Nimetön..

Tällä palstalla on annettu palautetta siitä, että täällä haukutaan nimimerkin takaa henkilöitä joita ei ole koskaa tavattu henkilökohtaisesti.

Tällä palstalla on keskitytty pääsääntöisesti " haukkumaan " yhtä henkilöä, Hannu Kailajärveä ja hänen pyörittämäänsä yksityistä sijoitusklubia Wincapitaa, jota tutkitaan suomem suurimpana talousrikoksena.

Ja tästäkö ei saisi kirjoittaa sen vuoksi, etten ole henkilökohtaisesti tavannut Kailajärveä. Nyt käsi pystyyn siellä Wincapitaleirissä, kuinka moni on tavannut Hannun naamatusten ja voi sanoa, että tuntee hänet niin hyvin, että voi todella sanoa millainen Kailajärvi henkilönä todellisuudessa on. Väitttäisin, että aika harva käsi nousi.

Edes Kailajärven naisystävä Tiina W ei häntä tuntenut ja kuitenkin hän vietti Hannun kanssa laatuaikaa Espanjassa kohtuullisen pitkän tovin. Hänelle Hannu oli jumala, pitkän elämänkokemuksen suomalla varmuudella voin sanoa, että Tiina hän erehtyi.

Entäs jäsenet. Oliko heillä jotenkin läheisempi suhde Hannuun, kuin vaikka minulla. He saattoivat luulla ehkä keskustelle Hannun kanssa sähköpostin välityksellä henkilökohtaisesti, mutta nyt on paljastunut, että piuhan päässä saattoi olla Tiina, Kari, Jari, Ari tai kuka tahansa Hannun nimellä kirjoittava, eli se siitä.

No, entäs Sallinen joka on monopolisoimassa Hannun ja Wincapitan tarinaa. Kuinka hyvin hän tuntee päähenkilönsä. Onko hän haastatellut Hannun lapsuuden ystäviä ja läheisiä, toivottavasti. Suhteita heihin hän ei ainakaan ole kiistänyt.

Olisiko sitten kuitenkin niin, että todellinen Hannu paljastuu hänen tekojensa, ei puheidensa kautta. En väitä, että hän valehtelisi, mutta hänellä saattaa olla pyrkimys värittää elämäänsä ja tekojansa, kuten meillä kaikilla.

Hannun jäljiltä on jäänyt paljon keskeneräisiä asioita. On rangaistuksia ja sakkoja. Epäonnistumisia yrittäjänä ja sitten tämä surullisen kuuluisa Wincapita kaikkine epäselvyyksineen.
Meillä on tuhansia sivuja kuulustelukertomuksia jotka kiistatta paljastavat ammottavan kuilun puheiden ja tekojen välillä. Tämä tekee Hannusta, Wincapitasta ja siihen osallistuneista aiheen josta voi ja pitää kirjoittaa. Nimimerkin takaa tai edestä.
36220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Meillähän on yksi hyvin tunnettu tapaus, kun Olli Rehn nousi ystäväänsä puolustamaan juuri sillä perusteella täysillä, koska hän tunsi tunsi ystävänsä niin hän myös tiesi asian paremmin, kuin varmaan parhaillaan koko muu Suomi yhteensä.

Äänestä
  • " En halua, että keskeneräinen kirja ja sen irralliset sivut maailmalla aiheuttavat melua mediassa tai vaikeuttavat esimerkiksi nyt oikeuskäsittelyssä olevia tapauksia."

    "jotkut sellaiset henkilöt, jotka esiintyvät myös kirjani sivuilla, ovat antaneet julkisuudessa lausuntoja, jotka ovat syvässä ristiriidassa sen kanssa, mitä olen itse nähnyt ja kuullut"

    Ja mitähän sellaista tietoa hänellä voisi olla joka saattaisi vaikuttaa oikeuskäsittelyn lopputulokseen. Eläköön lähdesuoja ja silleen.

    Ja hox, tämä tuskin koskee Jyrkiä. Hän ei ole henkilökohtaisesti antanut mitään lausuntoja.

    Äänestä

  • Ettätälleen
    Höpö höpö uskoo ken tahtoo. Oletteko ihan tosissanne, että Jyrki Kataisen pitäisi tulla julkisuuteen kertomaan kun hänestä levitetään valheita parin taparikollisen toimesta keskustelupalstalla jota lukee noin 50 ihmistä;)? Sihvosen blogi hävisi kuin rahat tunkeilta sponsorien taskuun, onko Uusi-Suomi liittynyt salaliittoon muun median ja viran omais rikollisten kanssa?

    Tai no olkoon, laitetaan tuo sähköposti kokonaisuudessaan, jos se helpottaisi:

    Hei ja kiitos viestistänne!

    Saamieni tietojen mukaan tällainen huhu on jossain piireissä liikkunut jo muutaman vuoden, mutta se ei missään nimessä pidä paikkaansa eikä valtiovarainministeri Jyrki Katainen ei ole millään tavalla ollut mukana Win Capitassa.

    Ystävällisin terveisin

    Juuso Rönnholm

    Eduskunta-avustaja

    Äänestä

  • jasilleen kirjoitti:

    Ettätälleen

    Tuolla lainauksella tarkoitin, että joidenkin julkisuudessa olleiden Wincapitalaisen lausunnot ovat matkan varrella muuttuneet siten, että Sallisellakin on aihetta epäillä ettei totuudessa ole pysytty. Tasapuolisuuden nimessä nämä epäilyt tulisi kertoa muillekkin kuin lakimiehelle.

    Tällaiset vihjailut kirjan markkinnoinnin edistämiseksi ovat aika kyseenalaisia, varsinkin kun noilla tiedoilla saattaisi olla merkitystä oikeudenkäynnin lopputulokseen tai ainakin yleiseen mielipiteeseen Wincapitasta.

    Äänestä

  • jasilleen kirjoitti:

    Ettätälleen
    Höpö höpö uskoo ken tahtoo. Oletteko ihan tosissanne, että Jyrki Kataisen pitäisi tulla julkisuuteen kertomaan kun hänestä levitetään valheita parin taparikollisen toimesta keskustelupalstalla jota lukee noin 50 ihmistä;)? Sihvosen blogi hävisi kuin rahat tunkeilta sponsorien taskuun, onko Uusi-Suomi liittynyt salaliittoon muun median ja viran omais rikollisten kanssa?

    Tai no olkoon, laitetaan tuo sähköposti kokonaisuudessaan, jos se helpottaisi:

    Hei ja kiitos viestistänne!

    Saamieni tietojen mukaan tällainen huhu on jossain piireissä liikkunut jo muutaman vuoden, mutta se ei missään nimessä pidä paikkaansa eikä valtiovarainministeri Jyrki Katainen ei ole millään tavalla ollut mukana Win Capitassa.

    Ystävällisin terveisin

    Juuso Rönnholm

    Eduskunta-avustaja

    löytyy kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä. Sopimusehdot on tietysti laadittu gsm-suomelta ostettujen toimimattomien palveluiden jälkeen. Eli eivät sellaisenaan päde tehtyihin sopimuksiin. Pitää etsiä onko sama sääntö Sampo-Rahoituksen osalta, eli rikosilmoituksella sopimus purkaantuu. Enpä itse olisi oivaltanut yritysmaailmassa luoda liiketoimintaa joka perustuu sellaisiin toimiin joihin jo ennakkoon varaudutaan purkamaan sopimuksia vain rikosilmoitusten kautta. Sinänsä harmittaa kun ne tulee meidän kaikkien veronmaksajien pussista.

    Äänestä

  • Shahov kirjoitti:

    " En halua, että keskeneräinen kirja ja sen irralliset sivut maailmalla aiheuttavat melua mediassa tai vaikeuttavat esimerkiksi nyt oikeuskäsittelyssä olevia tapauksia."

    "jotkut sellaiset henkilöt, jotka esiintyvät myös kirjani sivuilla, ovat antaneet julkisuudessa lausuntoja, jotka ovat syvässä ristiriidassa sen kanssa, mitä olen itse nähnyt ja kuullut"

    Ja mitähän sellaista tietoa hänellä voisi olla joka saattaisi vaikuttaa oikeuskäsittelyn lopputulokseen. Eläköön lähdesuoja ja silleen.

    Ja hox, tämä tuskin koskee Jyrkiä. Hän ei ole henkilökohtaisesti antanut mitään lausuntoja.

    Onneksi olkoon
    että olet saanut asiat järjestykseen. Voin vain kuvitella miten hankalaa asioiden selvittely on ollut kun vastapuolella häärää yhteyshenkilönä tavallisissakin asioissa lakimies, se kertoo jo paljon millä painoarvolla Dicamessa asioita mietitään. Hieno homma että laki löytyy ja toimii!

    Äänestä

  • kaksi
    Minulla on kaksi erillistä liittymää yksi dicamella ja toinen oli dnalla!! Dicamea en käytä ollenkaan enään !! Odotan päätöstä kuluttajariitalautakunnalta!! Ja kaikki jotka tuntevat olevansa dicamen vankeja ottakaa yhteys kuluttaja-asiamieheen niin saadaan tehtyä ryhmävalitus!! Dicame on poistanut kokonaan listoiltaan entisen suomi gsm:n subvent liittymän

    Äänestä

  • eräpäivään mennessä..
    Lainaus kuluttajaehdoista:
    Maksuehto on Dicamen kulloinkin voimassaolevan
    käytännön mukainen. Suorituksen on oltava Dicamen
    tilillä viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä.

    Äänestä

  • Näin varmasti on. Jos, ja sana painolla jos, Katainen olisi Wincapitan jäsen, häs tuskin olisi siitä kovin monelle huudellut, eikä varmasti avustajalleen.
    Avustaja pitänee Wincapitaa huijauksena, kuten valtaosa väestöstä, eikä varmasti oleta että valtiovarainministeri olisi mukana. Hän pitää viestiä asiattomana ja vastaa ministerin puolesta häneltä asiaa kysymättä.

    Kieltämättä asia on aika kiusallinen. Jos kysyy onko ministeri mukana, sehän on sama kuin kysyisi, että onko ministerillä kaikki inkkarit kanootissa. Ministerin auktoriteetti on kuitenkin sitä luokkaa, että harva toimittaja ryhtyy ministeriä tyhmäksi haukkumaan pelkästään yleisönosastokirjoittelun pohjalta.

    Eli huhumylly jatkaa jauhamistaan.

    Äänestä

  • etu nenäs kirjoitti:

    Näin varmasti on. Jos, ja sana painolla jos, Katainen olisi Wincapitan jäsen, häs tuskin olisi siitä kovin monelle huudellut, eikä varmasti avustajalleen.
    Avustaja pitänee Wincapitaa huijauksena, kuten valtaosa väestöstä, eikä varmasti oleta että valtiovarainministeri olisi mukana. Hän pitää viestiä asiattomana ja vastaa ministerin puolesta häneltä asiaa kysymättä.

    Kieltämättä asia on aika kiusallinen. Jos kysyy onko ministeri mukana, sehän on sama kuin kysyisi, että onko ministerillä kaikki inkkarit kanootissa. Ministerin auktoriteetti on kuitenkin sitä luokkaa, että harva toimittaja ryhtyy ministeriä tyhmäksi haukkumaan pelkästään yleisönosastokirjoittelun pohjalta.

    Eli huhumylly jatkaa jauhamistaan.

    Tosissaanko pökäleet laittoivat Hjallikselle tuollaisen viestin? Pinke varmaankin yksi pökäleistä. Kyllä te olette sivistymätöntä rupusakkia koko porukka. Mitä varten joku Hjallis rupeaisi ohjelmassaan kyselemään joidenkin pökäle rikollisten laittamia kysymyksiä on hän sen verran fiksu mies. Ettekö ymmärrä minkälaisia loisia te olette kansalaisten mielestä syökää vaan niitä rauhoittavia ja käykää terapiassa. "kysyiköhän Hjallis heti valojen valojen sammuttua jne" BUUJAAhhhHHAAAAA!!!!! Voi noita sinun kirjoituksiasi Lapsellista ja Tyhmää.

    Äänestä

  • liittymää kirjoitti:

    kaksi
    Minulla on kaksi erillistä liittymää yksi dicamella ja toinen oli dnalla!! Dicamea en käytä ollenkaan enään !! Odotan päätöstä kuluttajariitalautakunnalta!! Ja kaikki jotka tuntevat olevansa dicamen vankeja ottakaa yhteys kuluttaja-asiamieheen niin saadaan tehtyä ryhmävalitus!! Dicame on poistanut kokonaan listoiltaan entisen suomi gsm:n subvent liittymän

    uskalla tulla kuulemaan totuutta, mitä Hannu Kailajärvi kertoo. Siellä oli tullut suuria nimiä esiin, mm ed.mainittu ja pari muuta ministeriä,ihan roppakaupalla uutta tietoa Hannulta, että ovat mukana Wincapitassa,
    Hannu Kailajärvi kertoo totuuden ja tuomarikin on nyt eka kertaa kuunnellu silmät pyöreinä, että mites tässä nyt pääsikin näin käymään.
    Iloisena kerron, että nyt joku muu alkaa maksaa aiheetuneet velat, mutta ei Hannu Kailajärvi, eikä Wincapitalainen:)

    Äänestä

  • Shahov kirjoitti:

    " En halua, että keskeneräinen kirja ja sen irralliset sivut maailmalla aiheuttavat melua mediassa tai vaikeuttavat esimerkiksi nyt oikeuskäsittelyssä olevia tapauksia."

    "jotkut sellaiset henkilöt, jotka esiintyvät myös kirjani sivuilla, ovat antaneet julkisuudessa lausuntoja, jotka ovat syvässä ristiriidassa sen kanssa, mitä olen itse nähnyt ja kuullut"

    Ja mitähän sellaista tietoa hänellä voisi olla joka saattaisi vaikuttaa oikeuskäsittelyn lopputulokseen. Eläköön lähdesuoja ja silleen.

    Ja hox, tämä tuskin koskee Jyrkiä. Hän ei ole henkilökohtaisesti antanut mitään lausuntoja.

    Kokoomus-koijareiden valinta
    No tässä vain nähdään että rosvojen ja koijareiden valinta vaaleissa oli ennen kokoomus, nyt joko kokoomus tai persut.

    Äänestä

  • let niin oikeassa!
    "--A
    Aloittaisi itse sillä, että kertoisi rehellisesti, onko hän ollut Wincapitan jäsen.

    Aina vain kiertelee, kuin kissa kuumaa puuroa--"

    Vois todellakin aloittaa omasta itsestään ja kertoa umpirehellisesti kansalle, onko hän ollut Wincapitan sijoittaja tavalla tai toisella, kuten Tiina esitutkinnan papereiden mukaan väittää.

    Asiahan tulee varmasti selväksi, mutta olisi Kataisen voitto, jos hän kertoisi vastauksen ensin itse.

    Äänestä

""""""""""Höpö höpö uskoo ken tahtoo. Oletteko ihan tosissanne, että Jyrki Kataisen pitäisi tulla julkisuuteen kertomaan kun hänestä levitetään valheita parin taparikollisen toimesta keskustelupalstalla jota lukee noin 50 ihmistä;)? Sihvosen blogi hävisi kuin rahat tunkeilta sponsorien taskuun, onko Uusi-Suomi liittynyt salaliittoon muun median ja viran omais rikollisten kanssa?"""""""""""

Jos se olisikin pelkästään keskusteluforumeilla liikkuva "huhu", niin ymmärtäisin, ettei tuon tason herran niihin kannattaisi kiinnittää huomiota. Mutta, kun sitä se ei enää ole. Väite Jyrkin osallisuudesta lukee poliisin esitutkintapöytäkirjassa. Se tekee asiasta sellaisen, että Jyrkin on siihen itse vastattava, eikä turvautua KRP:n apuun tai laittaa avustajiaan asialle vastailemaan puolestaan kansalaisten esittämään kysymykseen.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • Kerrohan nyt Ada, että millä perusteella ajattelit Jyrkin vastaavan eri tavalla kuin KRP tähän samaan kysymykseen?

    Ei Jyrki ole "turvautunut" KRP:n tukeen. Savon Sanomat ovat kysyneet asiaa KRP:ltä ja KRP on vastannut. Vääristelet asioita kovin tarkoitushakuisesti.

    Jos otat yhteyttä Jyrkiin pari kuukautta vaalien alla tällaisella asialla, voit olla varma, että aina vastaajana on avustaja. Tällaisella asialla ei taida olla edes vaaleista kiinni ;)

    Myös [email protected] -sähköpostia lukee varmasti myös avustajat. Siksi oli suorastaa naurettavaa lukea täältä, miten Jyrki olisi tuolla osoitteella mukana Sumutusrintaman sähköpostilistalla :D Joku raukkaparka on vaan käynyt katsomassa, että mikä Jyrkin sähköpostiosoite on ja kehittänyt siitä uuden tukevan "todisteen" tälle huhulle.

    Esitutkintapöytäkirjasta. Siellä saattaa lukea, että "Jyrki Katainen". Mistä selviää, että kyseessä olisi varmasti valtiovarainministeri? Kuulustelupöytäkirjassa ei viitata kotipaikkaan eikä sähköpostiosoitteeseen.

    Esko Hyssälänkin kohdalla "yhteys isokenkäisiin" on luotu eduskunta.fi -sähköpostiosoitteen kautta. Jälleen pitää muistaa, että tuota sähköpostia lukee myös avustajat. Miksi Esko olisi laittanut siis yhteystiedokseen vaimonsa sähköpostin, jota pääsee lukemaan myös muutkin ihmiset? Sähköpostin voi kuitenkin perustaa helposti itsekin.
    Jäsenlistasta voi jälleen löytyä joku Esko Hyssälä, mutta ei siellä mitään eduskunnan sähköpostia ole yhteystietoina. Tässä Tiina toimikin fiksusti ja totesi, että oli nimenomaan sopivasti pyytänyt Hannua ottamaan yhteyttä sähköpostiin että osoite vaihdettaisiin toiseen.

    Lopputulos: ei suoranaisia valeita, mutta toivottua kohua.

    Äänestä

  • Kokoomusjahdissa kirjoitti:

    Kerrohan nyt Ada, että millä perusteella ajattelit Jyrkin vastaavan eri tavalla kuin KRP tähän samaan kysymykseen?

    Kokoomus on hanurista :D

    Ministerin myötä luottamus on nollissa :D

    Kari Uoti puhui Jyrkin mukana olosta jo vuosi sitten :D

    Ja esitutkintapöytäkirja puhuu samaa kieltä :D

    Mitään ette voi sillä Kokoomus siirtyy laulukuoroon :D

    Niin tapahtuu epärehellisille poliitikoille :D

    Äänestä

  • Kok. oppositioon kirjoitti:

    Kokoomus on hanurista :D

    Ministerin myötä luottamus on nollissa :D

    Kari Uoti puhui Jyrkin mukana olosta jo vuosi sitten :D

    Ja esitutkintapöytäkirja puhuu samaa kieltä :D

    Mitään ette voi sillä Kokoomus siirtyy laulukuoroon :D

    Niin tapahtuu epärehellisille poliitikoille :D

    Kokoomuksen siirtyminen oppositioon sopii minulle oikein mainiosti. Minun ehdokkaani istuu ihan toisella puolella salia.

    Sinun asiapitoinen viestisi kuitenkin paljasti sen mitä epäilinkin: kyse on lähinnä politiikasta. Vähän luulen, että sama juttu Adan kohdalla?

    Mitä tulee Uotiin, niin Uoti yksinkertaisesti kertoi, että moinen huhu liikkuu kaupungilla. Ei hän mitään muuta kantaa ottanut. Uotin lausahdus ei ole todiste mistään muusta kuin huhun olemassaolosta.
    Esitutkintapöytäkirjassa mainitaan vain nimi. Mikään ei kerro siitä, onko kyseessä valtiovarainministeri. Loppu on Sumutusrintaman rummutusta ;)

    Äänestä

  • sumurummutus kirjoitti:

    Milloin Ada on liittynyt Sumutusrintamaan?

    Miten Kataisen asia liittyy Sumutusrintamaan?

    Mitä Sumutusrintama saa irti Kataisen jäsenyydestä?

    Tekeekö Kataisen jäsenyys Wapinasta lainmukaisen?

    Eikö tuomioistuinlaitos päätäkään toiminnan lainmukaisuudesta?

    Eikö Ada olekin oikeassa, että näin tärkeässä asiassa Kataisen tulisi itse vastata ja parhaiten suorassa lähetyksessä?

    Kyllä kansalla on oikeus tietää mahdollisen tulevan pääministerin sitoumuksista, luotettavuudesta ja rehellisyydestä.

    Äänestä

  • Taidat olla vieläkin vajaampi ihminen kui ensin luulin....

    Äänestä

  • Olin kerran veropetoksesta epäiltynä kuulustelussa ja totesin vittuuntuneena että Tarja Halonen on lesbo ja se kirjattiin esitutkintapöytäkirjaan kun niin halusin. Hän ei vieläkään vuosien jälkeen ole tullut julkisuuteen tätä ihan esitutkintapöytäkirjaan asti päässyttä väitettä kumoamaan.

    Adan päättelyketjun mukaan tästä voimme jotain todeta...

    Äänestä

  • ad98f7 kirjoitti:

    Taidat olla vieläkin vajaampi ihminen kui ensin luulin....

    Ei pääse eroon
    Irtisanoin laajakaista liittymän välittömästi kun kuulin GSM-Suomen menneen konkurssiin ja siirsin liittymän Soneran listoille. Lähetin silloin aiheesta selkeäsanaisen irtisanoutumis sähköpostin Dicamelle, mutta siihen en ole saanut vieläkään vastausta.
    Pahinta tässä on se, että vieläkin yrittävät laskuttaa siltä ajalta jonka olen ollut jo Soneran liittymässä. Toinen karhu on jo tullut. Ensimmäisestä soitin ja aikoivat selvittää tilanteen. Mitään ei ole sittemmin kuulunut, ei puhelimella eikä sähköpostilla.

    Kait tässä täytyy ottaa jo poliisiin yhtettä, koska yrittävät periä olemattomasta palvelusta maksua. Varmaan on talous tiukalla Dicamella. Ei taida kestää enää montaa kk kun nähdään että pulju on taas konkassa.

    Äänestä

  • Kokoomusjahdissa kirjoitti:

    Kerrohan nyt Ada, että millä perusteella ajattelit Jyrkin vastaavan eri tavalla kuin KRP tähän samaan kysymykseen?

    Ei Jyrki ole "turvautunut" KRP:n tukeen. Savon Sanomat ovat kysyneet asiaa KRP:ltä ja KRP on vastannut. Vääristelet asioita kovin tarkoitushakuisesti.

    Jos otat yhteyttä Jyrkiin pari kuukautta vaalien alla tällaisella asialla, voit olla varma, että aina vastaajana on avustaja. Tällaisella asialla ei taida olla edes vaaleista kiinni ;)

    Myös [email protected] -sähköpostia lukee varmasti myös avustajat. Siksi oli suorastaa naurettavaa lukea täältä, miten Jyrki olisi tuolla osoitteella mukana Sumutusrintaman sähköpostilistalla :D Joku raukkaparka on vaan käynyt katsomassa, että mikä Jyrkin sähköpostiosoite on ja kehittänyt siitä uuden tukevan "todisteen" tälle huhulle.

    Esitutkintapöytäkirjasta. Siellä saattaa lukea, että "Jyrki Katainen". Mistä selviää, että kyseessä olisi varmasti valtiovarainministeri? Kuulustelupöytäkirjassa ei viitata kotipaikkaan eikä sähköpostiosoitteeseen.

    Esko Hyssälänkin kohdalla "yhteys isokenkäisiin" on luotu eduskunta.fi -sähköpostiosoitteen kautta. Jälleen pitää muistaa, että tuota sähköpostia lukee myös avustajat. Miksi Esko olisi laittanut siis yhteystiedokseen vaimonsa sähköpostin, jota pääsee lukemaan myös muutkin ihmiset? Sähköpostin voi kuitenkin perustaa helposti itsekin.
    Jäsenlistasta voi jälleen löytyä joku Esko Hyssälä, mutta ei siellä mitään eduskunnan sähköpostia ole yhteystietoina. Tässä Tiina toimikin fiksusti ja totesi, että oli nimenomaan sopivasti pyytänyt Hannua ottamaan yhteyttä sähköpostiin että osoite vaihdettaisiin toiseen.

    Lopputulos: ei suoranaisia valeita, mutta toivottua kohua.

    Missä on paikka mihin voi ilmottautua mukaan tähän ryhmävalitukseen? Meillä on jo lakimiehen laatima aineisto rikosilmoitusta varten kutakuinkin kasassa, mutta kaikki tieto on tarpeen. Heillähän siellä päässä on ainut yhteyshenkilö lipevä liipattu lakimies. yrityksemme on joutunut aikamoiseen sotkuun tämän ryppään kanssa, jonka viimekädessä omistavat sellaiset tahot kuin Pohjois-Hämeen Puhelin Oy, Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiö, Telekarelia Oy ja Pohjanmaan Puhelin Oy. Näillä yhtiöillä ei ole ollut kiinnostusta korjata vääryyksiä, joten luen heidän moraalisen selkärangan samalle tasolle näiden rikollisen hyvien palveluiden kanssa jotka moni meistä hankki gsm-suomelta. Vastuu on kuitenkin nykyisillä omistajilla. Ihmettelen myös yhteiskunnan voimattomuutta tämmöiseen räikeään toimintaan. Vaikka toisaalta kun seuraa tuota vaalirahakeskustelua, niin enpä tiedä missä se moraali on nykypäivänä.

    Äänestä

  • Kokoomusjahdissa kirjoitti:

    Kerrohan nyt Ada, että millä perusteella ajattelit Jyrkin vastaavan eri tavalla kuin KRP tähän samaan kysymykseen?

    Ei Jyrki ole "turvautunut" KRP:n tukeen. Savon Sanomat ovat kysyneet asiaa KRP:ltä ja KRP on vastannut. Vääristelet asioita kovin tarkoitushakuisesti.

    Jos otat yhteyttä Jyrkiin pari kuukautta vaalien alla tällaisella asialla, voit olla varma, että aina vastaajana on avustaja. Tällaisella asialla ei taida olla edes vaaleista kiinni ;)

    Myös [email protected] -sähköpostia lukee varmasti myös avustajat. Siksi oli suorastaa naurettavaa lukea täältä, miten Jyrki olisi tuolla osoitteella mukana Sumutusrintaman sähköpostilistalla :D Joku raukkaparka on vaan käynyt katsomassa, että mikä Jyrkin sähköpostiosoite on ja kehittänyt siitä uuden tukevan "todisteen" tälle huhulle.

    Esitutkintapöytäkirjasta. Siellä saattaa lukea, että "Jyrki Katainen". Mistä selviää, että kyseessä olisi varmasti valtiovarainministeri? Kuulustelupöytäkirjassa ei viitata kotipaikkaan eikä sähköpostiosoitteeseen.

    Esko Hyssälänkin kohdalla "yhteys isokenkäisiin" on luotu eduskunta.fi -sähköpostiosoitteen kautta. Jälleen pitää muistaa, että tuota sähköpostia lukee myös avustajat. Miksi Esko olisi laittanut siis yhteystiedokseen vaimonsa sähköpostin, jota pääsee lukemaan myös muutkin ihmiset? Sähköpostin voi kuitenkin perustaa helposti itsekin.
    Jäsenlistasta voi jälleen löytyä joku Esko Hyssälä, mutta ei siellä mitään eduskunnan sähköpostia ole yhteystietoina. Tässä Tiina toimikin fiksusti ja totesi, että oli nimenomaan sopivasti pyytänyt Hannua ottamaan yhteyttä sähköpostiin että osoite vaihdettaisiin toiseen.

    Lopputulos: ei suoranaisia valeita, mutta toivottua kohua.

    Onko yhteistä
    valitustietä löytynyt?

    Äänestä

  • Me teemme
    siten että laitamme aina kirjallisen asiallisen reklamaation heti kun saamme laskun. Tässä tapauksessa laitamme laskun reklamoinnin Dicamelle, Sampo-Rahoitukselle ja lakimiehellemme joka on kerännyt kaiken aineiston talteen jatkotoimia varten. Jos lasku menee perintään niin sekin tulee kiistää ja reklamoida heti. Me teemme tästä ison numeron siitä syystä että vanhat numerot ovat meille hyvin tärkeitä ja haluamme ne takaisin hyvällä tai pahalla. Tietysti aina tällaisissa tapauksissa kannattaa käyttää mahdollisimman paljon yhteyksissä s-postia, vaikka siihen ei vastapuolen kelmit vastaa, niin on kuitenkin todiste ponnekkaista yrityksistä omalta osalta. Paina vain päälle se kannattaa.

    Äänestä

  • Nostoa
    Onhan sotku!

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Onko yhteistä
    valitustietä löytynyt?

    Ei uskaltanut Hjallis Harkimokaan kysyä asiaa, vaikka hänelle oli kuulemma ehdotettu suoraa kysymystä.

    Olikohan Jyrkiä varoitettu mahdollisesta kysymyksestä kun oli kokoajan niin vaivautuneen oloinen ja melkein itku kurkussa sepusteli, että kävi oikein sääliksi.

    Tuli vain mieleen, että kysyiköhän Hjallis heti valojen sammuttua, että oliksä mukana siinä Wincapitassa, kun mun käskettiin kysyä?

    Äänestä

paljonko huijasit?

Äänestä
  • Oy on paikallisten puhelinoperaattoreiden alkuvuodesta 2009 muodostama operaattoripalveluiden tuotanto- ja palveluyhtiö. Yhtiö on perustettu harjoittamaan mobiilioperaattoritoimintaa valtakunnallisesti ja omistajayhtiöiden toimialueilla. Dicame Oy:n omistajat ovat Pohjanmaan Puhelin Oy, Pohjois-Hämeen Puhelin Oy, Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiö ja Telekarelia Oy sekä toimiva johto. Yhtiön toiminnasta vastaavat toimitusjohtaja Jari Isola ja teknologiajohtaja Juha Kämppi.

    Dicamen juuret ovat syvällä paikallispuhelinyhtiöiden toiminnassa, joka takaa sille yli sadan vuoden kokemuksen, mutta mukana on aimo annos uusia tuulia. Uusi tekniikka ja uudenlainen ajattelu ovat Dicamen toiminnan peruspilarit.

    Se mistä me valitamme on ehkä tuo maininta että juuret ovat syvällä...aimo annos uusia tuulia.....me palveluiden pakkokäyttäjät emme vain ehkä ymmärrä tätä uuden teknologian bisnestä, jossa rahaa tehdään pisittämällä...toisaalta kun on tuo yli sadan vuoden kokemus voi kai sillä varjolla panna kertoimia laskuihinkin. Dicame tuskin vastaa näihinkään kun tuossa alla on aivan tavallisella matikalla varustettu laskutoimitus..heh

    Äänestä

  • 9+3=? kirjoitti:

    Oy on paikallisten puhelinoperaattoreiden alkuvuodesta 2009 muodostama operaattoripalveluiden tuotanto- ja palveluyhtiö. Yhtiö on perustettu harjoittamaan mobiilioperaattoritoimintaa valtakunnallisesti ja omistajayhtiöiden toimialueilla. Dicame Oy:n omistajat ovat Pohjanmaan Puhelin Oy, Pohjois-Hämeen Puhelin Oy, Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiö ja Telekarelia Oy sekä toimiva johto. Yhtiön toiminnasta vastaavat toimitusjohtaja Jari Isola ja teknologiajohtaja Juha Kämppi.

    Tuli mieleen tuollainen, että Hjalliksen exä Leena Harkimo on kokoomuslaisia. Mikäli uutisointiin on uskomista, niin Hjallis ja Leena ovat säilyttäneet ystävyyden avioeron jälkeenkin.

    Joten löytyisikö tuota kautta syy-yhteys siihen, jotta Hjallis ei hennoisi Kataiselta kysyä asiaa tai saattaisi kysyä silleen ympäripyöreästi ja sivuuttaa sitten aiheen siirtymällä miellyttävämpään aiheeseen?

    Äänestä

  • keskusteluun. Jos ministerimme kokonimikaima on ollut tuossa aiemmassa huijauksessa mukana niin ei olisi mikään ihme että sama kaima olisi WC:ssä ja siten JK:n nimi tosiaan ollut jäsenrekisterissä ihan oikeasti eikä vain pilailumielessä.

    Ja sen takia KRP:nkin sanamuoto kuului että "*valtiovarainministeri* JK" ei ole ollut mukana. Ei niin - mukana on ollut kokonaan toinen JK.

    Tässä ei tarvittaisi mitään median salaliittoa siitä, että asiasta ei uutisoida vaan sitä että media on tehnyt taustatyönsä ennen huutelua...

    Äänestä

  • 9+3=? kirjoitti:

    Oy on paikallisten puhelinoperaattoreiden alkuvuodesta 2009 muodostama operaattoripalveluiden tuotanto- ja palveluyhtiö. Yhtiö on perustettu harjoittamaan mobiilioperaattoritoimintaa valtakunnallisesti ja omistajayhtiöiden toimialueilla. Dicame Oy:n omistajat ovat Pohjanmaan Puhelin Oy, Pohjois-Hämeen Puhelin Oy, Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiö ja Telekarelia Oy sekä toimiva johto. Yhtiön toiminnasta vastaavat toimitusjohtaja Jari Isola ja teknologiajohtaja Juha Kämppi.

    Dicamen juuret ovat syvällä paikallispuhelinyhtiöiden toiminnassa, joka takaa sille yli sadan vuoden kokemuksen, mutta mukana on aimo annos uusia tuulia. Uusi tekniikka ja uudenlainen ajattelu ovat Dicamen toiminnan peruspilarit.

    Se mistä me valitamme on ehkä tuo maininta että juuret ovat syvällä...aimo annos uusia tuulia.....me palveluiden pakkokäyttäjät emme vain ehkä ymmärrä tätä uuden teknologian bisnestä, jossa rahaa tehdään pisittämällä...toisaalta kun on tuo yli sadan vuoden kokemus voi kai sillä varjolla panna kertoimia laskuihinkin. Dicame tuskin vastaa näihinkään kun tuossa alla on aivan tavallisella matikalla varustettu laskutoimitus..heh

    haista paska kommunisti

    yrität pilata ministerin hyvän maineen vuan

    ei ole eikä tule olemaan kukaan jäsen

    ja lopeta saatanan pelle yksittäisen ihmisen nimien ja kuvien levittäminen

    Äänestä

Eikös siellä Sallisen tuntema naisystävä ollut juuri sama joka oli Handen ex-naisystävä joka muutti kesällä 2008 sattumoisin Ruotsiin hevossaareen hevosineen Leviltä ja Hande muutti sinne hänen kanssaan. Ei paljon puhuttu juttu, mutta toimittajia on alkanut jo kiinnostaa tuo kuvio. Oliko Levin emäntä verkostomarkkinoinnin kanssa tekemissä ammoisina aikoina ja veikö Hannun mukanaan noihin kuvioihin? Pistäkää viestiä jos tiedätte.

Äänestä
  • Niinhän siinä tulee käymään. Yleinen mielipide tuntusi olevan sitä vastaan, että voitolla olevia tunkkeja lähdetään enää jahtaamaan. Ainakin useimmat ovat, Wikipressiä myöden, sitä vastaan, että listoja julkaistaisiin. Ja tietenkin osa raporteista voidaan aina julistaa salaisiksi

    Äänestä

Uskoisin että Aamulehden Katariina Laurila joka teki juttua Hannusta muutama vuosi sitten Aamulehdessä tietäisi noista ajoista koska oli Hannulla töissä n. 1990. Eiköhän sieltä löydy totuus.

Äänestä

Tässä on nimittäin niin isot pojat liikkeellä, että tekevät riittäviä uhrauksiakin kun vain höpinät jäsenyydestä sammuvat, esim.
lyövät Hannulle vaikka passin kouraan, kunhan pitää tästèdes suunsa kiinni`asiasta. Jää nähtäväksi.

Hjallista on ihan varmaan jo konsultoitu kysymyksissään, mutta kuten tulemme näkemään, niin ei edes Hjallis sitä kysy on vahva veikkaukseni.

Äänestä

no, eikös hjalliksen naisystäväkin ollut tässä mukana?näin muisteloo kaverit

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Shahov kirjoitti:

Tällä palstalla on annettu palautetta siitä, että täällä haukutaan nimimerkin takaa henkilöitä joita ei ole koskaa tavattu henkilökohtaisesti.

Tällä palstalla on keskitytty pääsääntöisesti " haukkumaan " yhtä henkilöä, Hannu Kailajärveä ja hänen pyörittämäänsä yksityistä sijoitusklubia Wincapitaa, jota tutkitaan suomem suurimpana talousrikoksena.

Ja tästäkö ei saisi kirjoittaa sen vuoksi, etten ole henkilökohtaisesti tavannut Kailajärveä. Nyt käsi pystyyn siellä Wincapitaleirissä, kuinka moni on tavannut Hannun naamatusten ja voi sanoa, että tuntee hänet niin hyvin, että voi todella sanoa millainen Kailajärvi henkilönä todellisuudessa on. Väitttäisin, että aika harva käsi nousi.

Edes Kailajärven naisystävä Tiina W ei häntä tuntenut ja kuitenkin hän vietti Hannun kanssa laatuaikaa Espanjassa kohtuullisen pitkän tovin. Hänelle Hannu oli jumala, pitkän elämänkokemuksen suomalla varmuudella voin sanoa, että Tiina hän erehtyi.

Entäs jäsenet. Oliko heillä jotenkin läheisempi suhde Hannuun, kuin vaikka minulla. He saattoivat luulla ehkä keskustelle Hannun kanssa sähköpostin välityksellä henkilökohtaisesti, mutta nyt on paljastunut, että piuhan päässä saattoi olla Tiina, Kari, Jari, Ari tai kuka tahansa Hannun nimellä kirjoittava, eli se siitä.

No, entäs Sallinen joka on monopolisoimassa Hannun ja Wincapitan tarinaa. Kuinka hyvin hän tuntee päähenkilönsä. Onko hän haastatellut Hannun lapsuuden ystäviä ja läheisiä, toivottavasti. Suhteita heihin hän ei ainakaan ole kiistänyt.

Olisiko sitten kuitenkin niin, että todellinen Hannu paljastuu hänen tekojensa, ei puheidensa kautta. En väitä, että hän valehtelisi, mutta hänellä saattaa olla pyrkimys värittää elämäänsä ja tekojansa, kuten meillä kaikilla.

Hannun jäljiltä on jäänyt paljon keskeneräisiä asioita. On rangaistuksia ja sakkoja. Epäonnistumisia yrittäjänä ja sitten tämä surullisen kuuluisa Wincapita kaikkine epäselvyyksineen.
Meillä on tuhansia sivuja kuulustelukertomuksia jotka kiistatta paljastavat ammottavan kuilun puheiden ja tekojen välillä. Tämä tekee Hannusta, Wincapitasta ja siihen osallistuneista aiheen josta voi ja pitää kirjoittaa. Nimimerkin takaa tai edestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu