Ulkonäkö on tärkeintä

Hei et oikeest voi ajatella noin. Ei kukaan oo ruma, kaikki on jollain taval kauniita. Ei ulkonäkö oo kaikki kaikes. Ei sun ulkonäkö estä sua saamast ystävii, toi ajattelu tapa ja itsesääli kyl voi. Sun pitää vaa hyväksyy oma ittes. Tollanen ei tuo mukanaan mitään hyvää. Sä voit olla onnellinen, mut et ennen ku pääset tost asenteest eroon. Ja anteeks jos kuulostan liian tylyltä, mut ei tällänen mee hienostelemal perille. Ei siis oo tarkotus olla ilkee, koita pärjätä :)

opetelkaa apinat itseironiaa, niin ei rumuus harmita

hyväksi koettu, eikä silloin haittaa muitakaan

Tunnen monta rumaa ihmistä, jotka ovat tosi suosittuja. He antavat ymmärtää omalla olemuksellaan, että ovat sujut itsensä kanssa. Tosi sosiaalisia, itsevarmoja ja hauskoja tyyppejä.

Nälvimistä ovat hekin kokeneet, mutta joka tapauksessa näillä henkilöillä on paljon kavereita ja he ovat aivan mahtavia tyyppejä ulkonäöstään huolimatta, koska osaavat ottaa ilon irti elämästä.

Ulkoiseen olemukseen kuuluu muutakin kuin vain se synnynnäinen ulkonäkö. Vaatteet kertovat ihmisestä myös kyllä, mutta ENNEN KAIKKEA oma asenne ja käyttäytyminen; äänenpainot, ruumiineleet, asennot, kaikki mitä voit olemuksellasi tehdä.

Etenkin rumempien ihmisten olen huomannut saavan tosi paljon kunnioitusta siitä, kun muut huomaavat heidän olevan sujut itsensä kanssa.

Yleensäkin avoin ja hauska ihminen kerää enemmän luotettavia ystäviä, oli ulkonäkö mikä vaan. Joku hyvännäköinen toki saattaa ulkonäkönsä perusteella kerätä kavereita paljon, mutta jos luonne ei ole mukava, niin hänellä tuskin montaa oikeasti hyvää ystävää on.

Tsemppiä sulle elämään!!

"Valitettavasti en voi muuttua kauniiksi vaikka kuinka haluaisin" - KYLLÄ voit hiukset ja meikki tekee ihmeitä, mene parturiin leikkauttamaan hiuksesi nätiksi ja kokeile erillaisia meikkaus tyylejä jotta löydät sen oman makusi.
Kaikista saa kauniita jos vaan haluaa, mutta tuo viiltely ei todellakaan ole järkevää. Myöhemmin kadut että olet viilellyt esim kesällä kun käytät lyhyempiä vaatteita niin arvet näkyvät ja niitä et saa pois ikinä.

Olin kaunis 15-vuotias tyttö (kroppa hyvässä kunnossa, onnellinen ja näytin sillon hyvältä) ja mut raiskattiin, (en tajuu miten voin puhuu siitä noin avoimesti vaik siitä on vaan melkeen vuos). Sen seurauksena en enää voinut tai halunnut mennä ulos, enpä mennykkään.. Ekaks laihuin paljon, sit lihoin paljon.. Mulle jäi kauheet jäljet siitä, mitä sillon nyt tapahtukaan.. Nyt sitte oon tässä, masentuneena miettien että mitä voin enää tehdä. Parempi on jos ei näytä hyvältä, oikeesti. Sä et ymmärä miten kamalaa se oli. Ja sanokaa vaa et keksin ette te kuitenkaa yhtää mitää tiiä.

heeeei ei tämmösiää, en usko et kukaa voi noin ruma olla ! : (

Sama tunne.. Ymmärrän TÄYSIN mitä tarkoitat. Haluun vaan leikellä itteni ettei kenenkään tarvitse sietää mun rumaa naamaani. Mutta uskon, et pitäisin sua paljon nätimpänä kun itteeni jos näkisin. Nii se vaan on, oma ruumis ja naama näyttää paaaljon paremmalta kenen tahansa muun päällä.

Oot varmasti nätti, älä vahingoita itseäsi moisen pikkuseikan takia. Sisäinen maailmas on varmasti paljon kehittyneempi kun näillä kauniilla pissaliisoilla ja muodinpalvojilla :)

Siihen menee varmasti aikaa, mutta yritä löytää ne hyvät puolet itsestäsi ja vaalia niitä! Itse vihasin itseäni 14 vuotiaana, olin ruma, lihava, epävarma finninaama josta kukaan ei välitä ja huumorintaju on oudompi kuin muiden.... Silti, aloin pakolla 16 vuotiaana etsimään hyvät puoleni; huumorin tajuinen, ihan kivat hiukset, hyvä huumorin taju.. ajan kanssa lisääntyi; kaunis selkä, empaattinen, höpsö, omalaatuinen, nätit kasvot, oma itseni.... Ja nyt melkein 20 vuotiaana voin sanoa olevani hyvä, oma rakastetteva itseni, enkä kukaan muu haluaisi olla :) Ajan kanssa voi itsensä hyväksyä, mutta se tarvitsee itsessään antaa mahdollisuus olla se kuka on!

TUKSU;

Ja nyt en muuta vertauskuvaa keksi, kuin Johanna Tukiainen. Sika ruma haahka, mutta silti julkisuudessa pyörii.
- Onko se kaunis?
- Ikää reilut kolmekymmentä
- Avioero vireillä
- Hiukset kuin petolinnun perse
- Naama kuin rupsahtaneella kapakalalla
- Näyttää yli kuusivitoselta!

Vai haluatko olla sisältä ja ulkoa kaunis, elovoimainen ja suosittu?
- nouse itsesäälin alhosta ylös
- mene ulos
- mieli kirkkaaksi
- lenkkeile, piristää mieltä

*Jos kerta ulkonäkö tärkein;
- meikkaus?
- hiuksiin uusi malli
- koruja!!

HANKI AMMATTIAPUA!!

Miksi minun koulussani osa suosituista oli rumia? Suosittuja he olivat koska tekivät "siistejä" asioita: tupakanpolttoa, ryyppäämistä, kierrättivät poikaystäviä... Ja, osa todellakin oli rumia. Siihen lisättynä paksu kerros meikkiä niin johan oli vetävännäköisiä hyi.

En voisi sanoa itse olleeni kauniinpi kuin nuo rumat suositut, minulla oli aika paha akne, mutta kun se parantui, kaunistuin reilusti. Hiuksenikin vaalennutin, ei millään helkutin platinan vaalealla, vaan luonnollisella kultaisen sävyllä, niin minusta tuli omasta mielestäni ihan tarpeeksi kaunis.
( Tietenkin, ikääkin on nyt viisi vuotta enemmän ;) Yläasteajoista on sen verran jo aikaa. )

Rumuudelle VOI tehdä jotain, joku jo mainitsi itseironian, onnistuu joltain. Ja vaikka olisit kuinka ruma, niin löytyy sinusta varmasti jotain kaunista ja hyvää. Vaali sitä. Hiustyyliä voi yrittää muuttaa, ja opetella meikkaamaan. (Itse en sitä tee, tosin.) Kunhan et ylilyö sitä meikkiä, niin varmasti tulee hyvä.

Sitä paitsi, kaikkien kauneus rapistuu lopulta, ja se vasta onkin karmeaa, kun jotkut yrittävät "säilyttää" vanhempana sitä kauneutta botoxilla ja ties millä..hrr.

Kannattaa myös muuttaa tuota asennettasi, ainakin sille voit tehdä jotain.

Viiltelyn takia suosittelen sinulle terapiaa, ei ole oikein satuttaa itseään tuollaisista syistä.

Olen itsekin 16-vuotias ja ajattelen myös olevani ruma. Katson itseäni peilistä ja inhoan itseäni. Kasvoja eniten. Olen kateellinen muille tytöille, jotka ovat kauniita. Olen kateellinen tytöille, joilla on poikaystävä. Välillä kaikki on ihan hyvin, mutta välillä alkaa masentamaan. Tulen varmasti olemaan loppuelämän yksin. Tunsin yläasteella olevani yksin, vaikka pari kaveria olikin.

Olen yrittänyt pitkään sanoa itselleni, että olen kaunis. Olen yrittänyt muuttaa asennettani itseeni, mutta tiedättekö mitä, ei se vain ole noin helppoa, miten tuossa olette laittaneet, että muuttaa asennetta. Itsetuntoni on aivan 0 eikä se siitä varmaan ihan heti nousekaan.

Nytkin minulla masentaa. Tunnen olevani yksinäinen. Ei tätä jaksa.

"Oon tosi kateellinen muille koulussa jotka on kauniita, niillä on ystäviä ja ne on onnellisia."

"Elämä on kauniille ihmisille helppoa."

"Valitettavasti en voi muuttua kauniiksi vaikka kuinka haluaisin, miksi en voinut syntyä kauniina ihmisenä niin maailma olisi parempi minulle?"

Ei näin! Ei ihmisen onnellisuus ole taattu kauneidella. Ei todellakaan. Ihmisellä voi olla vaikka mitä vaikeuksia elämässä, jotka voi tulla monellakin muulla tavalla ja vaikka kuinka soma tai kaunis olisit. Voi olla kuolemaa, sairautta, kaltoin kohtelua, väkivaltaa... Ja mitä ikinä. Itsekään en tunne olevani kaunis, mutta hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Kaikkine niine virheineni. Vaihda asennetta. Pidä hauskaa. Ole onnellinen. : ) !
Vielä sen verran, että ehkä jonain kauniina päivänä voit löytää ihmisen rinnallesi joka hyväksyy ja rakastaa sinua, ehkä silloin maailma muuttuu silmissäsi onnellisemmaksi ja edes vähän paremmaksi paikaksi. Kauneus on katsojan silmissä !

"Viiltelen itseäni monta kertaa viikossa sillä vihaan sitä miltä näytän ja haluan vahingoittaa itsäni viiltelyllä sen takia että olen niin ruma. Mulla ei ole kavereitakaan kun oon niin ruma että kukaan ei haluu tutustua muhun. "

Ja sitten vielä tämä. En usko, että rumuuden takia joku ei voisi ystävystyä, ehkä he ovat vain ujoja -tai sitten olet itse kovin ujo ja pelokas ajtustesi takia. Tees siirtosi ja yritä ystävystyä toisiin ihmisiin. Yritä päästä näistä ajatuksistasi yli !
Ja olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi puhua jollekulle tästä ? Terveydenhoitaja, vanhemmat...joku lähimmäinen, jonka tunnet turvalliseksi ? Ei mulla muuta, kuittaan.

Sinähän näet kasvosi ainoastaan peilistä. Miksi murehtia asiasta, jota kuitenkin harvemmin tulet nähneeksi. Peilit voi rikkoa, valokuvat repiä.
Sitä paitsi loppupeleissä me kaikki ollaan yhtä kauniita, kun on enää ainoastaan pääkallot jäljellä irvistämässä.
Kasvot ovat yliarvostettuja. Eihän kukaan harvemmin pidä 2 kilon sisäfileetäkään kauniina. Miksi sitten sellaista lihamöykkyä kaulan päässäkään?

Sama täällä... Ainut kuva jossa mielestäni olin kaunis, oli about 11vuotta sitten, ja muutenkin aiva ruma.. En oikeesti vaan löydä ittestäni mitään hyvää tai kaunista, parempi olis vaan kuolla, nii sekään ei haittais!