Ei sanaakaan maataloustuista tämän iltaisessa suuressa vaalikeskustelussa.
Oliskohan tuo merkkinä siitä, ettei tukia nostetakkaan ensi vaalikaudella.
Oliskohan tuo merkkinä siitä, ettei tukia nostetakkaan ensi vaalikaudella.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
päästään kohta eroon, tuottajahinnat nousee vauhdilla, nälkä kasvaa maailmalla ja meilläkään ei enää tuoteta ruokaa riittävästl..
onko jussi yrittäjä, yritystukiin ollaan puuttumassa mikä sinänsä ihan hyvä.
yritystuista..
"Keskustelussa ovat olleet esillä myös muun muassa pääomaveron korottaminen, yhteisöveron alentaminen sekä varallisuus-, pankki- ja pörssiverojen käyttöönotto.
Myös asuntolainan korkojen verovähennysoikeus on ollut esillä, samoin lapsivähennyksen uudelleen käyttöönotto. "
Vähennykset kannattaa ilmoittaa vaikka tuloja ei olisikaan
Metsätaloudessa on usein sellaisia vuosia, jolloin on menoja, mutta tuloja ei ole. Metsätalouden verotuksessa tulee tällöin alijäämä. Metsätalouden alijäämä vähennetään ensisijaisesti metsänomistajan muista pääomatuloista. Jos muita pääomatuloja ei ole, verottaja tekee alijäämähyvityksen. Alijäämähyvityksessä metsätalouden menot tulevat vähennettyä metsänomistajan ansio- tai eläketulosta.
Tärkeää on muistaa, että vähennykset eivät mene hukkaan, vaikka kyseisenä verovuonna metsästä ei olisi tuloja. Kuitteja ei myöskään saa ”jemmata” odottamaan sitä vuotta, kun metsästä on tuloa. Menot ilmoitetaan sen vuoden verotuksessa, milloin lasku on maksettu. Onko jusseilla ylimääräistä vähennettävää kun pääomaveron korotus passaa???
ai hitto mikä juoni, jusseilla liikaa vähennettävää!!
menoistahan nyt on kyse !!!.
pöllöpäälle, epäselvää luetun ymmärtäminen.
kun kysyttiin keltä EI leikata, niin kukaan ei sanonu maajussia.
kuin kollikissat.... siittä vaan katainen & kumppanit....
-
ei sanaakaan yritystuista, pitää kuunnella mitä katselee, osinkoveron korotus tuntuu jusseille passaavan, miksikö niin
Kun kysyttiin, keneltä leikataan, kukaan ei sanonut maataloudesta.
juu ei mainittu maataloutta, mutta yritystuet kyllä mainittiin, onko jussi yrittäjä?
jussi on ammati harjoittaja, eikä urpilaiselta sanaakaan maataloustukien leikkauksesta vieläkään.
Vaalit ohi, eikä vieläkään sanaakaan maataloustukien poistosta.
Milläs luulisit maatalousbyrokratian elävän, jos tuet poistettaisiin? On meinaan semmoinen joukko kansasta mahtaako olla enempi, kun tuen saajia?
-