Miten vaikea rotu?

dobberifani

Miten vaikea tämä rotu nyt oikeasti on? Kamalasti leimataan tappajakoiriksi, mutta kuulostaa kyllä pahalta liioittelulta. Olen lukenut paljon dobermanneista, mutta haluaisin oikeita kokemuksia esim tämän rodun kasvatuksesta. Haluaisin aktiivisen koiran, jonka kanssa voisi harrastaa paljon esim agilitya. Kuinka hyvin soveltuu agilityyn? Olen ihastunut dobermanneihin kaikkien juttujen perusteella ja uskon, että pärjäisin, sillä ei olisi ensimmäinen koirani, mutta minulla on aiemmin ollut vain näitä ns "helppoja" rotuja (labbis ja collie). Kuitenkin arveluttaa, että jos tämä olisikin sitten aivan liian hankala koira, kun olen myös lukenut, että moni dobermanni on joutunut "kierrätykseen" ja missään nimessä en tahdo, että minun takiani mikään koira joutuu kiertopalkinnoksi. Millaisia hankalia tilanteita teillä on ollut dobermannienne kanssa esimerkiksi kun koira on ollut murrosiässä?

4

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johtajanpaikka haku

      Jos tekee niin, että opettaa koiralle pentuna sen ehdottoman luoksetulon ja KIELTOsanan ihan siis ihan ehdottomasti niin sitä kuuluisaa murkkuikää ei juuri edes tule. Eli kielto ja samalla niskasta hiukan ravistaen. Sitten voi tarjota luvallista purtavaa kun koira on lopettanut vaikka pöydän syönnin.

      Siitä se lähtee.

      Pennun kanssa leikitään niin, että pentu oppii, jotta sinä olet se tosi kiva ja kiinnostava tyyppi, silloin ei niin väliä niistä muista kulkijoista. Koiralle on palkkaa jo se, että omistaja leikkii sen kanssa.

      Jos koira alkaa pöristä vastaantulijoille niin sitä itseasiassa pitää kieltää jo korvien nostelusta ja tuijottamisesta eikä vasta siitä rähinästä. Dobberi kehittää jo siinä tuijotusvaiheessa agrea sen verran, että se tuijotus pitää kieltää. Itse kielsin jo ihan pennulta turhat vahtihaukut.

      Hihnassa ei riekuta. Kielto ja riittävän napakka nyppäys.
      Älä anna jatkuvasti huomiota koiralle kotona. Moni ei ajattele, että koiran leikkimis- ja hellittelyvaatimukset ovat vain esimakua siihen, että dobberi alkaa kokeilla johtoasemaan pyrkimistä. Tällä tavoin koira on myös ulkona paremmin kuulolla.
      Moni tekee sen virheen, että kun dobberi nyt on niin vilkas niin sitten sisälläkin koko ajan stressataan, että miten sitä koiraa nyt pitäisi aktivoida ja ostetaan ties mitä kongia. Itseasiassa myös dobberin tulee osata olla rauhassa sisällä. Sille on hyvä opettaa oma paikka, johon se opetetaan menemään sen sijaan, että seuraa sinua haamuna pitkin asuntoa, vaatien jotakin. Paras ajanviete on luut.
      Meidän nykyinen koira osaa olla riekkumatta sisällä vaikka olisin sairaana ja ei tehtäisi kuin pakolliset pissakakka lenkit monta päivää. En hyväksy sitä, että koira tulee vaatimalla vaatimaan jotain tekemistä, sisällä!

      Tämä nykyinen koira kuumuu jonkun verran patukalla leikkimisestä ja siksi palkkaan patukalla vain silloin tällöin. Esim siis nämä seuraamiset sun muut palkkaan alussa namilla. Tavallinen katukävely pitää onnistua myös ilman sivulle käskyttämistä eli olen kieltänyt kontaktin oton vastaantulijoihin. Jos se koira ei kieltoa tottele niin sitten opettaa koiran kulkemaan kontaktissa ihmisten ja koirien ohi.

      Itselläni oli ekan dobberin kanssa juuri sitä ongelmaa, että en raaskinut rapsauttaa koiraa niskasta kun -yritin- opettaa sitä EI sanaa. No eihän se sitten totellut. Pitkän kaavan kautta sitten opeteltiin kävelyä ilman rähjäämistä. Lopullinen ratkaisu tuli kun kertakaikkiaan raivostuin ja ärjäisin perkelettä. Koira alkoi totella.
      Tein senkin virheen, että annoin koiran seurailla sisällä huoneesta toiseen. Tämä edesauttoi eroahdistuksen syntymistä. Eroahdistus on vähintäänkin hemmetin äänekästä, voi tulla jopa häätö. Sen lisäksi jotkut koirat tuhoaa huonekalut ja seinät, lattiat ties mitä. lenkkiräyhäämiset. Se käy hartioille kun dobberi riekkuu. Voi mennä maku koko ulkoilusta.

      Kiertodobberit on usein niitä, joille ei ole heti pentuna osattu näyttää rajoja. Kas vain puolen vuoden ikäinen dobberi on jo täysikasvuisen kokoinen ja riekkuu ja hyppii ja räyhää. Jossain vaiheessa tämä sitten saattaa kokeilla olevansa johtaja. Johtajahan voi sitten nappasta vaikka viatonta omistajaa jos tämä omistaja ei osaa väistellä koiraansa riittävän nopeasti. Mitä enemmän ihminen saa osumia hampaista ja välttelee koiraansa niin sen enemmän koiralle vahvistuu käsitys omasta johtajuudestaan.

      Sitten etsitään uutta kotia koiralle. Ei ole mikään harvinaisuus, että dobberi kiertää pari kolmekin kotia kunnes joku pätevä ihminen tulee vastaan ja laittaa koiralle rajat. Joskus käy niinkin, että koiralla on kusi niin noussu päähän, ettei siitä ole enää ihmisen kanssa elämään.

      Menehän tuonne dobermannfoorumiin. Rekkaudut sinne ja lue varsinkin Piipuskan kirjoittamia juttuja.
      Unohda kaikki sellaiset ohjeet, että jos koira hyppii tai puree niin olet huomioimatta. Jonkun rodun kanssa ehkä toimii mutta en lähtisi kokeilemaan dobberin kanssa. Meillä on muitakin rotuja ihan samalla tavalla nämä on nyt kasvatettu. Eli ihminen määrää, ei koira.

      Ainiin, vaikka sitten saisit koirasi hyvin kasvatettua ja käyttäytyisi nätisti, niin silti sinulle voi joku huutaa kadulla tappajakoirista mutta varsinkin jos koirasi vähänkään haukahtelee. kova ääni.

      Agility varmaan ihan hyvä harrastus, nämä tykkää ihan mistä vaan yhdessä tekemisestä. Mutta jos haluat kilpailla niin joku ketterämpi rotu on parempi. Moni harrastaa jotain vetohiihtoa, -pyöräilyä, jäljestämistä ja tietty tokoakin.
      Jos labbis on vilkas niin dobberi on myös nopea ja vilkas on sitä saalistusviettiäkin. Senkin voi ihan ajoissa kieltämällä opettaa pois.

      • mutkusitkueiku

        No tulikohan tuossa nyt semmoinen kuva, ettei dobebria saa helliä. Saa ja pitääkin. Mutta jos koira vaatimalla vaatii yhtenään vaikka sitä hellyyttä niin tekee ihan hyvää olla huomioimatta sitä. Joskus komennan koirat vaan pois.

        Meillä kun käy vieraita niin koirat on oppineet, että ketkä rapsuttaa sen kaksi tai jopa kolmekin tuntia. Kyllä aivan uskomatonta. Nämä vieraat saattaa sanoa, että eiköhän jo riitä rapsutus. Koira lähtee pois parin metrin päähän ja kääntyy ja menee takaisin ja taas vieras silittää. Kyllä koira tietää, että kuka on lepsu ja kuka ei.
        Itse komennan koiran pois ja sen pitää myös mennä pois.


    • dobberienkeli

      Dobermannista on nykyään aivan väärän lainen käsitys. Se on kiltti rotu. Toki yksilöeroja löytyy ja jotkin dobberit voivat olla hyvinkin dominoivia tai suojelevia. Dobermanni soveltuu loistavasti agilityyn kuten melkein mihin tahansa koirille suunnattuun käyttömuotoon.

    • etteivaan löperehdit

      Ei se käsitys ole mikään nykyajan ilmentymä, aina se maine on ollut ja kiitos siitä kuuluu niille omistajille, jotka eivät ole osanneet koiraa kasvattaa. Dobberienkeli taitaa olla nuori ja kokematon. Kuinka monta kodinvaihtajaa tai ongelmadobberia neiti dobberienkeli on käsissään pitänyt tai koulutuskentällä tutkaillut?

      On tämä meidänkin nykyinen ollut niin helppo, että ei ole mitään ongelmia ollut. Ei ole haavikoira eli tulee luokse kutsuttaessa, ei räyhää, ei karkaile, ei dominoi. Kaikenlisäksi en harrasta tokoa kuin joskus ihan omaksi ja koiran iloksi. Toko ei kuitenkaan ole minulle SE tapakasvatuskeino. Ajattelen tokosta vähän samaan tapaan kuin joku kouluratsastus. Eli sarja liikkeitä.

      Pitää muistaa, että dobberitkin ovat yksilöitä. Koskaan et voi etukäteen tietää, että miten haastava koira sinulle tulee. Pitää ennen dobberin hankintaa jo miettiä, että mitä ongelmia voi tulla. Niistä voi lukea vaikka dobermannfoorumilla.

      Kyseisellä foorumilla on vähän väliä keskusteluja siitä, että miten saadaan vähenemään dobberin kiertopalkintoelämä. Meiltä kaikilta menee aina maine pitkäksi aikaa kun joku edes dobberin näköinen älähtää jossain.
      Dobbereita on siis vuosittain muutama sata kiertolaisena. Eli muutama sata ihmistä per vuosi on luullut pärjäävänsä dobberin kanssa. Sitten on vielä runsas määrä ihmsiä, jotka pärjää kiikun kaakun koiransa kanssa mutta eivät laita kiertoon.
      Jos dobberi pääsee riekkuvaksi räyhäpetteriksi, niin sen tavoille oppimiseen voi mennä ihmisestä riippuen kuukausia tai useampi vuosi. Se on vaan semmonen juttu, että tuon kokoinen koira jos tekee lenkillä mitä huvittaa niin elämä ei ole mukavaa. Se on omistajaa hävettävää ja ahdistavaa muut pelkää.

      Eniten kaikkia vähänkään kokeneita ihmisiä harmittaa se, että kerrotaan vaaleanpunaiset lasit silmillään, että tää on niin ihqu. Meilläkin vieraat ihastuu tähän koiraan kun se on niin kiltti. No on kun on vaadittu yhtä ja toista silloinkin kun se oli suloinen pieni pentu.

      Suosittelen rodusta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä -kokeneisiin- kasvattajiin. He osaavat kertoa myös niistä koirista, jotka ovat palautuneet kasvattajalle, tai menneet piikille.

      Moni harrastaa koiran kanssa tokoilua mutta ei vaadi kävelyllä kuitenkaan hyvää käytöstä. Eli antaa koiran vetää.
      Joskus muinioin ekan koiran kanssa aloin treenata seuraamista tietyssä kohtaa. Jonkun ajan päästä koira alkoi automaattisesti hakeutua sivulle juuri niillä samoilla kulmilla.

      Tuo edellinen asia on tullut mieleen kun jotkut ihmettelee, että koira kylllä tottelee kentällä mutta ei kadulla. Se katukäytös pitää opettaa myös.
      Aika usein tullut törmättyä semmoseen ihmeajatteluun myös muiden rotujen kohdalla, että kun koiran kanssa treenataan kentällä tokoa niin muualla sitten mennään miten mennään.

      Dobberi ei ole varsinaisesti koirapuistokoira eli jotkut pystyy puistoilemaan mutta jotkut ei. Ekan dobberin kun hankkii niin kaikki tutut ja vanhemmat yms saattaa haukkoa hetken aikaa happea. Jos olet jämpti koiran kanssa niin haukkominen muuttuu ihailuksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe