mielleyhtymät

Kuinka paljon teillä vaikuttaa mielleyhtymät nimen valintaan? Tarkoitan, että jos on joskus tuntenut jonkun tietyn nimisen henkilön, jonka kanssa ei ole tullut toimeen, tai muuten vain tuntenut, vaikka pitänytkin henkilöstä, niin paljonko se vaikuttaa siihen, pystyttekö ko. nimeä antamaan omalle lapsellenne?
Kyselen, koska itselläni tämä vaikuttaa ihan hirveästi ja rajoittaa nimiä, joita voin edes harkita antavani lapselleni. Ihan pelkästään jo se, että jonkun työkaverin nimi aikoinaan oli joku tietty, miellän sen nimen juuri häneen, enkä osaisi ajatella omaa lastani saman nimisenä. Ja kun miehellä sitten on omat mielleyhtymänsä vaikuttamassa niin siinähän sitten pähkäillään nimivalintaa lapselle... Eli, miten teillä muilla?
6326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei välttämättä ihan yhden ihmisen perusteella, ellei sitten antipatiat ole jostain syystä todella suuret. esim. jostain syystä miia (mia) nimi on minun tuttavapiirissäni sattunut aina kamalan itsekkäille ja leuhkille ihmisille. en mistään nimestä antaisi sitä omalle lapselleni nimeksi, vaikka joskus nuorena pidin siitä nimestä kovasti.
vastaavasti olen antanut omalle lapselleni nimien, josta opin pitämäään erään todella mukavan samannimisen ihmisen myötä.

Äänestä

Kyllä se aika paljon vaikuttaa.. Esim. itse oon aina tykänny Joni nimestä, mutta nyt kun tunnen yhden sen nimisen josta en oikeen pidä, ei nimikään enää niin paljon miellytä.. Ja ennen en Pinja nimestä juuri välittänyt, mutta nyt kun tunnen erään todella mukavan Pinjan, on nimikin ruennut kuulostamaan tosi hyvälle.

Äänestä

tottakai ne vaikuttavat. Mikali on tuntenut jonkun nimen haltijan joka on jostain syysta tuntunut vastenmieliselta niin vaikea ajatella etta nimi tulisi ensimmmaisena mieleen omaa lapsukaista nimetessa...

toisaalta ilman sen kummempia hyvia tai huonoja mielleyhtymia en halua antaa kenenkaan lahipiirin ihmisen nimea- jotenkin liian lahella oleva kaima ei tunnu hyvalta.

Mutta kaukaisemmat tuttavuudet, vanhat luokka- tai tyokaverit yms. ei vaikuta mietenkaan, elleivat sattumalta kaadu kategoriaan aarimmaisen vastenmieliset ihmiset

Äänestä

Vaikutti jopa niin paljon, että valmiiksi päättämäni tytön nimi sai vaihtua, kun kuulin, että erään epämiellyttävän henkilön toinen nimi oli tämä valitsemani. No, eipä tullut tytön nimelle sillä kertaa tarvetta, mutta on harmi, että tämä nimi, josta aina ennen pidin, meni sillä tavalla pilalle mielessäni.

Äänestä

On monia sellaisia nimiä, joita en antaisi omille lapsilleni vain ja ainoastaan siksi että olen joskus tuntenut sen nimisen ihmisen jonka kanssa en ole tullut toimeen. Vaikka nimi olisikin muuten kaunis, ei sitä silti "voisi" antaa omilleen. Sanotaanhan, että nimi on enne...

Äänestä

jonka vuoksi suosin harvinaisia nimiä. On erittäin vaikea löytää nimeä, joka ei perheen piirissä kenellekään tuo mieleen jotain kamalaa potilasta tai asiakasta. Omilla lapsillani on nimet, joita ei tule vastaan helposti, joten luovat itse mielikuvat ko. nimistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meiri kirjoitti:

Kuinka paljon teillä vaikuttaa mielleyhtymät nimen valintaan? Tarkoitan, että jos on joskus tuntenut jonkun tietyn nimisen henkilön, jonka kanssa ei ole tullut toimeen, tai muuten vain tuntenut, vaikka pitänytkin henkilöstä, niin paljonko se vaikuttaa siihen, pystyttekö ko. nimeä antamaan omalle lapsellenne?
Kyselen, koska itselläni tämä vaikuttaa ihan hirveästi ja rajoittaa nimiä, joita voin edes harkita antavani lapselleni. Ihan pelkästään jo se, että jonkun työkaverin nimi aikoinaan oli joku tietty, miellän sen nimen juuri häneen, enkä osaisi ajatella omaa lastani saman nimisenä. Ja kun miehellä sitten on omat mielleyhtymänsä vaikuttamassa niin siinähän sitten pähkäillään nimivalintaa lapselle... Eli, miten teillä muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu