Päänahan kutina

Kaukaa Lapista

Olen jo vuosia kärsinyt aika kiusallisesta päänahan kutinasta. Esin kokeilin kaikenmaailman etikka/ sinappi laimenteella hieronnat. Sitten erilaisia kampaajilta saatavia kutinaa poistavia hoitoaineita. Lopuksi menin ihottutilääkärin luo. Hän totesi sen psoreasoikseksi. Kirjoitti monta erilaista reseptiölääkettä. (jumalattoman kalliita) Ajoin kesäksi tukkanikin pois ja alpoitin hoidon. Ei pienintäkään apua. Eli siis ei ollutkaan psore. Nyt tavalliselta lä'äkäriltä saanut silloin tällöin (aina vahvempaa ja vahvempaa) hydrokortisonille haiskahtavaa nestettä. Rikäö mitään apua.

Kertokaa mitä teen ???

12

1602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehkä sieniperäinen?

      Oletko kokeillut vaivaasi Nizoral lääkeshampoota. Löytyy apteekkikamana. Tuote niin huippukallista ole, mutta on sille halvempi rinnakkaisvalmistekin.

      Pakkauksessa sanotaan: Hiuspohjan hilseilyyn.

    • Kokeiltu -ei kutise

      Ensinnäkin pyydä kampaamosta mahdollisimman vähän tuoksuvaa ja hoitoaineita sisältävää shampoota, siis sellaista joka vain pesee ei niinkään hoida. Ajan mittaan kannattaa vaikka ne ovat kalliimpia kuin tavaratalosta ostetut.

      Sitten alat joka päivä käyttämään oliiviöljyä ruoanlaitossa, mieluiten ei lainkaan voita eikä maitoa.

      Tietty voit testata oletko allerginen jollekin, se tarkoittaa prick-testejä tai kokeile kotona onko tomaatti, paprika tms pahasta.

      Pyri syömään mahdollisimman alkuperäistä ruokaa joka ei sisällä lisäaineita.
      Joten ei makkaraa vaan lihaa,
      ei einessalaatteja, vaan itse tehtyä porkkanaraastetta ym ym.

      • jjkkolehmainen

        Minulla kutisee kovasti päänahka ja siihen voin sanoa, ettei vuosia jatkuneet terveelliset ruokailutottumukset auta. Olen nimenomaan syönyt lisäaineetonta alkuperäistä ruokaa ja jos jotain olen paistanut niin oliiviöljyssä. Maitoa ja voita en oikeastaan käytä koskaan. Niillä EI ole ollut minkäänlaista vaikutusta päänahkani kutiamiseen. Minulla ei myöskään ole minkäänlaisia allergioita, juuri testattu kaikki mahdolliset ruoka-aineet.

        Joten olen kanssasi täysin eri mieltä.


      • ed.
        jjkkolehmainen kirjoitti:

        Minulla kutisee kovasti päänahka ja siihen voin sanoa, ettei vuosia jatkuneet terveelliset ruokailutottumukset auta. Olen nimenomaan syönyt lisäaineetonta alkuperäistä ruokaa ja jos jotain olen paistanut niin oliiviöljyssä. Maitoa ja voita en oikeastaan käytä koskaan. Niillä EI ole ollut minkäänlaista vaikutusta päänahkani kutiamiseen. Minulla ei myöskään ole minkäänlaisia allergioita, juuri testattu kaikki mahdolliset ruoka-aineet.

        Joten olen kanssasi täysin eri mieltä.

        Onko piponne mahdollisesti villainen?
        Kokeilkaa puuvillaa.
        Harjat ja pipot välillä pakastimeen muovipussissa.


    • rupikallo

      Miten voi todeta? Minulta ainakin otettiin näytepala päänahasta ja patologi tutki, sitten tuli vastaus, että psorihan se on.
      Vuosia olen käyttänyt kaikenmaailman litkuja päähäni ja aina vaan on jatkunut karmea hilseily ja kutina, nyt sain kunnon lääkettä, maksoi kyllä 34 euroa 60ml, mutta hyvin riittoisaa ja käytetään 4 viikon kuurina, sen jälkeen tarpeen mukaan,helpotus on huima, ei enää päänahan repimistä.

    • oilisiko apua?

      Minulla alkoi päänahan kutinalla, mikään ei auttanut. Pikku hiljaa siirtyi kokovartalo kutinaksi...

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00207

      Lääkitys on Xyzal 5mg kerran/ vuorokaudessa otan illalla koska väsyttää...
      Saan reseptillä, joten 98 kpl paketti on omakustannus 8-9€.

      Vastaava tuote on http://www.tohtori.fi/laakeopas/laake/12379-ZYRTEC koita tuolla, jos kutina loppuu siinä se.

      Ihotauti lääkäri "löysi" siis syyn..

      Päiväkirjani 2002
      Dermografismus:
      Se kuuluu nokosihottumien laajan perheeseen ja taipumus siihen on perinnöllinen.
      Nokkosihottuma on tuttu 15–20 %; le väestöstä.
      Se jaetaan eri tyyppeihin monin eri tavoin Akuutti nokosihottuma kestää n.2kk.
      Dermografismus kuuluu kroonisiin nokkosihottumiin.
      Oireisto on monipuolisempi ja mahdollisia syitä paljon enemmän kuin akuutissa nokkosihottumassa.
      Nuorin sairastunut on alle vuoden vanha vanhin yli 80 vuotias.
      Syytä puhkeamisen ei tiedetä.
      Dermografismus on artikkeli Allergia & Astmalehdessä 4 / 97 Ihotautilääkärit antavat sen myös potilaalle.

      Mulla se on kutina, joka tekee sekopääksi.
      Lääke pitää sen poissa 25 tuntia pisimmillään, sitten alkaa joten muistan ottaa lääkkeen.
      Syytä kutinaan haettiin terveyskeskuksessa ja sain lääkkeitä jotka teki ihotuppitulehduksen koko päänahkaani parantamatta yhtään kutinaa.

      Terveyskeskuslääkäri väitti lopulta kyseessä olevan;

      IKÄÄNTYMISSEEN KUULUVA ihonkuivuminen ja asia,
      ON NORMAALIA EI VAAN PIDÄ VALITTAA.

      Ihossa ei näy mitään EI edes suurennus lasilla JOS en raapinut sitä rikki.
      Aina kostuessa, ilman lääkitystä, kutian niin, että voisin huutaa kurkkutorvi suorana siitä ei vaan apua.
      Lopuksi hankasin päätäni pyyhkeen läpi ja itkin, ennen kuin YMMÄRSIN kääntyä ihotautilääkärin puoleen.
      Minulla pahin kutina päänahassa, mutta tasapuolista koko ruhossa. Alkoi päästä juuri jälkeen kostumisen ja siihen riitti kevyt hiki. Pesu oli jo Helvetti Ilman kaunistelua.
      Kutisin 2 vuotta ennen ihotauti lääkäriin menoa.
      Mulla on pitkäpinna ja TERVEYSKESKUSLÄÄKÄRIN käyttäytyminen teki selväksi;
      kuvittelet turpa kiinni,
      olet niin vanha, että kuuluu asiaan.
      Olin silloin 52 vuotias, kyseinen lääkäri 48 v.

      Minulla oli vain toivoa jäävän ohimeneväksi lääkityksellä, mutta kuulunkin siihen 5 % sairastuneista joilla pysyvää.
      Lääkitys on pillerit, Zyzal’ 5mg x vrk, lääkitys jatkuva.

    • Help!

      minä olen vasta 12v ja minua kutittaan iha hitosti päänahkaa jo jotain 2 viikkoo eikä se lopu koko aja kutittaa siis mie en saaa omaa rauhaaa!! ps. kutittaa iha hitosti

    • Jovainjoo

      Kannattaa koittaa ihan ruokakaupasta saatavaa Elvitalin anti-dandfuff hilseshampoota. Minulla kutisi kanssa vuosia ja tuli kokeiltua kaikenmaailman aineet.. Nyt ei kutise enään kun pesee tuolla!

    • kaali ei kutise enää

      Sain tästä avun:
      http://www.cutrin.com/default.asp?docId=14192

      Linkistä lainattu: "Jos epäilet herkistyneesi jollekin hiustenhoitotuotteiden aineosalle tai haluat käyttää hajusteettomia tuotteita, voit kokeilla Cutrin SENSITIViSM -sarjan tuotteita. Kampaamoissa myytävästä sarjasta löytyvät shampoot, hoitoaineet ja muotoilutuotteet niin normaaleille kuin värikäsitellyille hiuksille. Cutrin SENSITIViSM on ainoa kampaamosarja, jolle on myönnetty Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus."

      Mulle auttoi päänahan kutinaan: Cutrin sensitive.

    • Kuti,kuti

      Nizoralia apteekista !

    • Taavettiiina

      Nokkosihottuma.

    • Öljyauttaa

      Kysymys on talitöhkätaudista ja siihen on erittäin toimiva ja erittäin halpa lääke.
      Paras on ottaa käsittelykuuri pelkällä Distel (Ohdakeöljy) tai Safflor öljyllä jota pari kertaa viikoss hierot päänahkaasi ja peset tavallisella shampoolla pois sitten kun et halua öljyttyä päänahkaa pitää.

      Näitä ei Suomessa ihan helposti löydy mutta jo keskieuroopassa yleisesti ruokakaupassa tavallisen ruokaöljyn hinnoilla. En tiedä onko kaupoissa enää Bernerin XZ öljyä. Se on myös hyvä tuohon ongelmaan ja saattaa sisältää propyleeniglykolia mikä on sekä vesisekkoitteista, että öljysekoitteista muunmuassa sen safflor öljyn kanssa ja propyleeniglycoli hoitaa mahdolliset sieni tms peräiset vaivat pois.

      Mitään kalliita lääkkeitä ei tarvita. Pitää vain hakea nuo ja olla riittävän sinnikäs jotta jaksaa tarpeeksi pitkään käsitellä. Tätä voi aina tarvitessaan toistaa ilman lääkesivuvaikutuksia.

      Jos ei tämä poista ongelmaa tai radikaalisti vähennä niin sitten on kyllä lääkäriin turvauduttava. Tuota ongelmaa itse hoitaneena kehottaisin pysymään kaukana kaikista hilseshampoista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      73
      5569
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4876
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      44
      3194
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3014
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2643
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2252
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      341
      2101
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1821
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1566
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    Aihe