karma&oikeus

Karman lain mukaan oikeus tapahtuu aina. Jos A murhaa B:n, tämä ei tapahdu viime kädessä siksi, että A päätti murhata B:n, vaan että B:n karma oli tulla murhatuksi, koska B oli tehnyt jotain sellaista edellisessä/nykyisessä elämässään että ansaitsi tämän kohtalon. A:n karmassa puolestaan oli (mahdollisesti) tulla tuomituksi murhasta elinkautiseen tai kuolemaan tai muuhun. Karman lain mukaan oikeus siis tapahtuu aina. Jos terrori-iskussa kuolee 3000 ihmistä, ei kannata märehtiä sitä että jos iskua ei olisikaan tapahtunut, sillä jos noiden 3000 ihmisen karmassa oli kuolla, he olisivat kuolleet jokatapauksessa, olipa terroria tahi ei. Eläintensuojelukin on, ainakin eläinten näkökulmasta katsittuna, turhaa, sillä jos eläinten karmassa on kärsiä, ne kärsivät, olimmepa kasvisyöjiä tai ei. Minkäs sille voi. Karma on karmaa.
9499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Unohdat armon. Tiedostamalla toisten kärsimyksen syyt ja oman osuutesi siinä voit yrittää tietoisesti vähentää aiheuttamaasi pahaa - ja armahtaa niitä, joihin karma osuisi sinun kauttasi. Sitä en osaa sanoa, kuinka hyvin kukin tuossa onnistuu :) Elämä ei aina ole niin helppoa.

Äänestä

Oikeus tapahtuu kyllä. Mutta se ei sulje pois velvollisuutta vastuulliseen käytökseen ja siihen, että yrittää elää hyvin (tai ainakin niin ettei hirveästi satuttaisi toisia). En mä voi ottaa oikeutta omiin käsiini, mätkiä Sua turpaan ja sanoa että "sori vaan, mutta tää on nyt Sun karma tulla hakatuksi..." :)

Viestistäsi tulee semmoinen olo, että jos uskoo karman lakiin ei ole mitään syytä parantaa maailmaa... Entäpä jos tietoisuus karman laista tuokin tiettyä perspektiiviä niihin omiin pieniin ponnisteluihin paremman maailman puolesta? Joskus voi olla helpottavaa ajatella, että ihan kaikkea maailmassa ei voi muuttaa eikä kaikkea kärsimystä poistaa nimenomaan koska on olemassa erilaisia kosmisia periaatteita (kuten karma) joita ei voi hallita eikä aina niin kovin hyvin edes ymmärtää...

Äänestä
  • Juuri noin :) Lisättäköön vielä, että muitten auttaminen tuo itselle HYVÄÄ karmaa, eli karman laki -ajattelun mukaisesti hyvän tekeminen kannattaa jo itsekkäistäkin syistä.

    Äänestä

  • Karma ja oikeus ovat eri asiat. Karma on ainakin tiibetiläisen elämän ja kuoleman kirjan mukaan yksinkertaisesti syyn- ja seurauksen-suhde. Karman määritteleminen loogisesti pitäväksi selitykseksi palautuu länsimaisesta filosofiastakin tuttuun kausaalisuuden määrittelemisen ongelmaan.

    >En mä voi ottaa oikeutta omiin käsiini, mätkiä >Sua turpaan ja sanoa että "sori vaan, mutta tää >on nyt Sun karma tulla hakatuksi..." :)

    Kyllä juuri noin voi tehdä, ja silloin syy ja seuraus on johtanut siihen että joku sai turpaansa. Mihin tämä sitten johtaa on seuraava kysymys. Voihan myös olla niin, ettei karma salli lyödä toista, vaan karma salliikin esim sen, että sut hakataan kun yrität lyödä. Tämä on eri asia kuin oikeus. Nämä ovat näitä kosmisia periaatteita.

    Äänestä

  • ajattelija kirjoitti:

    Karma ja oikeus ovat eri asiat. Karma on ainakin tiibetiläisen elämän ja kuoleman kirjan mukaan yksinkertaisesti syyn- ja seurauksen-suhde. Karman määritteleminen loogisesti pitäväksi selitykseksi palautuu länsimaisesta filosofiastakin tuttuun kausaalisuuden määrittelemisen ongelmaan.

    >En mä voi ottaa oikeutta omiin käsiini, mätkiä >Sua turpaan ja sanoa että "sori vaan, mutta tää >on nyt Sun karma tulla hakatuksi..." :)

    Kyllä juuri noin voi tehdä, ja silloin syy ja seuraus on johtanut siihen että joku sai turpaansa. Mihin tämä sitten johtaa on seuraava kysymys. Voihan myös olla niin, ettei karma salli lyödä toista, vaan karma salliikin esim sen, että sut hakataan kun yrität lyödä. Tämä on eri asia kuin oikeus. Nämä ovat näitä kosmisia periaatteita.

    Juu, ihan hyva tarkennus! En omassa viestissani erottanut riittavan hyvin karmaa ja toisaalta omia henkilokohtaisia moraaliperiaatteitani. Niiden valilla kun tosiaan on se syva ja kuuluisa kuilu: siita miten asiat ovat ei voi johtaa miten niiden pitaisi olla. Perusteiden moraalille taytyy loytya jostain muualta...

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Juuri noin :) Lisättäköön vielä, että muitten auttaminen tuo itselle HYVÄÄ karmaa, eli karman laki -ajattelun mukaisesti hyvän tekeminen kannattaa jo itsekkäistäkin syistä.

    >>
    Lisättäköön vielä, että muitten auttaminen tuo itselle HYVÄÄ karmaa, eli karman laki -ajattelun mukaisesti hyvän tekeminen kannattaa jo itsekkäistäkin syistä.
    >>

    Uskoipa Karmaan tai ei, niin kaikki vähänkin sivistyneemmät tunnistavat ja tiedostavat syy ja seuraus suhteen. Muunmuassa poliitikot ovat usein ystävällisiä kaikille ja ajavat kaikkien asiaa, jotta ihmiset vain äänestäisivät heitä...

    Tämä on syy-seuraus suhteen ymmärtämistä itsekkäistä syistä, mutta voiko karman lain mukaan tehdä hyvää itsekkäästi ajatellen, että ansaitsisi itselleen hyvää?

    Itse ajattelen niin, että Jumalaa ei voi huijata ja aika harvoin myös ihmisiä, vaikka monet toisin kuvittelevatkin...

    Mietteitä vain...

    Ande

    Äänestä

  • Ande kirjoitti:

    Jumalaa ei tosiaan voi huijata :) Olen monesti tullut miettineeksi, ettemme voi antaa Hänelle muuta kuin rakkautemme. Vaikka suorittaisimme mekaanisesti millaisia uskonnollisia rituaaleja, toistaisimme esim. jotain pyhässä kirjassa suositeltua rukousta, eihän Hän niitä mihinkään tarvitse. Sen sijaan jos teemme sen rakkaudesta, annamme Hänelle jotain vapaasta tahdostamme.

    Äänestä

Eläinsuojelu ei ole turhaa, koska siitä saa itselle hyvää karmaa. Jos taas tapat eläimiä saat siitä huonoa karmaa. Kaikella mitä ihminen tekee on aina seuraus. Metsässä asuvan ketun karma voi olla tulla tapetuksi 3-vuoden iässä. Aineellinen luonto voi järjestää tämän asian monella eri tavalla. Luonto voi järjestää paikalle metsästäjän, joka on sellaisissa luonnonlaaduissa (satva, rajas ja tamas), että hän ampuu eläimen. Jos metsästä sen sijaan päättääkin ryhtyä vegeksi, silloin luonto voi järjestää asian niin, että kettu kuolee jonkun toisen eläimen tappamana tai johonkin tautiin. Tässä tapauksessa metsästäjä ei saa pahaa karmaa ketun tappamisesta.

Eläimet eivät voi valita. Kettu tappaa, koska sen luonto on tappaa. Ihminen sen sijaan voi valita mihin suuntaan hän tahtoo luonnettaan kehittää. Hän voi kehittää itsessään hyviä ominaisuuksia, eli satva-gunaa, tai sitten huonoja ominaisuuksia, eli rajo- ja tamo-gunaa.

Ihminen joka elää pyhien kirjoitusten ohjeiden mukaisesti kehittää automaattisesti hyviä ominaisuuksia. Ne ihmiset, jotka eivät näistä ohjeista välitä menevät toiseen suuntaan. Valinta on jokaisen oma.

Bhagavad-gitan mukaan satva-gunassa, eli hyvyyden luonnon laadussa elävät ihmiset menevät parempaan paikkaan seuraavassa elämässä. Rajo-gunassa, eli intohimoisuuden vallassa elävät ihmiset pysyvät ihmisinä ja tietämättömyyden eli tamo-gunan vaikutuksen alla olevat menevät huonompiin olosuhteisiin, eli eläimen kehoon tai syntyvät muuten vain köyhiin oloihin. Ihmiskeho on kuitenkin tehty itsensä oivaltamiseen ja aineellisesta luonnosta vapautumiseen. Sen takia on järkevämpää käyttää tämä mahdollisuus hyödyksi, kuin lähteä takaisin eri eläinten kehoja kokeilemaan.

http://www.asitis.com

Äänestä

on muitakin karmakäsityksiä kuin kuvailemasi fatalistinen versio.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

bolsevikki kirjoitti:

Karman lain mukaan oikeus tapahtuu aina. Jos A murhaa B:n, tämä ei tapahdu viime kädessä siksi, että A päätti murhata B:n, vaan että B:n karma oli tulla murhatuksi, koska B oli tehnyt jotain sellaista edellisessä/nykyisessä elämässään että ansaitsi tämän kohtalon. A:n karmassa puolestaan oli (mahdollisesti) tulla tuomituksi murhasta elinkautiseen tai kuolemaan tai muuhun. Karman lain mukaan oikeus siis tapahtuu aina. Jos terrori-iskussa kuolee 3000 ihmistä, ei kannata märehtiä sitä että jos iskua ei olisikaan tapahtunut, sillä jos noiden 3000 ihmisen karmassa oli kuolla, he olisivat kuolleet jokatapauksessa, olipa terroria tahi ei. Eläintensuojelukin on, ainakin eläinten näkökulmasta katsittuna, turhaa, sillä jos eläinten karmassa on kärsiä, ne kärsivät, olimmepa kasvisyöjiä tai ei. Minkäs sille voi. Karma on karmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu