Olen ihanan 8-vuotiaan akitauroksen onnellinen omistaja. Mieheni haluaisi jossain kohtaa toisenkin koiran, itse olen tosin sitä mieltä ettei vielä ja ehkä mielummin vasta sitten aikanaan ku tuosta nykyisestä ihanuudesta on aika jättänyt... sopii ymmärtääkseni muutenkin parhaiten taloon jossa tilaa peuhata pihalla, ei kaupunkiin. mutta joka tapauksessa olemme lukeneet hokkaidosta paljon ja kiinnostuneet rodusta, vaikka vasta sitten vuosienkin päästä. Suomeenhan näitä on ymmärtääkseni rantautunut vasta ihan lähiaikoina. Olen lukenut paljon rodusta, mutta olisiko kenelläkään kokemusta kyseisestä rodusta? Onko ollut omaa tai jollain tutulla? Olisi mukava kuulla millaista elämä on hokkaidon kanssa :)
Hokkaido
mahar-
81810
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulisin, että jos tällä palstalla törmäät hoikkaidon omistajiin tai tuntijoihin, niin saat olla onnekas kuin lottovoittaja, sillä Suomessa ollaan rekattu tähän mennessä varmaan 1-2 rodun edustajaa.
Kyselepä Vuorenvarman Nooralta, ainoa rodun "asiantuntija" Suomessa. Suomessa on kaksi tuoretta pentua ja kolme (ouoli)aikuista hokkaidoa. Uusimmassa Koirat -lehdessä on rodun esittely myöskin.
juu tuo nimi on tullut vastaan kun rodusta olen lukenut. ajattelinkin että nyt kun rotua alkaa vihdoin suomeenkin saapua niin ehkä jollain kohta olisi jo kokemuksia kerrottavana :)
Hokkaidoja on suomessa tällä hetkellä 8!
Niitä on 7..
Hokkaido taitaa olla joku piirikunta pohjois-japanissa
Hokkaido on Japanin pääsaarista pohjoisin.
Pistäppä meiliä osoitteeseen: [email protected] jos olet vielä kiinnostunut hokkaidoista. Itselläni on yksi. :)