Polyesterivanu

Siis.. Laitetaanko kyseistä vanua vain koteloon? sitä ei liimata tai kiinnitetä kotelon seiniin mitenkään? eikö se ajaudu elementtiin lopulta? ::)))
21753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jeps!

Riippuen hieman kotelotyypistä. Suljettuun sitä voi yleensä pakata melko tiiviistikin, kun taas refleksiin ohuempi kerros seinämille. Vanu ei ole mikään ehdoton juttu, mutta sillä saattaa saada hieman sävyisämmän soundin bassotoistoon. Vanulla voi myös hienosäätää kotelon kokoa. Suljetussa lootassa täyteen vanuttamalla voidaan hämätä elementtiä luulemaan koteloa n. 10% todellista suuremmaksi. Se perustuu ääniaaltojen hidastumiseen huokoisessa vanumateriaalissa ja näin ollen ne tavoittavat kotelon seinämät hieman myöhemmin kuin ilman vanua.

Joskus vähempi vanu toimii paremmin kuin enempi. Kokeilukysymyksiä nämäkin. Tiiviillä pakkaamisella tarkoitan että sitä voi sinne laittaa ihan reilulla kädellä, siten kuin se itsestään asettuu, mutta ei mitään kirvesmurhaajakiilto silmissä tamppaamista. Jätä vanuun elementin kohdalle noin elementin kokoinen aukko. Elementin puhekela puhaltaa kyllä sinne aikovat vanut vittuun. Jos joku höytyvä rakenteisiin eksyy niin se ei haittaa mitään. Kyllä ne vanut siellä yllättävän hyvin pysyvät omilla paikoillaan ellei sitten ole tarkoitus ajaa autoa jokatoinen päivä katonkautta ympäri.

Äänestä

itse en laittaisi vaunua niin paljoa että se painaa puhekelaa vasten, se voi haitata puhekelan jäähtymistä ja aiheuttaa ylikuumenenisen ja palamisen. vaikka eihän se haittaa että vanu siihen vähän koskee, mut kumminkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmä. kirjoitti:

Siis.. Laitetaanko kyseistä vanua vain koteloon? sitä ei liimata tai kiinnitetä kotelon seiniin mitenkään? eikö se ajaudu elementtiin lopulta? ::)))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu