toivoa täynnä.
Torstai
-ra
31337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tänään hammaslääkärille.Viikko sitten laitettiin väliaikainen paikka hampaaseen johon tulee juurihoito,paikka lähti muutaman päivän jälkeen,joten sen hoitaminen aloitetaan uudelleen,sitten vielä 2 hampaaseen juurihoito.Hoitojen jälkeen on monta hammasta jouduttu poistamaan ja nyt 3 juurihoitoa.Ei kivalle tunnu.Ennen sairautta riitti kun kävin kerran vuodessa hammaslääkärillä ja silloin kun oli jotain hoidettavaa hoidettiin heti.Onko teillä muilla ollut hampaiden kanssa ongelmia hoitojen jälkeen?
Sana sinulle Ei kuningas voita paljolla väellensä,ei sankari pelastu suurella voimallansa.Turha on sotaratsu auttajaksi,ei pelasta sen suuri väkevyys.Katso,Herran silmä valvoo niitä,jotka häntä pelkäävät,ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa,pelastaakseen heidän sielunsa kuolemasta,elättääkseen heitä nälän aikana
Aika paha juttu, jos paikat lähtee yksi toisensa jälkeen ja hampaita joudutaan poistamaan.
Voi tulla tulehduksia paljon vereen.
Oletko harkinnut proteeseja?
-ra on monta vuotta valittanut hampaista. Ei mennä enää lankaan! Tähän asti olisi pitänyt jo proteesit käytössä!
Miksi teki aloituksen 'torstai toivo täynnä', miltei samaan aikaan hän laittoi siihen kauppajupakkaan kauppiaan ja myyjän nimet? Ei mene kaaliin.
,,,,,
Terveyskeskuksessa he ottaa hampaat pois, ja monet laittaa yksityisellä proteesit.
Nykyisin on muitakin vaihtoehtoja, kuin proteesit, ne ovat jo vanhanaikaisia. On implantteja, omia hampaita voidaan laminoida, jos hammasta vielä on jäljellä, kuorikoita. Luulisin, että hammaslääkäreissäkin on suuri ero, ne parhaimmat eivät työskentele tk:n palveluksessa. Eihän tk:ssa edes ole esteettistä hammashoitoa.
Onkohan muu vaihtoehto kalliimpi kuin vanhanaikaiset proteesit?
Korvaako kela?
Terveyskeskuksessa on todella hoito ollut surkeaa minunkin kohdallani, mitä hampaisiin tulee.
He korjaavat huonosti ja irrottavat turhaan hampaita ja jo muutamasta puuttuvasta hampaasta saattaa tulla päänsärkyä ja purentavirheitä.
Onneksi saa nyt edullista hammashoitoa helsingistä, kun tuli se klinikka sinne keskustaan.
Totta, hammaslääkäreissä on eroja. Kelan korvaustakaan ei ole aina saanut yksityiseltä puolelta, onhan sekin mukava apu. Minusta näkee jo hampaista, kuka asioi tk:n hammaslääkärillä kuka yksityisellä, ihan totta.
Esim. Kansaneläkelaitos korvaa hammasimplanteista vain kirurgin työn osuutta.
Hinnat vaihtelevat eri hammaslääkäriasemilla.
on ongelmia hammasluun kanssa.sitä hoidetaa hyvin.käyn erikois hammaslääkärin luona.minulle ei ole koskaan tehty juurihoitoa,yhden hampaan mentin sytö kuurien loppuajalla.onkologini oli taas kerran ollut auttavainen ja löysi tämän paikan minulle,jossa juuri hoidetaan minun tyypistä hammasvikaa.saan hoidot halvalla ja nyt tulemme hakemaan jostain fondista rahaa,joka korvasi hammaskustanukseni.onkologi hoitaa asiaa,sillä sen anomuksen on hänen kirjoitettava.onkologini on enkeli ja aina valmiina auttamaan,ja ratkoo pulmia mitä tielle osuu
Hei tyytyväinen tiina. Ole onnellinen kun sinulla on noin ihana lääkäri. Minä olen käynyt kahden eri onkologin luona; toinen on ulkomaalainen ja meillä on vaikeuksia ymmärtää toisiamme. Toinen taas on niin tiukka ja pelottava täti ettei vastaanotolla ehdi suuta aukaista kun on jo ulkona...
Eilen paikattiin 3 hammasta.Hammaslankaa ja tikkuja olen käyttänyt aina.Tekosylkeä myös.ja kuivaan suuhun tarkoitettua hammastahnaa.Hammaslääkäri sanoi sen tulevan kuivasta suusta.Pitää ottaa vähän väliä siemaus vettä.
käytä myös fluoria joka ilta ja geeliä mikä pitää suun kostean,en oikein usko tuohon vesijuttuun,eikä taida suakaan auttavan.purukumi on varmasti myös hyväksi.mitä on kuivan suun hammstahna?onko teillä geeni vikaa suvussa kun sun hampaat on noin huonossa kunossa? eikö bono voi auttaa ja laittaa lähetettä specialistille?
Odotan,kun ilmat lämpeävät,niin pääsemme mökille omaan rauhaan.Voi olla jotta joudumme odottamaan siihen asti,kun nuorimmaisella on koulu loppunut,niin voimme olla kauemman siellä.Se on autiotupa n,50 km Helsingistä,eikä vuokra päätä huimaa 10e/vrk
Kuiva suu, on monia tekijöitä, jotka sitä aiheuttavat. Monet sairaudet, ja monet lääkkeet. Itselläni Sjögrenin oireyhtymä eli syndrooma syynä ja koko elämän on suu ja limakalvot olleet erittäin kuivat. Jo nuoruudessa hammaslääkäri valitteli, kun instrumentit tarttuivat työn aikana poskeen kiinni.
Niukka sylki suussa siis syljen vähyys reikiinnyttää hampaat. Minun hajosivat hampaat kuin tulppaani jo ensimmäisen sytostaattisarjan aikana ja tuntui, ettei jäljelle jää enää mitään.
Nyt sama juttu, sytostaatin aikana hampaat hajoavat toinen toisensa perään vaikka varsinaisesti sytostaatti ei yleensä hajoita hampaita, siis yleensä, mutta näissä erikoistapauksissa sellaista näköjään sattuu kuitenkin. Nyt on sytostaatin aikana jouduttu paikkailemaan uudelleen muutama kuukausi sitten paikattuja hampaita.
ja hampaat sitten?meinaatko veistellä hammastikut itse?paskanjauhaminen tekee reikiä hampaisiin.
Sinolla taitaa tehdä paskanjauhaminen reikiä aivoihin.Jopa on suloinen ihminen vaikea löytää toista sinun kaltaistasi.Onko sängyssä mennyt huonosti vai mikä pännii.vai onko ukkos käynyt vieraissa.ja täällä sitä yrität purkaa.Onko hammaslääkärisi sanonut sinulle jotta jos paskaa puhut hampaasi irtoavat.
sulla on niin likainen suu,että sen takia hampaatkin sielä hajoo,etkä ite tajuu?
jaahas,ja keneltäkähän niitä hampaita irtookaan,kukahan se paskaa puhuukaan..:))
missä sun tyttösi on tämän viikonlopun,kun sä täällä sätit muita ihmisiä?
Tuossahan vieressä istuu ja maalailee,illemmalla käymme hänelle vaatteita ostamassa.kun koulussa jokaisella luokalla täytyy olla saman väriset vaatteet,Tyttären luokalle tuli pinkki,ainoa väri mistä hän ei pidä,mutta on se käytävä ostamassa.Hyvää viikonloppua kaikille.
taas valehtelet
Heh, vai saman väriset vaatteet kaikilla;)))))))))
No joissain kouluissa on koulupuvut, onko siinä nyt jotain ihmeellistä? Kaikilla samanlaiset.
Suomessa ei oppilailla ole koulupukuja!
Väki vähenee ja jutut paranee täällä ;D
Niin vaan muualla voi olla.
On tavallista, että nuori tyttö pukeutuu samoihin väreihin kuin luokkatoverit. Tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Pinkki on muotiväri, mutta mitäs te muutamat muodista tiedätte.
Niin tai jotain tapahtumaa varten esimerkiksi voidaan sopia että kaikilla on samanväriset. Älkää oko noin ahdasmielisiä.
Nimenomaa luokat olivat sopineet jotta kaikilla samalla luokalla olevilla on samanväriset vaatteet.ostimme roosat farkut,t-paidan ja villatakin.Aika kalliita oli meidän kukkarollemme.Onneksi usein ei tuollaista ole,85 euroa.Sokokselta kävimme ostamassa siellä on hieman halvemmat hinnat,ja vaatteet kestävät erilailla kun esim,Seppälän.tai h&M:n