Nukun usein hyvin, mutta mikäli menen myöhään nukkumaan ja tulen katsoneeksi kelloa tai jos seuraavana päivänä on aikainen herätys, alan heti laskea kuinka paljon ehdin nukkua. Asia pyörii ensin mielessäni lähes harmittomana, sitten jatkan kellon vilkuilua ja lopulta aamuyöllä mietin jo miten elämisestä oikein selviää. Kun on nukkunut parikin tuntia, asia naurattaa jo aamulla.
Onko kohtalotovereita - ennen kaikkea haluaisin tietää miten tällaisestä ajattelutavasta pääsee eroon.
Kaikki lähti siitä, kun kolme vuotta sitten unettomuus vaivasi minua oikein syystä ja se oli hyvin pelottava asia.
Onko kohtalotovereita - ennen kaikkea haluaisin tietää miten tällaisestä ajattelutavasta pääsee eroon.
Kaikki lähti siitä, kun kolme vuotta sitten unettomuus vaivasi minua oikein syystä ja se oli hyvin pelottava asia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eli kohtalotovereita löytyy. kumma juttu, varsinkin jos tietää, että seuraavana päivänä tai aamuna on jokin tärkeä meno, ja että pitää olla tiettyyn kellon lyömään jossain, niin ei siitä nukkumisesta mitään tule. vahtii koko ajan, että heräänkö varmasti vai enkö herää. mikähän tähän tepsis? psykologiko vaiko mikä? minuun ei nimittäin tepsi oikein nukahtamis- tai unilääkkeetkään, varsinkaan jos on hitustakaan stressiä päällä.
Juu ite menin yhes vaihees aina aikasessa nukkuun että ehtis saada tarpeeks unta kalloon, eikä ois aamulla nii vaikee herätä.
Nii satuin aina vilkaseen kelloo just ku olin alkamas nukkuun ja laskin montako tuntii kerkeisin nukkuun..nii ei siitä nukkumisesta tullu sitte mitään.
joskus olin valveilla sängyssä 3:sta neljään tuntiin
ja se oli todella stressaavaa, ku ei vaan saanu unta.
Sitte heitin kellon meneen yö pöydältä ja pistin puhelimen herättään.
Sitte rupesin meneen nukkuun sitte vasta ku rupes väsyttään,
enkä sillon voinu kattoo kellosta monta tuntii kerkeen nukkuun ,
ku kello oli jossain huitsin nevadassa.
Se todella autto.