Älkää äänestäkö Perussuomalaisia. Persuihin kuuluu runsaasti järjestäytyneen rikollisuuden henkilöitä. Tämä puolueen avulla he pyrkivät soluttautumaan yhteiskuntaan ja muokkaamaan lakeja, jotka edistävät heidän toimintaansa. Tätä en voi todistaa mitenkään vaan kyseessä on sisäpiirin tieto. Mc Finland Hells Angels on järjestö johon kuuluu yhteiskunnan päättävissä elimissä toimivia henkilöitä, virkamiehiä, poliiseja muun muassa. Heidän kaikki jäsenensä eivät suinkaan ole missään kortistoissa ja kaikki poliisit, jotka heidän kanssaan toimivat eivät suinkaan ole mitään soluttautuja poliiseja. vaan pikemminkin niin päin, että Hells angels ja muut vastaavat organisaatiot ovat soluttaneet omia jäseniään poliisiin. Heillä on rikollisjäseniä joilla ei ole tuomiota ja tällaisia henkilöitä on kouluttautunut poliiseiksi. Näin he ovat onnistuneet soluttautumaan muun muassa lainvartijoiksi. Tällä tavoin Suomalainen yhteiskunta korruptoituu vähitellen.
Perussuomalaisiin on jostain syystä onnistunut soluttautumaan paljon näitä rikollisia. Näitä on myös muissa puolueissa, lähinnä porvaripuolueissa koska järjestäytynyt rikollisuus tarvitsee laillista liiketoimintaa pestäkseen rikollisesti hankittua rahaa. Vahinko sillä oma vakaumukseni on oikeastaan porvarillinen, mutta siitä huolimatta joudun antamaan ääneni vasemmistolle edellä esiin tulleesta syystä
Perussuomalaisiin on jostain syystä onnistunut soluttautumaan paljon näitä rikollisia. Näitä on myös muissa puolueissa, lähinnä porvaripuolueissa koska järjestäytynyt rikollisuus tarvitsee laillista liiketoimintaa pestäkseen rikollisesti hankittua rahaa. Vahinko sillä oma vakaumukseni on oikeastaan porvarillinen, mutta siitä huolimatta joudun antamaan ääneni vasemmistolle edellä esiin tulleesta syystä
Vastaukset 12
Vanhimmat
jo on valtapuolueilla kova hätä, kun tällästa paskaa pitää tänne kirjottaa. ai niin. kasvaa se parta meikäläiselläkin, eikä se kai oo rikollista ?
No hyvä kun toit asian julki.
timo soini presidentiksi niin lähtee suomi nousuun
jaahas,taitaa olla joku porvari tutisemassa...hyvä soiniiiiiiiiiiiiiii
voi ,herreminjeee.....mulla on harrikka ja kuulun harrikkajengiin,ooks mie rikollinen...ai niin,tykkään karvasista miehistä ja timo soinin melonimietelmästä.ps.miullakin sisäpiirin tietoa että porvarit on täys roistoja
Tuo on tuota demari paskaa!! Taitaa hiukan pelottaa kun äänet lähtee!!!!!!!!!!!!
Siksi kannattaakin vetää janan ääripäähän ja antaa äänensä Vihreille, kuten minä äsken gtein. En ole eläissäni ennen äänestänyt Vihreitä, mutta tällä kertaa koin suurta tarvetta antaa ääneni mahdollisimman kauaksi Perussuomalaisista. Hyvä imatralainen Vihreä ehdokas sai minun ääneni. Toivotaan että hää pärjää näissä vaaleissa!
Vihreet on perseestä!Tekevät luonnonsuojelun nimissä tavan ihmisen elämisen hankalaksi/kalliiksi.Pakkohan tässä maassa on päästä liikkumaan ja pakko on myös lämmittää asuntoaan...vihreät värjötelköön kylmässä ja syököön itujaan.äänestän persuja kävi miten kävi,tuskin ainakaan huonommin kuin nyt on asiat,ainakin ovat tavallisen Suomalaisen asialla...
Hej möllit ! Pääasia, että äänestätte, ja ajattelette kuka on lähinnä ajatusmaailmaanne !!
Samaa mieltä, tällä kertaa kansa todella päättää, kunhan vaan muistetaan äänestää!!!!!
Soini tekee TV:ssä Vihreät. Ei aseta EU:n kriisipakettia kynnyskysymyksesksi hallitukseen menolle! Aikovat kuitenkin äänestää vastaan, kuten Vihreät ydinvoimakysymyksen kanssa. Nyt hän väittää ettei erityisvapauksia saa ja kuitenkin toteaa että Vihreät sai! HAH!
Hävytöntä Soinilta on se ettei hän halua kantaa vastuuta Eurooppalaisesta lamasta. Hän on valmis kaatamaan Portugalin ja samalla Suomen talouden. "Lamoja tulee ja lamoja menee." Missä vastuu suomalaisten asuntolainojen korkojen noususta, entä viennin kaatumisesta ja talouslamasta? HÄVYTÖNTÄ!!!
HÖPÖ HÖPÖ HÖPÖ