Eikö tosiaan hallinto-ja toimistotöissä (taloushallinnon töissä) ole muuta hyväpalkkaisia ammatteja kuin vain johtajat ja päälliköt? Haluaisin hyväpalkkaisen työn, mutta en halua johtajaksi tai päälliköksi. Haluaisin olla "normaali duunari" esim kirjanpitäjä, mutta kirjanpitäjänä ei ylletä kolmen tonnin palkkoihin. Miten voi olla mahdollista että noihin "normaali duunareiden" töihinki vaaditaan KTM tutkinto? Eikö tradenomin tai merkonomin tutkinto riitä?
Hyväpalkkainen hallinto-ja toimistotyö
25
9077
Vastaukset
- uuttera muori
Hallinto- ja toimistotyöt ovat keskitason tehtäviä ja niistä maksetaan keskimääräistä palkkaa siten, että julkisella puolella huonommin kuin yksityisellä puolella. Missä tahansa hommassa maksetaan asiantuntijuudesta. Jos sinulla ei ole erityisiä taitoja, et ole korvaamaton, joten firman ei tarvitse maksaa maltaita saadakseen pidettyä sinut talossa, sillä jos lähdet, tilallesi on heti tulossa 100 hakijaa.
Kirjanpitäjänä pääset yli 3000 euron, jos sitä ennen hommaa itsellesi hyvän asiantuntijuuden. Jos osaat sujuvasti Excelit ja tilitoimisto-ohjelmat, osaat laskea palkkoja ja tehdä tilinpäätöksiä, niin ihan taatusti saat töitä. Kun kehität itseäsi kouluttautumalla jatkuvasti ja hakeudut tarpeeksi isoon työpaikkaan, niin pääset kyllä ylenemään ja ajan kuluessa palkkakin kehittyy. Parhaassa tapauksessa työpaikka kouluttaa sinut esim. MBA:ksi työn ohessa, jos olet ahkera ja osoitat, että haluat panostaa uraasi.
Mielestäni toimistotyöntekijöistä on ylitarjontaa. Sähköinen laskutus yms. karsivat paperinpyörittäjien hommia. Lisäksi monet pomotason ihmisetkin tekevät itse muistioita, hoitavat sähköpostikirjeenvaihdon jne, jolloin sihteereillekään ei ole tilaa.
Kaverini on yo-merkonomi, töissä Helsingissä yksityisellä ja tekee orjan lailla hommia urakkatahtia. Työkokemusta 20-v. Kielitaito: suomi ja englanti. Sujuva 10-sormijärjestelmä. Palkka: 2400 e/kk.
Minä: työ Helsingissä, kohtuullisesti töitä yksityisellä, vastuulleni kuuluu tiettyjä tehtäviä, joita eivät muut osaa firmassa, työkokemus 20v, kielitaito suomi sujuva englanti, sujuva 10-sormijärjestelmä. Palkka: 2800 e/kk.
Kummallakaan meistä ei ole toiveita saada palkkaamme nostettua. Olen miettinyt, että nykyisen tason nostaminen vaatisi mahdottomia ponnisteluita enkä tuskin siltikään saisi parempaa liksaa. Keskityn tekemään työni hyvin ja katsotaan, mihin se riittää.- mummeli1111
Varsinkin suurissa firmoissa palkat ovat tes:in mukaisia. Eli siis minimipalkkoja.
Jos on jotakin erikoisosaamista, niin sitten vähän enemmän. Jos jostakin toimistotyöstä saa 2500e/kk niin on jo hyvä palkka toimistotyöstä.
- merfous67
Hallintosihteerinä Pohjois-Pohjanmaalla yksityisellä firmalla.. kuukausi palkkani on 1600 ja siitä pois verot ja muut kulut.
työtehtävät aika vaativia: budjetointi, reskontrojen täsmäytykset, sisäinen/ulkoinen laskenta yms..
ei ole mahdollista saada lisää palkkaa, uhkaavat antaa työn Virolaisille..- toimistolainen
Tää ei voi olla totta. Joku raja sentäs pitää vetää. Toivon, että tajuat arvosi ja etsit töitä muualta. Itse teen saman tapaista hommaa ja vastuu on suuri. Työtä on todella paljon ja työtä saa tehdä ilman ylityökorvauksia viikottain. Nyt palkkani 2200e määräaikaisuus loppuu kuukauden päästä. Uusi työtarjous tehty ja määräaikaista jatkettaisiin vuodella. Uuden vaativamman/vastuullisemman työkuvan jälkeen vaadin vähintään 200e-300e. Jos työnantaja arvostaa työtäni se antaa korotuksen -ajattelen. Mietin vain, että jaksanko paineen alla, jos palkka on huono ja asia vituttaa kokoajan -rahallla on suuri merkitys, moni tekee nykypäivänä töitä vain rahasta. Itse tykkään työstäni todella paljon, mutta arvostan itseäni ja muutaman vuoden työkokemustani. Haluan panoksestani kunnon korvauksen. Mitä mieltä oot(te) toimistolaiset?
- työtä kuitenkin
Olin nuoruudessani suurimman osan kirjanpitäjänä. Ihan yksityisellä. Yhteensä yli 40 vuotta. Nyt saan eläkettä noin 1200 euroa/kk. Mietipä miten hyvä palkka siinä on ollut. Ihan sama vaikka olisin ollut siivoojana koko työikäni. Nuorena ei mietitä eläkettä, se tupsahtaa ajankohtaiseksi noin kuusikymppisenä!
- kirjanpitäjänäkin
Olen 47v ja koulutukseltani laskentamerkonomi vuosimallia miekka ja kivi...
Pääkirjanpitäjänä yksityisessä firmassa ja palkka 4.400 €/kk brutto. Nyt kun olen uusia töitä katsellut niin kaikessa törmää "palkka-aleen", Mä pyydän 1.000 - 1.500 euroa kuussa liikaa.
Ja meille kun haettiin avustavaa kirjanpitäjää niin palkkapyynnöt olivat kuitenkin siihenkin työhön 3.000-3.500 €, eikä työnhakijoilla edes ollut kokemusta tilinpäätöksistä.
Tilitoimistoissa nyt maksetaan ihan järjettömän pientä liksaa töihin nähden, joten sinne ei kannata haikailla. Mutta kyllä yksityisellä kirjanpitäjän palkka pitää haitarissa 2.500-3.500 € olla, konsernitilinpäätöksiin yms. raportointihommiin sisältyvissä töissä pitäisi maksaa vielä enemmän, mutta ei makseta, kaikki pitävät maksimina tuota 3.500 egee oli kuinka vaativaa homnaa tahansa.- 30vuotta
Hurjaa palkkaa nostat. On outoa miten palkka haitari on niin suuri. Tiedän todella monta kirjanpitäjää,koska joskus olin itsekin. Lähtö palkka on merkonomeilla 1500e ja muutaman vuoden kokemuksella se nousee 2000e ja siinä pysyy. Vain yleiskorotus voi hiukan palkkaa nostaa. Mutta 2500e on vain kaukaista unelmaa. On se niin väärin, että vastuusta ei makseta eikä hyvin tehdystä työstä. Opiskelu aikoina siivosin ja vaikka siinä ei tarvitse henkisesti rasittaa itseään -niin kyllä siinä työssä vasta ollaan palkkakuopassa. Koskaan ei tule aikaa, että elämä olisi kaikille yhtä reilua.
- ktm kirjanpitäjä
Huh hyvin on sulla asiat palkkauksen osalta. Ihanko totta avustaviin hommiin pyydetään kolmosella alkavaa palkkaa ???
Itse 42v, koulutus KTM (laskentatoimi ja rahoitus), pk-sektorin konserniyritysten ( 4 kpl) reskontrat, kirjanpito, raportit, tilinpäätökset (myös konsernitp), palkkahallinto ( 6 eri tessiä) ja se palkka: se on 2900 e /kk. ....
"Olen 47v ja koulutukseltani laskentamerkonomi vuosimallia miekka ja kivi...
Pääkirjanpitäjänä yksityisessä firmassa ja palkka 4.400 €/kk brutto. Nyt kun olen uusia töitä katsellut niin kaikessa törmää "palkka-aleen", Mä pyydän 1.000 - 1.500 euroa kuussa liikaa.
Ja meille kun haettiin avustavaa kirjanpitäjää niin palkkapyynnöt olivat kuitenkin siihenkin työhön 3.000-3.500 €, eikä työnhakijoilla edes ollut kokemusta tilinpäätöksistä.
Tilitoimistoissa nyt maksetaan ihan järjettömän pientä liksaa töihin nähden, joten sinne ei kannata haikailla. Mutta kyllä yksityisellä kirjanpitäjän palkka pitää haitarissa 2.500-3.500 € olla, konsernitilinpäätöksiin yms. raportointihommiin sisältyvissä töissä pitäisi maksaa vielä enemmän, mutta ei makseta, kaikki pitävät maksimina tuota 3.500 egee oli kuinka vaativaa homnaa tahansa. " - KAIKKIA PITÄÄ OLLA!
hitto ei mitää järkee ihmistne palkkavaatellla. engelin laki sanoo että kun palkan noustessa ei välttämättömät menot nousee ei välttämättömät.
- ...
30vuotta kirjoitti:
Hurjaa palkkaa nostat. On outoa miten palkka haitari on niin suuri. Tiedän todella monta kirjanpitäjää,koska joskus olin itsekin. Lähtö palkka on merkonomeilla 1500e ja muutaman vuoden kokemuksella se nousee 2000e ja siinä pysyy. Vain yleiskorotus voi hiukan palkkaa nostaa. Mutta 2500e on vain kaukaista unelmaa. On se niin väärin, että vastuusta ei makseta eikä hyvin tehdystä työstä. Opiskelu aikoina siivosin ja vaikka siinä ei tarvitse henkisesti rasittaa itseään -niin kyllä siinä työssä vasta ollaan palkkakuopassa. Koskaan ei tule aikaa, että elämä olisi kaikille yhtä reilua.
Olen merkonomi ja palkkani pyörii työnantajasta riippuen siinä 2100-2300 e/kk heti valmistumisesta lähtien. Tosin jos hakisin ja pääsisin kirjanpitäjän työhön, niin lähtöpalkka 2500-2700 e /kk. Tottakai löytyy niitä, jotka tarjoavat merkonomeillekin 1400 tai 1500-1700 e /kk, mutta ei niihin todellakaan kannata lähteä. Oma arvo täytyy tuntea ja kun kuitenkin on niitäkin työnantajia, jotka maksavat ihan asiallisesti.
- konttorirotta
Olen 29-v tradenomi, toimin kirjanpitäjänä, ollut vakinaisessa työssä nyt 5 vuotta yksityisellä sektorilla (valmistuin 2006) ja palkka on 3200e/kk. Toiveissa vielä edetä, tällä hetkellä osallistun vain avustavasti tilinpäätöksiin.
- uusialalla
On kyllä todella isoja eroja näköjään tällä alalla... Itse olen aloittamassa oppisopimusta henkilöstövuokrayrityksessä palkanlaskijana ja oppisopimuksen ensimmäiselle vuodelle sovittiin palkaksi 1700e, nosto siis opintojen puolessa välissä. Ihan tyytyväinen olen tällaiseen opiskelijan palkkaan. Miten kukaan voi tyytyä valmistumisen jälkeen tuollaiseen, niinkuin jotkut kirjottivat?!??
- 9ok7876
Sehän on selvä, että kirjanpitäjien palkoissa on huikeita eroja, sillä aika harva pystyy tekemään esim. konsernitason tilinpäätöksiä. Hyvä kirjanpitäjä kouluttautuu jatkuvasti, jotta pysyy perillä verotuksen muutoksista yms.
Itse olen nelikymppinen yo-merkonomi ja tradenomi. Työkokemusta 20 vuotta ja koko ajan yksityisellä. Työuran alussa palkka oli 5900 markkaa eli alle 1000 e/kk, joka oli jo silloin naurettavan huono palkka. Nyt palkka on 2900 e eikä toiveita saada kovempaa palkkaa. Tosin teen töitä todella paljon, on kielitaitoa ja teen töitä, joita muut eivät osaa tehdä.
Toimistoalalla on tosiaan ylitarjontaa, koska sähköiset laskutukset yms. merkitsevät sitä, että aiemmin työllistäneitä vaiheita automatisoidaan. Koneet keittelevät kahvit ja kukat on vaihdettu muovisiin. Toimistoapulaisia ei enää ole ja yksinkertaiset hommat työntekijät hoitavat itse (esim. sähköpostit).
Toimistoalalla pitää osata jotakin erikoistaitoa esim. harvinaisempia kieliä, erittäin hyvä Excel-tuntemus, yleisimpien kaupallisten ohjelmien käyttö (esim. SAP) ja tarvittava koulutus. Näitä erikoisosaamisiakin mielellään 2-3 kappaletta.
Uskoisin, että paremmille liksoille pääsee siirtymällä myyntipuolelle.- 9ok7876
Unohdin sanoa äskeisessä tekstissäni, että kirjanpitäjänä sinulla on mahdollisuus päästä paremmille liksoille perustamalla oma tilitoimisto tai kouluttamalla itseäsi pikkuhiljaa ylöspäin. Jos pääset isompaan firmaan ja osoitat halukkuutta kouluttautua, niin kyllä potentiaaliset tekijät löydetään. Samoin pankissa koulutetaan innokkaita osaajia ylöspäin pois kassatiskiltä.
- hyvin teillä menee
Minä olen kaupallisenkin pohjakoulutuksen omaava insinööri ja saan alle 2000...teen puolet toimistotöitä ja puolet suunnittelutöitä ja kaupallinen osuus laskee palkkaa..
- johdon sihteeri!
Ylimmän johdon sihteeri/assistentti saa helposti 3 tonnia ja yli. Itse 37 v ja pienehkö kopiokoneiden huoltofirma, johdon assarina mulla 3070 eur/kk brutto plus vuosibonarit, puhelin-ja lounasetu. Koulutus yo ja tradenomi amk.
terkuin Malla - Tykätty?
Minä lukion käynyt nautin 3900,-/kk sihteerin töistä johon kuuluu tiliöinti ja laskutus ym. toimiston rutiiinit. Taitaa kyllä olla yrityksestä ja tuloksesta kiinni, ei VOI olla muusta. En usko itse osaavani sen enempiä luin muutkaan. Työura vaan on pitkä, eli 25v samassa firmassa.
- hyvin teillä menee
Aika uskomattomalta kuulostaa toimistotöistä, joiden yleensä mielletään olevan firmalle välttämätön, tuottamaton paha. Tosin tuosta syystä vanhat saavat usein lähteä ja toimistotöitä ulkoistetaan, kokeneet ovat liian kalliita ja toimistotyön tuottavuus on huono. Nykyäänhän pomot tekevät entisiä sihteerin töitä paljon itse. Meilläkin kopiokonetta suunnittelutoimistossa käyttää jokainen itse, kahvit keittää pomosta juoksupoikaan se joka huomaa, että pannu on tyhjä. Laskutus, kirjanpito ja palkanlaskenta on kokonaan ulkoistettu.
Itse sain nyt uuden työn ja palkka nousi muutaman satasen, enemmän teknistä kuin edellinen.
- torillatavataan
Itse olen ollut nykyisen työnantajan palveluksessa 7 v. Palkka 3600,- teen kirjanpito, reskoja ja avustan tilinpäätöksessä. Bonarit tulevat ja lounarit kuuluvat luontoisetuihin. Lisää palkkaan olen saamassa, vuoden vaihteessa palkkani on 4200,-
- kateellinen tässä.
Lääkärin kokonaispalkka muodostuu siis yllä luetelluista osista. Palkkatohtorin mukaan Pirkanmaalla omalääkärin työssä terveyskeskuksessa säännöllisen työajan palkkataso on:
Vakituisella terveyskeskuslääkärillä 4000-6450 €
Eurolääkärillä 3570-6160 €
Erikoislääkärillä 4750- 6831 €
Ei se ole ihmekään, että noi lääkäritkin joskus parahtaa. Taitavat lukea täältä netistä muitten palkoista.
No, taloudenhoito on yritykselle a ja o, ja etenkin se, että kaikki menee oikein ja täydellisesti alusta loppuun ilman ongelmia.
Joo.
Mitähän muuten tuon johdon assistentin tehtäviin kuuluu, kun palkka on kopiokoneiden huoltofirmassa tuota luokkaa. Ilmeisesti markkinointi, laskutus, viestintä, kokous- ja matkajärjestelyt, kirjanpito, palkanlaskenta, asiakaspalvelu ....
- kärpäsenä seinällä
Hae Aalto-yliopistoon vaikka mille hallintonimikkeelle. Voit esittää itse palkkatoivomuksenkin. Siellä maksetaan merkonomi hommista jopa 4000 e/kk. Nimikkeenä käytetään controller, joka ei kerro homman laatua. Ihan tavallista merkonomihommaa vain.
Yksityisellä puolella controllerilla on OIKEA vastuu, Aallossa leikisti.- Tositieto
"Hae Aalto-yliopistoon vaikka mille hallintonimikkeelle. Voit esittää itse palkkatoivomuksenkin. Siellä maksetaan merkonomi hommista jopa 4000 e/kk."
Tämä ei pidä paikkaansa. Yliopistoissa tavalliset toimistotyöläiset ovat pohjasakkaa ja palkka sen mukainen, surkean huono, alle pari tonniakin, tai vähän yli, jos olet oikein onnekas.
- eläkevakuutusala...
Eläkevakuutusalalla on ihan hyvät palkat Kelaa lukuun ottamatta. Esim eläkehakemusten ratkaisutöissä saa palkkaa 2800-3500 e/kk hommasta ja eläkelaitoksesta riippuen, ja lähiesimieshommissa 4500-5000 e/kk.
Itse olen nainen, maisteri, alalla alle 4 v ja palkka 3300 e/kk kaikkine lisineen ja tietysti päälle vielä lounasetu. Siisti kevyt työ, kohtuu määrä töitä, suurin osa turvallista rutiinia.
Kyllä konttoritöissä kohtuullisen hyvin voi hankkia ilman pomon paikkaa. - Paperinpyörittäjä
20 vuoden työkokemus sihteerinä. Palkka 2300 euroa kuukaudessa yksityisellä.
Töitä saa tehdä kahden sihteerin edestä. - ktm
Olen kirjanpitäjänä pienessä yrityksessä johon kuuluu 5 muutakin yritystä. Hoidan kaikkien yritysten kirjanpidot, reskontrat, maksut, tilinpäätökset yleiset toimistotehtävät. Palkka 2700 e/kk ja olen juuri valmistunut ktm. Olen tyytyväinen palkkaan aloituspalkaksi mutta koeajan jälkeen aion pyytää vähintään 3000 e, mikä todennäköisesti toteutuukin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391