Ihmisoikeusliitto.

Suomi 24 keskusteuissa käsitellään useita ongelmia ja laiminlyöntejä, joita, perheet lapset ja nuoret joutuvat kohtaamaan lastensuojelussa.

Viittaan Huostaanotto trauma keskusteluun, jossa on useita tapauksia, joissa henkilöt kertovat omista koemuksistaan.

Aineistoa löytyy siis paljon, joka on tallentunut nettiin. Riittää, jos lähettää linkin keskusteluista Ihmisoikeusliittoon.

Oltin tänään yhteyttä erään lehden toimittajaan ja ihmettelin, miksi puhutaan pedofiliasta, mutta insestistä ei, josta tuli lyömäase huoltajuusriidoissa.

Toimittajalla oli kiire. Jätin hänelle yhteystietoni ja annoin muutaman hakusanan, joilla hän voi tutustua aiheseen perusteellisemmin.

Toimittajat eivät välttämättä ole perehtyneet asioihin vaan julkaisevat aineistoa, joka saattaa olla jonkun tietyn tahon tarkoitus vaikuttaa päättäjiin. Lobbaus.

Tänään 8.4.2011 Ylen uutisissa käsiteltiin pedofilia paljastuksia.
Ohjelmassa haastateltiin vankilapsykiatrian ylilääkäri Hannu Lauermaa.

Lainaus.
Ihmisoikeusliitto pedofilia paljastuksista.

Ihmisoikeusliitto on huolissaan uskonyhteisöjen sisällä tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.
Liiton mukaan riskinä on, että rikoksia, kuten pedofiliaa käsitellään vain liikkeen siällä, mutta ei maallisissa tuomioistuimissa.
Lue lisää pedofiliakeskustelussa.

Aivan samoin voimme pohtia käsitelläänkö huostaanottoja vain jonkun "sossuliikkeen sisällä".

Suomeen perustetaan kansallinen ihmisoikeusliitto.
Ihmisoikeusliiton useita vuosia ajama ehdotus, kansallisen ihmisoikeusliittoinstituution parustamisesta on on saavuttanut päätepisteen;
Suomeen perustetaan ihmisoikeuskeskus.
Eduskunnan täysistunto päätti asiasta tiistaina 8. maaliskuuta.

Ihmisoikeuskeskuksen on tarkoitus täyttää YK:n yleiskokouksen vuonna 1993 vahvistamat ns. Pariisin periaattet. Ihmisoikeuskeskukselle säädetyt asiantuntija-, koulutus-, lausunto-, neuvonta-, selvitys-, seuranta-, ja tiedotustehtävät, on tarkoitettu kattamaan sekä perustuslaissa turvatut perusoikeudet että kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin siältyvät ihmisoikeussopimuksiin sisältyvät, mukaanlukien EU:n perus- ja ihmisoikeusulottuvuus.

Yhteystiedot ja lisää aiheesta.

http://www.ihmisoikeusliitto.fi/index.php/etusivu/56-ajankohtaista/184-suomeen-perustetaan-kansallinen-ihmisoikeusinstituutio
--
665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jostain syystä ei ole kaikkien mieleen, että joku ihmettelee Tanskan tv:ssä Suomen väkivaltaisuutta tai sitä, miten pieniä tuomioita Suomessa annetaan seksuaalirikollisille. Viime vuosina poliitikot ovat ansiokkaasti näyttäneet mallia, miten väkivaltaisesti ja välinpitämättömästi toisiin ihmisiin on lupa suhtautua. Samoin lastensuojelun väkivaltaisuus tunnetaan ja tiedetään ammattiauttajien piirissä. Oksasen mielipiteissä minua miellyttää lisäksi se, että hän rohkenee ihmetellä julkisuudessa, miksi suomalaiset eivät nouse barrikaadeille:

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Anna-lehti Sofi Oksanen saa tappouhkauksia tv-ohjelman takia/1135265210099

"Kirjailija Sofi Oksasen postilaatikosta löytyy mainosten ja kirjeiden lisäksi tappouhkauksia, kertoo uusi Anna-lehti. Tappouhkauksia tulee tanskalaisen televisio-ohjelman Painavaa puhetta Pohjolasta takia, joka on esitetty uusintana.

Ohjelmassa Oksanen sanoo Suomen olevan väkivaltainen maa. Ohjelma on uusittu neljä kertaa, ja jokaisen lähetyksen jälkeen Oksanen on saanut aggressiivista postia.

"Tämä on ainoa aihe, josta saan tappouhkauksia. Ja minä olen kuitenkin puhunut aika laajalla skaalalla asioista, joiden en oletakaan olevan jokaisen mieleen", Oksanen sanoo Annan haastattelussa.

Oksasta kummastuttaa se, että vaikka seksuaalirikosten löysät tuomiot sotivat monen oikeustajua vastaan, barrikadeille ei Suomessa nousta.

Suomalaisen yhteiskunnan hiljaisesta väkivallan hyväksymisestä kertovat hänen mielestään sekä kansainvälisesti verraten lievät tuomiot että tuomioihin vaikuttavat lieventävät asianhaarat."

Äänestä
  • Ne liian lieviä tuomioita jakavat tuomariherrat ovat niin suuria herroja kansalaisen silmissä, ettei niitä tule mieleenkään vastustaa ja miten se onnistuisi, siitähän joutuisi itse linnaan ja sitten se tuomio ei lievä olisikaan.
    Lautamiehet, joiden pitäisi olla kansalaisen edustajia, ovat kai? itse halunneet tehtäväänsä ja se jo osoittaa että heillä on jotain kummia omia tarpeita toteuttaa tehtävässään, eikä ne taida olla ollenkaan oikeita nekään.

    Äänestä

Ups, tuo äskeinen oli tarkoitettu pedofiili-ketjuun, mutta kai se löytyy täältäkin.
Tietty voi ajatella niinkin, että riittävät tuomiot törkeistä rikoksista ovat myös osa muiden kansalaisten ihmisoikeuksia ja henkilökohtaista koskemattomuutta.

Äänestä
  • Tappouhkauksien takaa saattaa löytyä esimerkiksi sukupuolirasismia, mies-, isävihaa.

    Sofi Oksanen Wiki.

    Ehkä jotkut teokset ovat saanee jotkut tahot raivostumaan esimerkiksi kirjat.

    Sofi Oksanen pöllyttää Suomalsmiehiä
    Baby Jane kirja 2005.
    Mitä tapahtuikaan Baby Janelle.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen
    ---

    Äänestä

  • Kill me softly. kirjoitti:

    Tappouhkauksien takaa saattaa löytyä esimerkiksi sukupuolirasismia, mies-, isävihaa.

    Sofi Oksanen Wiki.

    Ehkä jotkut teokset ovat saanee jotkut tahot raivostumaan esimerkiksi kirjat.

    Sofi Oksanen pöllyttää Suomalsmiehiä
    Baby Jane kirja 2005.
    Mitä tapahtuikaan Baby Janelle.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen
    ---

    Sofi Oksanen, on feministi.


    Ovatko sossut feministejä, vai feminatseja?

    Naisliikkeet elpyivät Suomessa 1960- luvulla.

    Akoiko perheidern alasajo tuolloin?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Feminismi
    ---

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Barrikaadille? kirjoitti:

Suomi 24 keskusteuissa käsitellään useita ongelmia ja laiminlyöntejä, joita, perheet lapset ja nuoret joutuvat kohtaamaan lastensuojelussa.

Viittaan Huostaanotto trauma keskusteluun, jossa on useita tapauksia, joissa henkilöt kertovat omista koemuksistaan.

Aineistoa löytyy siis paljon, joka on tallentunut nettiin. Riittää, jos lähettää linkin keskusteluista Ihmisoikeusliittoon.

Oltin tänään yhteyttä erään lehden toimittajaan ja ihmettelin, miksi puhutaan pedofiliasta, mutta insestistä ei, josta tuli lyömäase huoltajuusriidoissa.

Toimittajalla oli kiire. Jätin hänelle yhteystietoni ja annoin muutaman hakusanan, joilla hän voi tutustua aiheseen perusteellisemmin.

Toimittajat eivät välttämättä ole perehtyneet asioihin vaan julkaisevat aineistoa, joka saattaa olla jonkun tietyn tahon tarkoitus vaikuttaa päättäjiin. Lobbaus.

Tänään 8.4.2011 Ylen uutisissa käsiteltiin pedofilia paljastuksia.
Ohjelmassa haastateltiin vankilapsykiatrian ylilääkäri Hannu Lauermaa.

Lainaus.
Ihmisoikeusliitto pedofilia paljastuksista.

Ihmisoikeusliitto on huolissaan uskonyhteisöjen sisällä tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.
Liiton mukaan riskinä on, että rikoksia, kuten pedofiliaa käsitellään vain liikkeen siällä, mutta ei maallisissa tuomioistuimissa.
Lue lisää pedofiliakeskustelussa.

Aivan samoin voimme pohtia käsitelläänkö huostaanottoja vain jonkun "sossuliikkeen sisällä".

Suomeen perustetaan kansallinen ihmisoikeusliitto.
Ihmisoikeusliiton useita vuosia ajama ehdotus, kansallisen ihmisoikeusliittoinstituution parustamisesta on on saavuttanut päätepisteen;
Suomeen perustetaan ihmisoikeuskeskus.
Eduskunnan täysistunto päätti asiasta tiistaina 8. maaliskuuta.

Ihmisoikeuskeskuksen on tarkoitus täyttää YK:n yleiskokouksen vuonna 1993 vahvistamat ns. Pariisin periaattet. Ihmisoikeuskeskukselle säädetyt asiantuntija-, koulutus-, lausunto-, neuvonta-, selvitys-, seuranta-, ja tiedotustehtävät, on tarkoitettu kattamaan sekä perustuslaissa turvatut perusoikeudet että kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin siältyvät ihmisoikeussopimuksiin sisältyvät, mukaanlukien EU:n perus- ja ihmisoikeusulottuvuus.

Yhteystiedot ja lisää aiheesta.

http://www.ihmisoikeusliitto.fi/index.php/etusivu/56-ajankohtaista/184-suomeen-perustetaan-kansallinen-ihmisoikeusinstituutio
--

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu