Omantunnon kysymys

Oletteko huolehtineet lapsenne aina kunnolla. Oletteko aina tukeneet heitä heidän kaikissa elämäntilanteissaan? Oletteko kannustaneet heitä ettenpäin kaikessa joka heitä on kiinnostanut. Oletteko auttaneet taloudellisesti oman pesän rakentamisessa ja opinnoissa. Oletteko olleet apuna kun lapsenlapsenne ovat olleet pieniä. Oletteko osallistuneen lastenlasten hoitoon jotta lapsenne saa levätä ja virkistyä välillä. Muistatteko kysellä heidän kuulumisiaan säännöllisesti ja tarjota apuanne jos he sitä haluavat ottaa vastaan? Oletteko antaneet lapsillene turvatun onnellisen lapsuuden ja oletteko auttaneet heitä antaamaan sen myös lapsenlapsillenne?
562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä se lopulta sinulle kuuluu?

Onko sinulla ongelmia? Ammattilaiset ja ystävät ovat sitä varten että auttavat, täältä tuskin saat mitään, ainakaan tuolla tavalla.

Äänestä

Entä itse, vai oletko vain kyselyautomaatti?

Meillä on hienosti, lasten puuttuessa olemme saaneet käyttää kaiken meidän kahden hyväksi, ei ole tarvinnut jakaa mitään.

Äänestä

Kaiken tuon olemme antaneet ja saaneet nauttia ihanista lapsenlapsista, mutta nyt kun lapsemme on viisikymppisiä, heillä ei olekkaan aikaa eikä mielenkiintoa omia vanhempiaan kohtaan, olisko jokin väsymys elämään tullu, vai missä vika?
Vai olisko viidenkympin kriisi ??
Lapsenlapsillakin jo oma elämä.

Äänestä

Ei milään tavoin. inhottaa koko penskat!

Äänestä
  • kednah,,,, ihanko tosi,,,,,, miksi ???????

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tuli tässä mieleen kirjoitti:

Oletteko huolehtineet lapsenne aina kunnolla. Oletteko aina tukeneet heitä heidän kaikissa elämäntilanteissaan? Oletteko kannustaneet heitä ettenpäin kaikessa joka heitä on kiinnostanut. Oletteko auttaneet taloudellisesti oman pesän rakentamisessa ja opinnoissa. Oletteko olleet apuna kun lapsenlapsenne ovat olleet pieniä. Oletteko osallistuneen lastenlasten hoitoon jotta lapsenne saa levätä ja virkistyä välillä. Muistatteko kysellä heidän kuulumisiaan säännöllisesti ja tarjota apuanne jos he sitä haluavat ottaa vastaan? Oletteko antaneet lapsillene turvatun onnellisen lapsuuden ja oletteko auttaneet heitä antaamaan sen myös lapsenlapsillenne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu