Peruspäivärahaako

Hei

Ajattelin nyt kysyä teiltä, ennenkuin teen mitään hakemuksia. Vaimoni sairastaa Alzheimeria (keskivaikeaa) ja olen ollut ns. "kotimiehenä" nyt pari vuotta ansiosidonnaisella päivärahalla, kun en ole voinut työssä käydä huolenpidon takia. Kaikki kotityöt ja avustaminen jokapäiväisessä elämässä on jäänyt minulle.
Viime kuukausina lisäksi hänelle on tullut pelkotiloja ja hallusinaatioita, että kappareissutkin pitää hoitaa pikimmiten, ellen saa häntä jotenkin houkutelluksi mukaan autoon istumaan.
Korotettua hoitotukea hän saa KELAsta lääkkeisiin. Jos haen omaishoitajuutta ja jos sellainen myönnetään, niin voinko saada lisäksi esim. peruspäivärahaa, sillä tulotaso putoaa omaishoitajan tuella aika roimasti.
Kun en häntä kuitenkaan mihinkään laitokseen haluaisi.
2196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei minulla omaishoidontuki vaikuttanut päivärahaan.
Olin työnhakijana, sain kunnalta todistuksen että päivähoito järjestyy jos minulle tarjotaan kokopäivätyötä.
Työnhakijanahan ei voi olla jos ei pysty ottamaan työtä vastaan.
Työn saannista ei ollut pelkoa kun olin lähempänä kuuttakymmentä.
Olin ns. putkessa, sitten työttömyyseläkkeellä siihen asti kunnes tuli virallinen eläkeikä täyteen.
Sinulla riippuu paljon iästäkin ja siitä miten teillä kunnassa saat asiat järjestymään, luvataanko järjestää hoitopaikka tarvittaessa..
Itse sain täyden työttömyyskorvauksen siihen saakka kunnes jäin työttömyyseläkkeelle.
Toivottavasti asiasi järjestyvät.

Äänestä
  • Niinpä, saamasi vastaus on asiallinen on oikea. Mutta mutta, on myös sellaisia työvoimatoimistoja, joissa näin ole ole... riippuu niin paikkakunnasta, missä asuu. Toivon, että olet asiallisen työvoimatoimiston alueella. Itselläni ei ole kokemusta mutta tuttavaltani evättiin peruspäiväraha omaishoitajuuden takia, ei kelvennut kunnan selvitykset... toki tästä on jokunen vuosi aikaa ja asiat ovat voineet parantua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai tukea vain kirjoitti:

Hei

Ajattelin nyt kysyä teiltä, ennenkuin teen mitään hakemuksia. Vaimoni sairastaa Alzheimeria (keskivaikeaa) ja olen ollut ns. "kotimiehenä" nyt pari vuotta ansiosidonnaisella päivärahalla, kun en ole voinut työssä käydä huolenpidon takia. Kaikki kotityöt ja avustaminen jokapäiväisessä elämässä on jäänyt minulle.
Viime kuukausina lisäksi hänelle on tullut pelkotiloja ja hallusinaatioita, että kappareissutkin pitää hoitaa pikimmiten, ellen saa häntä jotenkin houkutelluksi mukaan autoon istumaan.
Korotettua hoitotukea hän saa KELAsta lääkkeisiin. Jos haen omaishoitajuutta ja jos sellainen myönnetään, niin voinko saada lisäksi esim. peruspäivärahaa, sillä tulotaso putoaa omaishoitajan tuella aika roimasti.
Kun en häntä kuitenkaan mihinkään laitokseen haluaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu