Minäkin

ostaa moottoripyörän. Tuollaisen 600 katumallin.
Asiassa ei ole kuin yksi mutta.. Akka ei anna ostaa.. Minä olen 44 vuotias vakituisessa 3-vuoro työssä kävijä ja olen omasta mielestäni jo tarpeeksi..vaiko jo liian vanha moiseen?
6773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miksei se anna ostaa, onko muuta rahareikää vai pelkääkö se että ajat itsesi rammaksi?

Sehän on ihan ok toivoa ettet pistä talousrahoja mopoon tai ettet ole kaiken aikaa kaverien kanssa ajossa. Ja se vasta onkin ok että se toivoo sinun säilyvän hengissä. Minkä verran voisit sitoutua noudattamaan noita toivomuksia, ja miten saatais emäntä uskomaan?

Äänestä

Olen saman ikäinen ja ostin kuukausi sitten ko. pyörän. Enpä kysellyt sen kummemmin muiden mielipiteitä. Eiväthän ne kuuntele minuakaan. Loppuu aika jos koko elämänsä nöyristelee muita. Hyvä ja tehokas pyörä. Olen toki ajanut nuoruudessani monillakin pyörillä. Akkakin on kyydissä istunut ja tuntuu pitävän ajosta yhtä paljon.

Äänestä

Olen myöskin 44 v. Ja ostin keväällä uuden 1200 Suzuki Banditin. 2000 km on jo (tai vasta) mittarissa. Aiemmin olen omistanut kaksi motskaria, että ajokokemusta on useammalta vuodelta. Neuvo: Osta pois.

Äänestä
  • olen 37v ostin vajaa kuukausi sitten tonnisen eukon kanssa ajellaan ja retkeillään oli vastaan aluksi... eli osta, älä kysele ellet nyt viimeisiä rahoja siihen pistä.

    Äänestä

Akka ei anna ostaa. Osa jos tekee mieli, kerran täällä ollaan ja ei kaikkea kannata/pidä aina naisilta kysyä. Selkärankaa pitää olla. Osta pois vain, et kadu - päinvastoin.

Äänestä
  • niin ostin minäkin enkä eukolta kysellyt.jos akoilta alkaa kyselee lupia ostoihin niin jalka miehenä sitä kait matkaansa sais taittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluaisin kirjoitti:

ostaa moottoripyörän. Tuollaisen 600 katumallin.
Asiassa ei ole kuin yksi mutta.. Akka ei anna ostaa.. Minä olen 44 vuotias vakituisessa 3-vuoro työssä kävijä ja olen omasta mielestäni jo tarpeeksi..vaiko jo liian vanha moiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu