Pohjolan Pintamestarit ?

Säikähtänyt asiakas

Onkos kenelläkään henkilökohtaista kokemusta tälläisen yrityksen toiminnasta ?
Kysäsin heiltä tarjousta tiilikaton maalaamisesta ja hinta oli mielestäni aika kova.
Onko työn jälki sitä mitä lupaavat vai tehdäänkös hommat vähän sinneppäin ?
Henkilö joka meillä kävi oli kauhean päällekäyvä ja hyvä kun siitä eroon pääsi ilman että olisin tilannut urakan. Mielestäni työtä ei saisi myydä noin kauhean agressiivisella asenteella, kyllä ne asiat hiukan pienemmälläkin vouhkaamisella etenee jos etenee ? Edelleenkin haluaisin tiilikattoni kunnostaa mutta pikkasen jäi sellainen arveluttava tunne moisesta pakko myymisestä.

T: säikähtänyt

69

11697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kilpailuta ihmeessä!

      Itse painin saman asian kanssa tuossa taannoin. Kysellessäni törmäsin niin risuihin kun ruusuihinkin ks. yrityksen kohdalla. Päädyin kuitenkin tilaamaan työn muualta huomattuani että Pintamestarit eli Vemal Oy oli kauppalehden protestilistalla veroveloista ja sittemmin pudonnut rating luokitukseen C.
      Onneksi alalta löytyi muitakin. Ketään en tässä lähde mainostamaan mutta suosittelen kyllä kilpailuttamaan. Kattoremontissa on kyse isosta rahasta, niinpä sijoitin muutamia kymppejä rahaa selvittääkseni yritysten luottokelpoisuuksia.
      www.aarre.fi

      T: Harri

    • juupa juu !

      Kyllähän pojjaat ainakin hienolla merssulla tulivat, tokkohan sitten ollunna oma auto ? Mie kans koin aika ahistavaks tilanteen jossa ei meinaa päästä pojjiista erroon ilman et olisinna tilanna heitin palveluja. Viime kesänä jäe palvelut sitten ostamatta, tänä kesänä pitäs rohjeta uuestaan kysellä tarjouksia. Heille en kyl ennää soeta.

      t: Rolf

    • Kilpailuta säästät

      Pikkuisen oli havaittavissa pakkomyyntiä juuh.
      Eipähän tarttenut niillä hinnoilla tilata, toinen urakoitsija teki 30% halvemmalla
      eikä ollut edes pakko ostaa ! Yksi talvi katolla takana ja näin maallikkona olen enemmän kun tyytyväinen työn lopputulokseen. Kattomme näyttää tämän kovan talven jälkeen edelleenkin kuin uudelta.

      Sirkka

    • t:sammy

      tuo on kyllä aivan totta että tuo kannattaa tarkistaa että onko firmalla kaikki kunnossa. itse en ainakaan tilaisi jos yrityksellä on tai on ollut maksu häiriöitä.
      siinä jos huonosti käy menee asiakkaalta mahdollisuus takuuseen eli jos firma menee nurin kuka sitten vastaa? voihan tietenkin olla että yrityksellä menee jo paremmin mutta?

    • reino .p

      on todella melkoista pakko myynti touhua tässä firmassa. ei tiedä myykö kattopalveluja vai mitä aika ihmeellinen oli heidän etelän myyntiedustaja.

    • Eesti eesti eesti...

      Niin ja kaiken kruunaa kun pakkomyynnin jälkeen paikalle tulee vielä virolaiset työmiehet.

    • Pakko ostaa

      Luulis niillä hinnoilla jo Suomalainenkin kaveri työtä tekevän ?
      Normaali hintaan moisesta palveluksesta eivät riistä kun lähes tupla hinnan.
      Pyytivät meiltä 17€/m2 ja maksoimme Suomalaiselle yrittäjälle joka käytti samoja tuotteita kun hekin mutta oikeilla nimillä 10€/m2 ! Jostain kumman syystä eivät halua edes kertoa tuotteidensa oikeita nimiä. Myyntimies oli kyllä TODELLA ammattilainen sillä ilman sopimusta ei meinannut pihalta poistua se herra !
      Tuli ihan mieleen entisajan pölynimurikauppiaat.

    • Tällästä Suomessa

      Oma rotunsa on vielä nämä Irlantilaiset ns: "katto ammattilaiset"
      Kaverit ovat katolla jo enen kun on edes neuvoteltu hinnasta.
      Lupaavat kotitalousvähennuskelpoisen laskun mutta rekisteristä ei sitten löydykkään sen nimistä firmaa ollenkaan ? tekaistuja kuitteja tekaistuilla firmoilla.
      Palkka maksetaan käteen ja perävalot välähtävät.

    • svartsenekkeri

      Pintamestarit kävi, ja olen tyytyväinen. Hinta ole korkea mutta kun on kyse katosta jonka alapuolella on koko omaisuus, en hae halvinta. Amatöörinä yllätyin siitä, miten paljon pistivät paukkuja katon puhdistamiseen. Painepesurina pojilla oli kuution kokoinen dieselkäyttöinen hirviö, ja sisällä kun istui oli ajottain olo kuin talo olisi "autopesulassa". Pesuun kului 8h kahdelta mieleltä. Seuraavana päivänä tuli toinen porukka maalaamaan, johon kului toiset 8h kahdelta ukolta. Katto on nyt kuin uusi, hieman kiiltävä pinta jossa sadevesi helmeille kuin vahapintaisella lehdellä. Samalla vaihtoivat rikkinäiset levyt ja tarkasti ruuvit.

      Vaikeahan näitä on verrata, kun yleensä käyttää vain yhtä urakoitsijaa. Suosittelen kyllä, vähennysten jälkeen tämä ei ole edes kallis. Jos saisin valita uudelleen, hankkisin pintamestareilta. Lopullinen tuloshan nähdään toki parin vuoden päästä.

    • Svartsmööpeli ?

      Mitäs ihmettä tekee sellaisella hirviökoneella millä talokin tärisee ?
      Eikös niissä kattotiilien pesu ohjeissakin lue ettei tiiliä missään tapauksessa saa pestä liian isolla paineella ! Tuohan vaan kuvaa sitä ammattitaidottomuuden tilaa missä nykyisin mennään tuolla alalla. Tosin tuo koko juttu kuulostaa siltä kun urakoitsija olisi itse kirjoittanut koko jutun ja haluaa pullistella hankkimallaan ylitehokkaalla tiisseli koneella.

      Selvisikös koskaan mitä tuotetta "pintametsurit" laittoivat katolle ?
      Yleisimmissä tiilikatto maaleissa pitäisi antaa ensimmäisen maali kerroksen kuivaa vähintään 4-6h ja toisen kerroksen saa maalata vasta kun ensimmäinen kerros on kokonaan kuiva ! Mittasivatkos koskaan katon kosteutta ? pesun jälkeen tiili on sisältä kostea useimmiten ainakin 10-20h riippuen kelistä.
      Saattaapi olla että lopullisen lopputuloksen huomaatkin jo tulevan talven jälkeen ! TOIVOTTAVASTI se on positiivinen ja maali pysyy katolla tuollaisen aikataulun jälkeenkin. Pintametsureiden 28€/m2 tiilikaton maalauksesta on IHAN kauhea hinta. Tosin onhan heillä hirmuinen diissel hirviö pesukoneena ja tartteehan ASIAKKAIDEN joskus sekin maksaa.

    • tyytyväinen asiakas

      1) Talo ei tärissyt. Toivottavasti en sanonut niin. Jos sanoin : sorry

      2) En sanonut, että pesivät "liian isolla paineella". Paine oli riittävä. Amatöörin näkövinkkelistä katto näytti puhtaalta.

      3) Samaa mieltä, alalla on runsaasti ammattitaidottomuutta. Sanoisin myös : rahastusta ja kusetusta

      4) Olen ihan oikea asiakas. Rahat meni, mutta katto on komea!

      5) Selvisi, mitä pistivät katolle. Jämäpurkki jäi asiakkaalle. Maaln nimi oli Isonit.

      6) Maalaus kesti n. 8 tuntia, En ollut kello kädessä katsomassa kauanko maali kuivui. En myöskään seurannut, mittasivatko kosteutta, se ei ole asiakkaan tehtävä. Takuu 5 vuotta.

      Ja kuten todettu, olen samaa mieltä että ala on täynnä ammattitaidottomuutta. Olen jokusen vuoden ajan yrittänyt selvittää mistä löydän hyvän urakoitsijan kunnostamaan kuluneen kattoni. Kysyin pintamestareilta pari vuotta sitten, mutta pidin hintaa liian korkeana. Sen jälkeen olen törmännyt vain huijareihin, pahimpana esimerkkinä irlantilaisryhmä joka "maalasi" naapurin katon. Kotimaiset huijarit yritti ehdottaa, että koko katto pitäisi purkaa vaikka se mielestäni oli suht hyvä lukuunottamatta likaisuutta. Katon vaihtoon olisi mennyt ehkä 20kE, kun pintamestarit otti 4kE.

      Kun kaiken vaivan jälkeen törmäsin Irlantilaishmään, ja näin mitä sotkua olivat tehneet naapurille, totesin, että nyt riitti tämä pelleily, otetaan tarjous sieltä mistä sellaisen ylipäätään saa.

      Vinkkinä sinulle kattourakoitsija : jos joku sinulta tarjouksen pyytää, ole hyvä ja vastaa siihen äläkä ala nalkuttaa nimettömänä suomi24:ssa. Kesäloma ei ole tekosyy olla jättämättä tarjousta. Ei riitä että olet parempi kuin kilpailijasi, jos et vastaa tarjouspyyntöihin. Harmi, että rahasi jäi saamatta tällä kertaa.

    • Isonit

      Meillä maalattiin tiilikatto myös Isonit merkkisellä tiilikatto maalilla.
      Urakoitsija ei kyllä ollut edellämainittu urakoitsija, lopputulos myös aivan loistava. 246m2 kattoon meni 1-kaverilla 3-työpäivää, ekana päivänä pesi ja laittoi sammalmyrkyn, tokana maalasi pohjamaalin ja kolmantena päivänä lopullisen maalikerroksen. Jokaisena päivänä oli mitannut pintamittarilla katon kosteuden ja todisteena kuvat mittauksesta. 246m2 katto maksoi 20€/m2 = 4920€ sis alv 23%

    • tehnyt näitä joskus

      eise pintamittarilla mittaus juuri kaan auta jos ei mittaa myös välikaton kautta koska tiili on todella huokoinen niin pinta mittauksella ei saa kuin pinta huokoiset mitattua ja jos se on märkä sisältä päin se korkkaa jossain välissä....

    • No just !

      Gann perus pintamittarin mittaus syvyys on 0-20mm, mites paksu se tiili olikaan ?
      Samalla mittarilla mitataan kylpyhuoneen lattioita ja seiniä.
      Jääkös nekin aina märäksi ? vai pitäskös mennä mittaamaan alakerran katostakin kosteuksia ? Kannattas aina hiukan tutkia asioitten todenmukasuuksia ennen kun kirjoittaa ihan mitä korvien välissä tuulee.

      t: Kuivatusliikkeen työntekijä

    • Juuri noin

      Pintamittareiden läpäisykyky on parhaimmillaan 3-5cm betonia.
      Eiköhän se riitä myös tiiliin / mineriittilevyn mittaukseen !

    • jr ja sk

      ne laser pintamittarit eivät mittaa tiilen kosteutta muutakuin pinta kosteuden huokoisten pintojen kosteus vaihtelut ovat suuria ja paljon riippuvaisia ilman kosteudesta esimerkiksi tiilen vahvuushan on noi 2cm joten pinta kosteus mittari ei anna tarkkaa lukemaa koska sellaista laser mittaria ei ole keksitty joka mittaa samalla myös ilman kosteuden ja laskee tiilen kosteuden itse mittaus alalla töissä mutta toki tiilen voi maalata vaikka se olisi vähän kostea koska yleensä käytetään vesiohenteisia kosteutta läpäiseviä maaleja kuten esim ardocolor isonit ynnä muut elastiset maalit jopa suomessa tikkurilan tekemä kattopinnoite on elastinen maali periaatteessa täysin samoja aineita eri valmistajien tekemänä..

    • No just joo !

      Kannattas herra jr ja sk varmaankin tutkia muitakin laitteita kun pelkkiä laaser laitteita. Eipä taida teilläkään olla ammattitaito ihan kohdallaan ?

      GANN HYDROTEST LG 3 Mittariin voidaan liittää kaikki pinta-anturit, RH anturit ja lämpötilan mittausanturit. Neliportaisella valintakytkimellä aktivoidaan käytössä oleva anturimalli. LG 3 mittari on rakennettu toimimaan myös tulevaisuudessa esiteltävien uusien antureiden kanssa.

      B 50 pinta-anturi on perusanturi, jolla mittari toimitetaan. Se muodostaa sähköisen kentän jopa 100 mm syvyyteen rakenteen sisään. Anturilla voidaan kartoittaa kosteudet myös betonin, tiilen, parketin, laattojen, muovimattojen jne. läpi. Eri materiaalien tulee olla kiinni toisissaan.

      t: kosteusmittaus urakoitsija

    • huopamies

      Ja höpö höpö. Ota Rautiasta putsikauha kaavi näkyvä sammal irti ja laskettele puutarhaletkulla vettä harjalta ja unohda koko asia

    • Palvelu ja jälki OK!

      Eiköhän yritys, joka ympäri suomen ja läpi kesän tekee töitä, herättäisi hieman enemmän porua kuin tämä jos työn jälki tai palvelu ei olisi kansalle kelvannut. Keväällä huomasin tiilikatollani (mökkini katto laitettiin kesällä 2009) hieman vihertä missä kuuset oli lähellä. Soitin mestareille ja miehet kävi ohi ajaessaan tarkastamassa ja laittamassa. Siitepölyä oli vain, mutta kyllä piristi minun, sekä vaimon mieltä nähdä samat miehet hommissa ja yritys toiminnassa!

      Onnea jatkoon ja terveisiä Oulun ukoille! (ps. se on maitoa eikä maitua)

    • Broman Ari

      Jutun aloittaja käyttää paljon huuto ja kysymysmerkkejä?! Samaten tähän viestiketjuun vastanneilla on samanlainen tyyli? Erikoista vain on se että lauseen loputtua on aina välilyönti ja sitten tulee huuto tai kysymysmerkki ? Häh !
      Kirjoitustyylistä päätellen kilpailija haukkuu täällä siis kilpailijaansa. Huomasin että Isonit tiilikattomaalia kehuttiin toisessa jutussa samanlaisella kirjoitustyylillä. Onpa jopa muutettu murretta pohojalaaseks ja ties miksi?
      Katsotkaa tarkkaan mitä uskotte ja mitä ette. Täällä kun on niin helppo puhua paskaa.

    • Elämä on!

      Herra Broman, tulikos herralla mieleen että huutomerkkien ja kysymysmerkkien erottaminen leipätekstistä korostaa niitä? Meidän firmassa yllättävän moni henkilö kirjoittaa juuri tuolla tavalla korostaakseen asiaansa. Suomessa taitaa olla rapiat 5-miljoonaa ihmistä ja eiköhän aika moni tee myös samoin. Se että jollakin kiukkusella/tyytyväisellä/mahdollisella asiakkaalla on jotakin sanottavaa, saattaa tietenkin harmittaa edellämainitun yrityksen työntekijöitä.

    • pakolla?

      ei kai kukaan voi pakolla ostaa tuhansien eurojen työtä?
      eihän niin hyvää myyntimiestä voe olla olemassakaan.

      • huippumyyjät eriksee

        ^ Kyllä on niinkin kovia myyjiä että lähes pakolla kauppa tehdään(en nyt puhu kattotöistä).
        Nim. 2 kertaa vierestä seurannut, puumerkin kirjoitukseen päättynyttä 2-3h vääntöä asiakkaan "pittää tätä vielä miettiä" jälkeen.


    • dufsdlff

      itse olen ollut asentajana yrityksessä jossa näitä remontteja myydään luukuttamalla enkä varmasti teettäisi omaa kattoani näillä firmoilla.

    • verihäpikastömö

      Ensimmäinen talvi pintamestarikäsittelyn jälkeen on ohi (ainakin katon osalta). Näkyviä muutoksia ei pintaan tullut lumesta ja jäästä. Harvinaisen mukava lisä on "automaattinen lumenpudotus", katon pinta on niin liukas ja tasainen ettei lumi siihen tartu, vaan lumi tuli alas heti kun lämpötila oli ollut pari päivää pakkasen puolella.

      Eihän tämä tosiaan suomen halvin ole. Mutta vanha totuus pätee, jos haluaa halvan ja hyvän, pitää ostaa kaksi : halvan ja hyvän.

      (sitten jäämme odottamaan niitä vastalauseita, että eihän se noin ole, on se niin kallis, konkurssikypsä tottakai eikä mitannut sitä ja tätä jne jne, mutta suosittelen silti.).

    • asia ajankohtainen

      Olikos kyseessä tiili vai mineriittikaton maalaus vai tiilikaton suoja-aine?
      Mitäs maksoit kun kalliina pidit?

      • verihäpikastömö

        Mikähän tuo nyt olisi jotta en pahasti valehtele, mineriitti varmaan ;-) Tai kuitusementti, sellainen missä sitä asbestiakin on. Eli 80 luvun alun katosta puhutaan. Maali oli siis isonit.

        Makoi yli 30 euroa per neliö. Paikalla tarvittiin nosturia, koska kattokulma oli 45 astetta. Joku voi todeta, että tuolla saisi uuden katon. Varmaan jotain peltiä sinne saisi.... eri asia huolisinko.

        Vielä jokunen vuosi niin tietää lopullisesti, kannattiko ;-) Nyt näyttää hyvältä.


    • asia ajankohtainen

      Mineriitti katto se on meilläkin, kysyin täällä pääkaupunkiseudulla toimivilta / pääkaupunkilaisilta urakoitsijoilta tarjousta 230m2 katon maalaamiselle. Kaksi urakoitsijaa heistä käyttävät saman tehtaan tuotetta kun tuo Isonit, sillä erotuksella että Isonit on heidän mielestä enemmänkin tiilikatoille kun mineriittikatoille. Mineriittikatoille suositellaan enemmänkin Rubber merkkistä erikoismaalipinnoitetta joka joustaa 500% mineriittikatto kun on joustava alusta. Rubber tosin on hiukan kalliimpi tuote heidän mielestä kun Isonit. Kattomme on suht samalla jyrkkyydellä kun teidän eli nosturia vaativan katto, hintahaitari oli heillä välillä 22-24€/m2 sis alv 23%. Peltikatoksi muuttaminenkin oli vaihtoehto aluksi mutta kustannusarviot pyörivät siinä 60-80€ hujakoilla. Kävin katsomassa neljää Rubberilla tehtyä kattoa täällä pääkaupunkiseudulla alkuviikosta, lumet ne olivat lähteneet sieltäkin, tieltä katsottuna Rubberilla maalatut katot näyttivät samalta kun meidän katto näytti uutena 28-vuotta sitten.

    • verihäpikastömö

      Meidän katto on vähän pienempi, kokonaiskustannus oli jotain 4000E. Siinä mielessä tuo neliöhinta 22-24 on varmaan ihan kohdallaan, isomman katon saa halvemmalla tehtyä per neilö. Epäilen että on aika sama onko maali Isonit, vai Rubber, mutta kannattaa myös varmaan kysyä miten pohjatyöt tehdään, luulisi että katon entisöinnissä on pohjatyön osuus tärkä. Eli missä se maali on kiinni, kiinnittyykö se maali jäkälään vai siihen kattoon? Näillä oli hirmuvehkeet, pelkäsin että katto hajoaa mutta kyllä se kesti. Pesun jälkeen oli vanha maali hävinnyt, eli katto oli vaalean harmaa. Samalla vaihtoivat muuten ylös ponnahtaneet naulat ruuveihin.

      Teillä lienee sama asia, eli katossa on asbestia. Meidän katto on 25 vuotta vanha ja kuulemma tuollainen asbestikatto on hyvin kestävä, joten sen vaihtaminen ei kannata jos se on vielä hyvä. Toisaalta purku voi olla asbestin takia kallista?

      Nämä kommentit siis sivustakatsoja-asiakkaan kokemuksella.

    • maalari vaan

      Mineriittikattoa ei saa pestä hirveellä paineella!
      Usein suurimmat virheet tehdään juuri käyttämällä liian isoja paineita.
      Paine on oikea silloin kun levystä lähtee se hilseillyt ja rapautunut maali sekä lika pois. Mikäli painetta käyttään liikaa, saattaa se rikkoa jopa levyn rakennetta, kuumasta vedestäkään ei ole kuin haittaa. Pahimmassa tapauksella liian suurella paineella ja lähes 100-asteisella vedellä pehmennetään se todella kova ja stabiili mineriittilevy lopullisesti. Kauheesta paineesta ja kuumasta vedestä ei hyödy kukaan muu kun urakoitsija, saa tehtyä 20% nopeammin homman valmiiksi ja katteet kuntoon. Rubberilla homma hoituu 150-250m2 nosturi jyrkkyydellä olevalle mineriittikatolle 23€/m2 sis alv:23% irronneet naulat vaihdetaan siinä ohessä pitkiin kateruuveihin

    • Katto kuntoon

      Otappa ja pirauta Itä-Suomen suuntaan JJ-Pinnoituksen porukoille...hoituu homma takuu varmasti ja työnjälki on huippuluokkaa ,tiedän kokemuksesta...Linkki: www.jj-pinnoitus.fi

    • työn jälki.

      JJPINNOITUS? Mitäs tuolle mineriittikatolle nettisivuillanne on oikein tehty ? Onkos se kuva ennen työn aloittamista vai eikös siitä teidän aineilla parempaa tule? kävimme katsomassa kilpailevalla aineella tehtyjä kattoja ja ne näyttivät ihan uusilta! Tuo teidän kuvan katto näyttää siltä kun tämä meidän 27-vuotta vanha katto!
      Onkos teillä lipsahtanut ennen työn aloittamista kuva nettisivuille vahingossa? Jos kilpailijanne katotkin olisivat näyttäneet tuolta emme olisi tilanneet maalausta heiltä tulevana kesänä ollenkaan.

      • katto kuntoon

        Sieltähän näyttää kyllä löytyvän kuvatekstit..katto ennen pinnoitusta ja pinnoituksen jälkeen. Ja kyllä se vaan hienolta näyttää. Työnjälki oli tosiaankin kiitettävää.


      • Olkaa tarkkana

        jj pinnoituksen kotisivuilla olevat kuvat ovat muiden tekemistä kohteista ja yritys on perustettu vasta keväällä 2012.
        Ei ehdi pöly laskeutua, ennen kuin jäljet häviää......


      • outoja väitteitä
        Olkaa tarkkana kirjoitti:

        jj pinnoituksen kotisivuilla olevat kuvat ovat muiden tekemistä kohteista ja yritys on perustettu vasta keväällä 2012.
        Ei ehdi pöly laskeutua, ennen kuin jäljet häviää......

        No joopa joo,firmassa työskentelee sellaista porukkaa joka on tehnyt pinnoituksia useita vuosia. Yritys perustettu todellakin tuolla nimellä 2012 ,jolloin lyöty hynttyitä yhteen muutaman alan ammattilaisen kanssa.Kuvissa omatekemiä ja myös muidentekemiä kohteita joo,mutta kun lukisit tekstin kunnolla olisit ehkä sinäkin arvostelun laittanut kartalla...siellä kai lukee että tuotteillamme tehtyjä kohteita vai mitä?Ja jäljet ei varmaan noilta porukoilta häviä vaan vahvistuu. Hyvä kello kaus kuuluu. Olen todella tyytyväinen saamaani palveluun ja työnlaatuun kun kattoni tänä kesänä pinnoitettiin ja toivon valoisaa jatkoa hyville kavereilleni.


    • Tiedäet

      Maalari vaan, mitäs firmaa edustat ja missä toimit? Pirkanmaalla kaivattais mineriittikaton pesua ja pinnoitusta tulevalle kesälle.

    • Maalari vaan

      Toimimme pääkaupunkiseudulla ja hommia on realisoitunut jo niin paljon ettemme valitettavasti kerkiä tekemään niitä muualla kun pääkaupunkiseudulla.

    • R.M.M.P

      no kuuleppas maalari vaan... tiedätkö sinä miksi sitä kuumaa vettä käytetään? tai ootko ikinä kuullut mikä on kuuman ja kylmän veden erotus pölyämiseen?
      kuuma vesi sitoo paremmin sen irtoavan pölyn siitä mineriitistä eli niin sanottu asbesti pöly.. sen takia käytetään kuumaa vettä.. työsuojelu on tutkinut tätä asiaa jo monta vuotta yhdessä vtt:n kanssa sieltä ku alkaa etsiin niin löytyy yllättävän paljon tietoa kyseisestä aiheesta. ja vielä kuuma vesi ei vaurioita mineriitti levyä yhtään mitenkään. ja maaleja on useampiakin kuin tuo rupperi rubberista ei ensinkää löydy minkään laisia testejä vielä koska maali on yllättävänki uusi tuote muutaman vuoden markkinoilla vasta pyörinyt.

    • Maalari vaan

      Löytyykös herralta R.M.M.P se linkki niihin vtt: tutkimuksiin?
      Kun asuin 7-vuotta sitten Tanskassa tehtiin siellä jo silloin Rubberilla mineriittikattoja. Katot ovat edelleenkin hyvän näköisiä. Olikos herralla jokin parempi tuote mikä on pysynyt mineriittikatossa täällä Suomessa yli 7-vuotta hyvän näköisen ? tuskimpa? saiskos myös kuvia / linkkejä niihin tuotteisiin kattojen kuviin mihin niitä on käytetty. Mailma on täynnä isoja puheita mutta ne teot on se joka vain merkitsee.

    • kiinnostunut1

      Kokemuksia nykypäivinä yrityksestä?

    • kallis kallis

      Sama homma jatkuu ja hinnat pilvissä. Kannattas aina kysellä hintoja muutamalta multakin firmalta niin selviäis missä tämän päivän hinnat samoilla tuotteilla pyörii.

    • rubberi

      Loistavaa työtä.Meidän rivitalojen katot pinnoitettu ja usean vuoden pysynyt kuin uutena. Siis kyse Pohjolan Pintamestareista

    • JORMA121

      Terve kaikille. UUSI ASBESTILAKI KIELTÄÄ VARTTI,NS MINERIITTI KATTOJEN PESEMISEN JA KORJAAMISEN ILMAN ASBESTIPURKU LUPIA.

    • Kale73

      Näyttää kyseisellä firmalla olevan verot maksamatta, joten ei taida kovin vahvoilla pyöriä.

    • eurojasaamatta

      On muutakin maksamatta hakee velkasaneerausta silti viellä kotisivulla komeilee luotettava kumppani ja kolme aata.Ei milestäni herätä luottamusta.

    • Verotmaksuun

      Miten sen velkasaneeraus asian kanssa on käynyt ?

      • Homekatto

        Asia kesken meidän osalta. Asianajaja ( meidän) sanoi ettei meillä ole mahdollisuutta saada rahoja koska isommat velkoja vievät kaiken.


    • Homekatto

      Meidän katto pestiin ja maalattiin 2 vuotta sitten ja siitä lähtien olemme olleet homekaton omistajia. Pesu tapahtui väärinpäin ja vettä pääsi sisäpuolelle .Yhtiö on selvitys tilassa ja katto edelleen homeessa
      .Ei saatu korvausta eikä katon korjausta
      Että kannattaa miettiä remontin tekijää.

      • Anonyymi

        Täälä sama ongelma, pintamestareiden kanssa eivät ole tulleet kahteen vuoteen korjaamaan virheitänsä reklamaatiota tehty 2021-2022 rikä mitään ole tapahtunut😡


    • kattohuijariminäkin

      Pääsi saneeraukseen.
      Yhtiö on heikossa hapessa.
      Takuukorjaukset syövät suurimman osan tuloksesta.
      Ei ole enää kuin markkinointinimi, jokainen työntekijä on itsenäinen yrittäjä.
      Joutui muuttamaan hallitiloistaan pieneen hallivarasto-osakkeeseen.
      Kaatuu varmaan ensi kesän jälkeen

      • Tyytyväinen

        Ei kaatunu ja on nykyään luotettava yritys. Työntekijöiden omistama


    • maalarivm72

      konkurssi ja huijari firma.samaan katekoreaan kuulu myös PINTAMESTARIT joka hakee ketju.fi franchising yrittäjiä.kaikkea nyt ne kokeilee nimi POHJOLAN vaan otettu edestä pois.se tilaa ken uskaltaa heiltä.

      sitten asiaa TIILIKATOSTA A)katto pesty homeeseen?miten on mahdollista?kellä on tiilikatto jossa ei oo aluskatetta?yläpohjaan kertyy aina kondessio vettä kun yläpohjassa kylmä ja kuuma kohtaa päätykolmiossa on oltava tuuletus. B)väärin pesty katto ylhäältä alas päin yksikään ammattilainen ei tee niin koska pesusta ei tule valmista. paskat kuljetetaan aina pesemällä harjalta alaspäin aika loogista vai?

      -mineriittikatto joo rubber on oikea pinnoite siihen urakoitsiat jotka niitä tekee niin tehköön pois
      mineritti kattoja on paljon ilman aluskatetta enkä lähtis minä niitä pesemään työntekiänä enkä varsinkaan yrittäjänä jos ei ole aluskatetta.pesun jälkeen mineriitti katon pitää kuivaa aika kauan.ja asbesti lupa antaa mahdollisuuden yrittäjille rahastaa silmät kirkkaina.

      aaltopelli kattoa ei kannata maaluattaa koskaan kun aaltopelli on niin halpaa.

      konesauma katto järkevä huoltaa ja maalata säännöllisin väli ajoin pidentää kyllä katon ikää.

      • Anonyymi

        Aluskatteettomat katot pystytään puhdistamaan myös pesemättä, ei huolta että yläpohja kastuu!

        ja jos yläpohjassa on selluvillat niin ne imee sen pienen määrän mikä pesussa saattaa valua yläpohjaan.

        Kesällä selluvilla kuivuu muutamassa viikossa.


    • Eipelkoahomekatosta

      Itse olen kuullut paljon hyvää JJ-pinnoituksesta, työmaita laajentunut ympäri Suomea (Tampere, Helsinki, Varkaus, Lappeenranta jne..). Pääkonttori siis Varkaudessa.

      Tekevät katon pinnoituksia, pesuja, palokatkoja, tiilikattojen korjauksia, märkä-, ja saunatilojen sekä julkisten ja yritystilojen remontteja jne.

    • yit

      jahas ja kuinka ollakkaan täälä kilpailijat haukkuvat toisiaan.......yllätys

    • Ylöjärvi

      Hakivat uusia työntekijöitä?!? 🤔
      Kokemus Sami. H myyjästä ei kovin korkea

    • Anonyymi

      Pysykää KAUKANA tästä firmasta ! Täysin vastuuntunnotonta touhua.Virheitä ei korjata,"takuu" on täysin kusetusta.Olllaan edelleen ongelmissa jo kolme vuotta sitten tehdyn pinnoituksen kanssa.

      • Anonyymi

        Meillä on hyvä kokemus viime kesältä ja työn laatuun sekä aikatauluun myös. Kilpailukykyinen kirjallinen tarjous tuli vielä samana iltana, kuten luvattiin. Kun urakoitsija tuli pesemään kattoa, niin syntyi vaikutelma ammattimiehistä ja samoin maalausporukasta. Minulla yli 30 vuoden kokemus rakennusalan urakoitsijoista. Voin suoritella heitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on hyvä kokemus viime kesältä ja työn laatuun sekä aikatauluun myös. Kilpailukykyinen kirjallinen tarjous tuli vielä samana iltana, kuten luvattiin. Kun urakoitsija tuli pesemään kattoa, niin syntyi vaikutelma ammattimiehistä ja samoin maalausporukasta. Minulla yli 30 vuoden kokemus rakennusalan urakoitsijoista. Voin suoritella heitä.

        Olli-Pekka Paavola Oy on myös hyvä katon maalari, hän teki meidänkin katon käsittelyt, oli ilo seurata heidän kurinalaista työskentelyä. Saivat pojat vielä torttua kyytipojaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olli-Pekka Paavola Oy on myös hyvä katon maalari, hän teki meidänkin katon käsittelyt, oli ilo seurata heidän kurinalaista työskentelyä. Saivat pojat vielä torttua kyytipojaksi.

        Annoitko suolasta torttua heille :)


      • Anonyymi

        Täälä sama ongelma pintamestareiden kanssa, ei ole virheitä korjattu vaikka luvattu


    • Anonyymi

      Ihan mieletöntä kusetusta kokor firma. Ei pidä takuut paikkaansa ja materiaalikaan ei ollut sitä mitä luvattiin. Myyjä vaikutti asialliselta, mutt jälkikäteen ajateltuna olin idiootti kun luotin. Kannattaa pysyä erossa.

      • Anonyymi

        Älä höpötä hienolla mustalla bemarilla ajoi. Ja pitää asiakkaan ymmärtää että juuri he maksavat yrityksen kulut. Palkat autot yms kaikki tarvittavat ja muista että yrittäjän takana on aina osaava lauma työläisiä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä höpötä hienolla mustalla bemarilla ajoi. Ja pitää asiakkaan ymmärtää että juuri he maksavat yrityksen kulut. Palkat autot yms kaikki tarvittavat ja muista että yrittäjän takana on aina osaava lauma työläisiä

        Ne on lessuja. Kannattaa varoa ettei joudu vedätetyksi.Ja sen ymmärtää miksi ajaa niin hienolla autolla. Koska ryöstänyt rahattomia osamaksu sovelluksilla. Ainakin veikkaisin näin


    • Anonyymi

      Ihan perseestä koko firma

    • Anonyymi

      Noilla taloustiedoilla en ottaisi työtä tekemään.

    • Anonyymi

      ÄLKÄÄ NYT VAIN MENKÖ IHMISET OSTAMAAN ECO KATTOREMONTTIA MITÄ JÄRKISANEERAUS JA MUUT MYY JO JÄRKI SEN KERTOO ,ETTÄ JOS PUU KATTOPELTI JA ALUSKATE ON SAMASSA PAKETISSA NIIN MITEN SE PÄÄSEE TUULETTUMAAN.
      JÄRKISANEEURAUS AJAUTUU KONKURSSIIN VIELÄ NIITTEN ASENTAMISTA ECO REMONTEISTA.

    • Anonyymi

      ÄLKÄÄ NYT VAIN MENKÖ IHMISET OSTAMAAN ECO KATTOREMONTTIA MITÄ JÄRKISANEERAUS JA MUUT MYY JO JÄRKI SEN KERTOO ,ETTÄ JOS PUU KATTOPELTI JA ALUSKATE ON SAMASSA PAKETISSA NIIN MITEN SE PÄÄSEE TUULETTUMAAN.
      JÄRKISANEEURAUS AJAUTUU KONKURSSIIN VIELÄ NIITTEN ASENTAMISTA ECO REMONTEISTA.

    • Anonyymi

      Yrityksen talouslukuja kannattaa vilkaista ja miettiä mistä palvelu on hyvä tilata

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe