Asuntojen hinnat syksyllä, ennakkotietoa

Miten hinnat kehittyvät seuraavan puolen vuoden aikana?

Asuntojen indeksikorjatut hinnat alkavat vasta saavuttamaan saman tason kuin mitä hinnat olivat '80 -luvun lopussa. Silloin meillä oli helibor korot ja marginaalit 3-5% ohjauskoron päälle. Markka oli vahva ja vienti yski.

Nyt talous on vakaa ja hyvä jos kokonaiskorko nousee samalla tasolle kuin marginaali oli tuolloin 80-luvulla. Asunnon vaihtajia on liikkeellä ja vaikka muuttoliike on pysähtynyt, niin kauppa käy.

Asuntojen hinnat säilyttävät nykyisen tason ja jollain alueilla nähdään vielä pientä nousua.

Mitään taloudellista painetta myydä asuntoja ei ole näköpiirissä ja "buy and hold" on tavallisen palkansaajan tapa tehdä sijoituksia.
Vasta massiivinen uusien asuntojen tuotanto saisi asuntojen hinnat putoamaan.

Säälittää vain hintojen putoamista odottavien asema, inflaatio syö pääoman arvoa ja vuokrista maksetaan kovaa markkinahintaa. Täällä esiintyvä kirjoittelu on selvä merkki näiden odottajien tuskaska ja epävarmuudesta.
9856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nythän on deflaatio ja reaalikorot ovat korkealla, sekä veloissa, että talletuksissa.
Niin ja tuskasta : On se hirveää, kun syksyllä säästää 50000 eukkoa.

Äänestä
  • Kyllä meillä on inflaatio eikä deflaatio. Meillä olisi joka vuotiset palkanalennukset ja nollakorot jos EMU -alueella olisi deflaatio.
    Inflaatio ja verovähennysoikeus syö mukavasti jo muutenkin alhaista korkoa.

    Äänestä

  • Deflaatio joo. Toisin sanoen viinan hinta laskee, siinäpä oiva syy myydä asunto pois. Asuntojen hinnoistahan ei kukaan tiedä mitään, kun kauppa käy ennätystahtiin niin että verottajakin ehtii tilastoida vain kolmasosan...

    Äänestä

kuules nyt välittäjä mulla on rahat pankissa ei tarvitse sääliä.tiedät itsekkin että hinnat romahtaa noin-30% seuraavan puolenvuoden aikana.

Äänestä
  • En ole asuntovälittäjä enkä saa millään tavoin toimeentuloani asuntokaupoista. Ihan hyvä että välittäjät joutuvat hieman tarkastelemaan kalliita välityspalkkioita hiljentyvillä asuntomarkkinoilla. Asuntojen hintoihin tuo ei juurikaan vaikuta.

    Äänestä

On totta, että buy-and-hold on tullut yleisemmäksi, myös isompaan siirtyessä. Itse tajusin jo vuosia sitten, että jos mahdollista, kannattaa pitää entinenkin kämppä kun vaihtaa isompaan, koska vuokratulot kattavat sen lyhennykset-lopputulos on sama kuin olisi myynyt, paitsi että lopussa on yksi asunto enemmän!
Nyt monet kaverini ovat tehneet samoin, eli kiinteistöjen arvo verrattuna osakkeisiin on alettu tajuta.
Tämän kun palstalla riehuvat ennustajat saisivat päähänsä, eli että hyvin harvalla on mitään pakkoa luopua asunnostaan->romahdusta ei tulossa.

Äänestä
  • Mikään ei ole lopullisesti pysyvää.

    Jos asuntojen hinnat ovat viimeisten vuosien aikana kehittyneet pörssiosakkeita paremmin, ei se suinkaan tarkoita sitä, että näin olisi väistämättä tulevaisuudessakin. Aikansa kutakin.

    Parin vuoden kuluttua saattaa näillä palstoilla elvistellä joku osakesijoittaja, joka toteaa, että vihdoinkin on tajuttu osakesijoittamisen ylivoimainen kannattavuus verrattuna kiinteistösijoittamiseen. Asia, jonka hän toki on tiennyt aina ;-)

    Äänestä

  • Don kirjoitti:

    Mikään ei ole lopullisesti pysyvää.

    Jos asuntojen hinnat ovat viimeisten vuosien aikana kehittyneet pörssiosakkeita paremmin, ei se suinkaan tarkoita sitä, että näin olisi väistämättä tulevaisuudessakin. Aikansa kutakin.

    Parin vuoden kuluttua saattaa näillä palstoilla elvistellä joku osakesijoittaja, joka toteaa, että vihdoinkin on tajuttu osakesijoittamisen ylivoimainen kannattavuus verrattuna kiinteistösijoittamiseen. Asia, jonka hän toki on tiennyt aina ;-)

    En ole väittänytkään, että osakkeet kehittyisivät tulevaisuudessakin huonommin kuin asunnot, vaan tarkoitin, että niissä on enemmän volabiliteettiä.

    Asunnolla on lisäksi arvoa usesammassa mielessä kuin osakkeilla: arvonnousu, vuokratulo, ja paikka johon kallistaa päänsä. Ainakaan viimeiselle vaihtoehdolle ei löydy vastinetta osakesijoittamisessa.

    Äänestä

Ei ollut sitten sullakaan kristallipallo vireessä ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reaalitalous kirjoitti:

Miten hinnat kehittyvät seuraavan puolen vuoden aikana?

Asuntojen indeksikorjatut hinnat alkavat vasta saavuttamaan saman tason kuin mitä hinnat olivat '80 -luvun lopussa. Silloin meillä oli helibor korot ja marginaalit 3-5% ohjauskoron päälle. Markka oli vahva ja vienti yski.

Nyt talous on vakaa ja hyvä jos kokonaiskorko nousee samalla tasolle kuin marginaali oli tuolloin 80-luvulla. Asunnon vaihtajia on liikkeellä ja vaikka muuttoliike on pysähtynyt, niin kauppa käy.

Asuntojen hinnat säilyttävät nykyisen tason ja jollain alueilla nähdään vielä pientä nousua.

Mitään taloudellista painetta myydä asuntoja ei ole näköpiirissä ja "buy and hold" on tavallisen palkansaajan tapa tehdä sijoituksia.
Vasta massiivinen uusien asuntojen tuotanto saisi asuntojen hinnat putoamaan.

Säälittää vain hintojen putoamista odottavien asema, inflaatio syö pääoman arvoa ja vuokrista maksetaan kovaa markkinahintaa. Täällä esiintyvä kirjoittelu on selvä merkki näiden odottajien tuskaska ja epävarmuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu