Soini pitää saada Kuhmon torille vauhdittamaan vaalitoimintaa. Näyttää menevän muuten koko Kainuun vaalitouhu hutsilleen.
Luulisi paikallisten ehdokkaitten myös tuntevan vähän paremmin Kuhmon työttömyyden ja muun kurjuuden, ja näin ollen voisivat pitää soppatykkiä koko äänestysajan torilla.
Luulisi paikallisten ehdokkaitten myös tuntevan vähän paremmin Kuhmon työttömyyden ja muun kurjuuden, ja näin ollen voisivat pitää soppatykkiä koko äänestysajan torilla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet oikeassa. Kyllä Soinille oma soppatykki tarvitaan, jottei aivan nälkään kuole. Sellainen mätisäkki nielee helposti litran soppaa tunnissa. Ja pikkujanoon mäyräkoiran siinä välissä.
Näillä eväillä pelastuu kuhmo ja kurjuus väistyy, kun paskanpuhujat astuvat valtaan!
Kerätkää vaan Portugaliin rahaa kun olette noin innokaita! Demuilla ja porvareilla taitaa olla pelko perseessä että joutuvat vielä omaisuudestaan maksamaan veroja? Ei senpuoleen kyllä minuakin vituttaisi jos olisin teidä asemassa!
Lippos-Paavo Ahon hallituksen aikana itki ja valitti, että Suomelta menee kultasuonet ohi, jos EU:hun ei päästä liittymään, ja sai puhuttua työläiset ympäri.. Ja kun sinne mentiin, niin maksakoon nyt demarit EU;n tukipaketit...
Joku aika sitten olisi ollut ilmainen kyyti Kajaaniin kuuntelemaan Soinia, mutta eipä ollut lähtijöitä. Silti kuhmolaisia näkyi paljon Raatihuoneentorilla.
Oliko seillä kuka valehetelemassa?