näiden hintojen ero vaan tuppaa olemaan niin suuri, että myyjälle maksimihinta usein on 4-5 kertainen minimihintaan verrattuna. Ostajalle se ero ei ole huutokaupassa niin suuri, koska hän joutuu maksamaan lisäsksi sekä myyntiprovision että ostoprovision alvien verran lisää verrattuna myyjälle tilitettyyn rahasummaan.
Karkeasti, jos esim. veisitte Apolloon Helsinkiin myytäväksi taidelasin, jonka vasarahinnaksi muodostuisi 1000€, myyjälle siitä tilitettäisiin noin 780€ ja ostaja maksaisi 1220€. Väliin jäävä jäisi osin huuotokaupan järjestäjälle ja osin valtiolle arvonlisäveroksi. Jos helsinkiläinen kauppias huutaisi sen itselleen jälleenmyyntiin, niin hänen liikkeessään hintalapussa lukisi jotain 2000€-3000€:n välillä oleva hintapyyntö.
Mikä tässä kuviossa nyt sitten edellä kirjoittaneiden mukaan on se "oikea" hinta, jolla kaksi keräilijää voisivat tehdä sen kaupan lasiesineestä niin, että molemmat olisivat tyytyväsiä?
Sanoppas se, siinähän se tul). Mikä tuossa suomalaisen vanhan lasin myymisessä ja ostamisessa on se salaperäisyys? Eikai ainakaa tuolla puoliantiikin myynnillä kukaan rikastu ainakaa tässä sukupolvessa, jos seuraavassakaan.
Miksi myyjän pitää tekeytyä tiedottomaksi? Miksi sitä kauppaa ei voisi tehdä periaatteella, hinta on tämä ota tai jätä. Kylläkai keräilijäkin asettaa itselleen niin sanotun reaalihinnnan, kun lähtee niitä hankintojaan tekemään.
Onkos tämä vanhanlasin kaupanteko vähän trokarimaista toimintaa? Vai mistä on oikeen kyse? Keräilijät:) kerätkää vain itsellenne sitä kaunista suomalaista lasia silmienne iloksi ja unohtakaa siinä touhussa se pussiin tulevien eurojen laskeminen. Itse ainakin sijoittelen siihen ihan harrastusmielessä ja samalla vitriiniä täyttäen (pölyä keräämään)
No, kuka mitenkin! Kommentteja
Kaupan syntyminen vaatii molempien osapuolien hyväksynnän - ei ole pakko ostaa eikä myydä. Kaupantekohetkellä kumpikin tekee mielestään hyvän kaupan ja oikealla hinnalla.
Mutta kaupan jälkeen (heti tai myöhemmin) yleensä vain toinen osapuoli on tyytyväinen kauppaan.
Taidelasit ja keramiikka ovat samanlaista sijoittamista kuin osakkeet pörssissä.
Toki niissä laseissa on oma kiehtova maailmansa niin visuaalisesti kuin niiden löytämisen onnistumisessa. Vuosien kulkiessa trendit ja kiinnostukset muuttuvat...
Suomessa tietysti on tuttua ja turvallista sijoittaa suomalaisiin esineisiin, joilla on jonkinlainen arvo tiedossa.
Kukapa olisi uskonut 15 vuotta sitten, että tämän hetken parhaita sijoituskohteita taideteollisuudessa on muumimukit. Esim. 2006 talvimukia myytiin Anttilassa 11 eurolla ja nyt niistä saa 50-60 euroa.
Vuoden kuluttua kun muumibuumi voi hiipua, hinnat joustaa luonnollisesti alas.
Siis myyjänhän täytyy olla tänä päivänä varovainen, jos pitää lasiaan jonkin arvoisena. Itse kerään ja kaksoiskappaleista olen ollut valmis luopumaan. Ostajaksi on melkein aina ihmeellisesti osunut jobbari.
Ja ne jutut... Juuri se, mitä olet myymässä ei olekaan niin kysyttyä. Tai samanlaista myydään Hesassa tai muualla parilla eurolla kipale. Eli, jos ei tosi kiire ole myymisellä, kannattaa odotella. Kyllä ne jobbarit kyllästyy.