Moi!
Olen aiemmin elämässäni ollut aika seksikkäästi pukeutuva. Olen tykännyt tyköistuvista vaatteista. Nyt olenkin huomannut, että haikaan aikuisemman pukeutumisen puoleen. Aikuisemmalla tarkoitan suoria housuja, paitiksia, neuleita, polvipituisia takkeja, asiallisia korkokenkiä. Tällainen oli mielestäni tylsää pukeutumista aiemmin.
Samoin lakkasin vaalentamasta tukkaani. Tätä on ihmetelty kovin, tiedän itsekin että vaalea sopi minulle. Alkoi vaan hävettää ja tuntua se liian teinilta.
Olisi kiinnostavaa tietää, miten 40- vuotiaat kokevat pukeutumisen? Ollaanko liian vanhoja joihinkin muotivaatteisiin (esim. kireät t-paidat)?
Olen aiemmin elämässäni ollut aika seksikkäästi pukeutuva. Olen tykännyt tyköistuvista vaatteista. Nyt olenkin huomannut, että haikaan aikuisemman pukeutumisen puoleen. Aikuisemmalla tarkoitan suoria housuja, paitiksia, neuleita, polvipituisia takkeja, asiallisia korkokenkiä. Tällainen oli mielestäni tylsää pukeutumista aiemmin.
Samoin lakkasin vaalentamasta tukkaani. Tätä on ihmetelty kovin, tiedän itsekin että vaalea sopi minulle. Alkoi vaan hävettää ja tuntua se liian teinilta.
Olisi kiinnostavaa tietää, miten 40- vuotiaat kokevat pukeutumisen? Ollaanko liian vanhoja joihinkin muotivaatteisiin (esim. kireät t-paidat)?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei olla liian vanhoja!
Minulla on kiloja pudonnut ja haluan näyttää sen myös. Toki peiliin tulee katsottua tarkemmin, mutta kyllä käytän "kireitä" tai oikeastaan istuvia T-paitoja. Kun ei selkämakkaroita, eikä jenkkakahvoja ole, pidän mielelläni istuvia vaatteita.
Suorilla housuilla ja paitiksillakin voi näyttää seksikkäältä, mutta silti asialliselta, aikuiselta naiselta. Iän kasvaessa, minä ainakin olen kiinnostunut ns. klassisesta pukeutumisesta.
Meikki on myös hillitympää ja sitä yrittää huomaamattomasti korostaa omia hyviä puoliaan. Nuorempana meikkaus taisi olla hiukan yliampuvaa.
Jos itse tuntee olonsa kotoisaksi vaatteissaan, ei muilla ole siihen nokan koputtamista, vaikka ikää olisi miten paljon.
Tuota ihmettelen miksi lakata vaalentamasta hiuksiaan jos se sopii? Itsellenikään ei punaiset ja tummat sävyt sovi enkä aio harmaatakaan tukkaani katsella. Muorilta en aio näyttää keski- ikäisenäkään. Joku harmaa kynitty tukka, silmälasit ja tuulipuku niin että varmasti on oikein viiskymppisen olotila.
Eihän nuo tyylikkäät ikäneidotkaan kuten Aira Samulin tai Kirsti Paakkanen ole tyyliään muuttaneet iän myötä. Liian tiukoista, paljastavista trikoista on kuitenkin syytä luopua vaikka olisi kuinka timmissä kunnossa. Vanha akka ja teini- ikäisten vaatteet eivät sovi yhteen. Kuiteskin se nahka vanhenee vaikka ei kiloja tulisikkaan iän myötä mikä on harvinaista.
Mistään nuorison muoti liikkeistä en enään hakisi vaatteita. En tosin halua miltään mummoltakaan näyttää niin kuin monet kulkevat iän ikuisessa samassa vaatekerrassa loputtomiin. Olen huomannut kuiteskin iän myötä vaatehankitojen keskittyvän enemmänkin sen käytännöllisyyteen ja mukavuuteen kuin muotiin. Se mikä on muodissa ei merkkaa enään mitään, saa pukeutua mukavammin. Kroppaa ei tarvitse enään tuoda esille vaan oman peroonallisuutensa. Muotivaatteet ovat kauniita mutta sellaisiin en itseäni en alkaisi ahtamaan. Ne näyttävät naurettavilta keski- ikäisen päällä. Mutta harmaalta kynityltä permanenttipäiseltä ei kuitenkaan tarvitse alkaa näyttämään.
Minut näkisit mustissa vaatteissa, mustat farkut, ihoa myöten t-paidat tai pitkähihaiset paidat, nahkavyö jossa on todella pienet niitit, mustat korkeat nilkkurit tai ruskeat maiharit, mustat lenkkarit, mustat laukut, mustat hanskat jne.
Alusvaatteetkin mustia, josissa voi olla harmaita raitoja yms. myös joitakin pieniä koristeita.
Joskus kesäisin näkee minun ylläni joku bändi-paita tai RadioRock t-paita. ;)
Rock rock ;)
Aikuisemmasta pukeutumisesta en tiedä, mutta kannattaa satsata laatuun. Kun tulee ikää, niin saattaa olla, että iho ei ole aina yhtä raikkaan näköinen kuin nuorempana. Huonolaatuiset trikoot ja väsymyksen merkkejä korostavat värit voivat tehdä muuten hyvän näköisestä naisesta homssuisen ja kulahtaneen näköisen. Kannattaa siis miettiä materiaaleja ja värejä ennemmin kuin aikuisuutta tai teinimäisyyttä.
Itse käytän mielelläni kireitä vaatteita, mutta T-paidan sijaan valitsen esim raakasilkkineuloksen. Sen mattapinta ja pehmeä väritys korostavat ihossa raikkautta ja sileyttä. Sileäpintainen vitivalkoinen tai helakan värinen puuvillatrikoo ihon vieressä saattaa tuoda esiin epätasaisuutta ja likaisuuden merkkejä.
Hiuksissa on mielestäni tärkeintä kiilto ja hyvä kunto. Nuorikin nainen näyttää haaskalta kiillottomassa ja trasselimaiseksi rääkätyssä tukassa. Väri on jokaisen oma asia, ja tietenkin kannattaa valita sellainen, jossa itse viihtyy.
Ihanan erilaisia tyylejä vastaajilla...tässä yksi lisää.
Minut bongaa lähes aina farkuissa ja muotoillussa ( ei tyköistuvassa) paitapuserossa, laineikkaat hiukset heiluu pitkinä yli olkapään ja poimin muodissa olevista jutuista omaan tyyliini sopivia vaatteita/asusteita.
Henkkamaukalta ostan jonkin verran vaatteita, veromodalta vain joitain yksittäisiä (kohderyhmä kun on xs-kokoiset tikkulaihat teinit). Tykkään ns "klassisesta" punainen-mariini-valkoinen tai farkunsininen-valkoinen osastosta.
Hiusväreissä siirryin tummasta vaalean kautta harmahtavaan vaaleaan... Kyllä, pidän todellakin harmaasta väristä! Hiuksia en halua leikata lyhyeksi leveiden hartioiden takia, muuten näyttäisin pienipäiseltä amatsoonilta.
Suoriin housuihin ja laatikkojakkuihin en ole vielä tuntenut vetoa. Jotenkin ne vaikuttavat liian asiallisilta ja bisnesmäisiltä.
Niin muodikkaat topit, lökottävät t-paidat ja makkarankuori t-paidat jätän suosiolla kaupan hyllylle. Minihametta en päälleni laittaisi. Tai ehkä, jos saan painon putoamaan vielä toiset 7 kg.