Koirallamme ripuli, mikä auttaisi?

huolesta soikeana

Ostimme yksivuotiaan aikuisen koiran yksityiseltä kaksi kuukautta sitten. Koira on ollut hyvässä voinnissa ja kaikki sujunut ok. Merkkailuja alussa mutta nekin loppuivat. Rotu on shih tzu.

Viikko sitten perjantaina annoin tyhmyyksissäni koiralle puolikkaan nyrkin kokoisen keitetyn hirven luun. Sitähän se rouskutteli ihan innoissaan. Sunnuntaina alkoi ripuloimaan ja sitä on kestänyt tähän päivään asti. Eilen aloitin canicur-kuurin, jota eläinlääkäri suositeli mutta ei ole tehonnut tähän mennessä. Ripuli on keltaista, ei veristä eikä limaista. Koira on iloinen ja ihan hyvävointinen. Leikkii ja juo hyvin. Eläinlääkäri sanoi, ettei saisi paastottaa.... mutta mitä nyt?

Jotenkin alkaa keittämään tämä paskan siivoaminen. Herra kun ei sotke kodinhoitohuonetta, mihin hänet on teljetty, mutta jos lapset unohtaa eteisen oven auki, on paska heti siellä lattialla. Parasta, että tänä iltana kun tulimme kotiin parin tunnin kyläilyn jälkeen, oli herra jollain ihmeen kaupalla päässyt kodinhoitohuoneen pöydän päälle ja siellä puhtaiden viikattujen pyykkien keskellä komeili keltainen ripuli. Eihän poloselle voinut vihainen olla, pakkohan se oli helpottaa oloaan johonkin. yleensä kyllä pyytää meidän kotona ollessamme pihalle.

Mitä sanotte viisaammat? Kaksi viikkoa sitten madotimme koiran ja samoihin aikoihin sai rokotteet. Mitä teemme?

14

2312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15

      Eihän koira voi tyhjästä ripuloida,kertoisitko vähän ruokavaliosta?

    • hrtdcfbvh

      Keitettyjä luita EI saa antaa. LUu säröilee suolessa ja koirasi voi kuolla puhjenneeseen suoleen! Jos annat, anna raakana, jos koira osaa pureskella oikein ja maha kestää.

      Onko madotettu, rokotettu?

      • iuygfgh

        voi pöljä, lue aloittajan teksti loppuun ennenku heität kommenttia..


    • gfbdszgbvfasgv

      Soittakaa ell takas ja pyytäkää lisäohjeet.

    • trgaftg5

      Mitä ruokaa syö? Jättäkää kaikki ylimääräinen pois, herkut, jne. Ei kai lapset anna käsistään tai salaa mitään? Soittakaa edell omistajalle, kysykää neuvoja ja onko ennen ollut ja onko ruokinta teillä varmasti samaa kuin heillä oli.

      • Onneksi helpottaa...

        Aloitin la aamuna riisikuurin. Eli jätin ruuan antamatta pe iltana, lauantaiaamuna sai riisin keitinlientä 1dl ja neljän tunnin päästä saman verran. Sitten illan päälle muutama ruokalusikallinen keitettyä riisiä ja raejuustoa. Koira ei enää ripuloinut... JES!!! Tänään sitten tuli eka kiinteä kakka ja nyt mennään tällä riisi/raejuustoseoksella. Huomenna kokeilen laittaa sekaan keitettyä maustamatonta kanaa. Lisäksi tietty on kovasti juonut ja annan maitohappobakteereita.

        Kyllä tämä tästä. Koira tuntuu tosi iloiselta ja pirteältä ja ruokahalu näyttää olevan tosi hyvä.

        Huh, kun säikäytti tuo ripuli. En enää ikinä kyllä anna mitään luita tms. tälle otukselle. :) Eläinlääkäri kyllä meinasi, ettei tämä tuosta luusta johtunut mutta parempi pelata tästä lähtien varman päälle.


    • ................

      Anna ihmeessä luita jatkossakin. Ja raakaa ruokaa. Mutta alussa vain vähän kerrallaan. Itsellä i oli koira, joka ripuloi hyvin usein ja herkästi. Kun se siirtyi lähes täydelliseen raakaruokintaan, loppui ripulitkin. Alussa se tapahtui vahingossa. Ja lopulta siis täysin ripulittomia vuosia koira koki. Vaikka välillä söi sellaistakin kamaa, että hirvitti, kuten kaivoi toisen koiramme kätkemiä ikivanhoja luita maasta....


      Itse koin hyväksi tavaksi ripulin hoitoon muuten ihan tavalliset lääkehiilitabletit. Toki oli käytössä myöskin canicur ja inupaktikin, mutta jos koira vaikka pääsi varastamaan jotain, josta tiesin ripulin seuraavan, niin annoin lääkehiiltä heti, niin ei tullutkaan pahaa ripulia. Valitettavasti tämän keksimiseen asti piti sietää lähes kymmenen vuotta jatkuvaa ajoittaista pahaa ripulointia.

      Muuten, älä ala teljetä ripuloivaa koiraa, vaan panosta siihen, että tunnistat koiran viestit. Stressi, mikä telkeämisestä tulee, voi pahentaa ripulia, eikä koiralla muutenkaan ole kiva olla ripulissa. Siihen päälle vielä laumasta erotus, niin tuntuu aika turhalta.

    • ell uudestaan

      Keltainen ripuli voi kertoa myös haiman vajaatoiminnasta. Kannattanee käydä ell uudestaan, ottaa verikokeet ja ehkä keskustella suolistotulehduksen mahdollisuudesta.

    • ,,,,,,,,,,,,

      Kokeile vähälaktosista kermaviiliä. Meillä ainakin toimii nopeasti ripuliin.

    • ...

      Mene koiranomistaja kurssille, heti kun ne alkavat.
      Mistä noita pöljä sikiää?

      • ..................

        Menehän itse : ) 30v koirista kokemusta ja kasvattaja kurssit käyty-
        Meillä ainakin auttaa...
        Jokainen tekee minkä parhaaksi katsoo..
        Onko itsellä edes tarjota ehdotuksia?
        ..


    • hoidokki

      hei! olisiko neuvoa kun hoitokoiralamme oli ripuli ja teki sänkyymme. meillä siis jenkkisänky (160x200) ja oli sen verran löysää että men petarista läpi, joten nyt olisi patjan pesu, kuulin ett etikka seos on hyvä mutten saanut tietää mitä muuta kun etikkaa? olisiko hyviä neuvoja...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe