outoa oireilua

hei, olen 23 nuorimies, ongelmani on semmoinen, että silmäni oireilevat oudosti, kun menen kauppaan, jos siellä on paljon ihmisiä, tuntuu siltä kun silmäni menisivät solmuun, minulle tulee kauhean pahaolo, enkä voi kunnolla tarkentaa edes katsetta kauas. Samanlaista oireilua tulee silloin tällöin auton kyydissä, jos katselin vilkkaasti ympärilleni. Silmäni tuntuvat olevan hieman valonarat, ja niihin särkee välillä. Myös outoa paineen tuntua, ylä nenänvarressa ja kulmakarvojen kohalla. Voiko kyseessä olla silmänpainetauti tms? Minulla on näkö huonontunut huomattavasi viimeisen 3v aikana, luulen että se johtui huonosti hoidetusta silmätulehduksesta armeijan aikana, tai sitten yksinkertaisesti näköni vain hakeutuu siihen normaalin, molemmat vanhempani käyttävät laseja nääs. Joten voiko outo oireilu johtua myös vain yksinkertaisesti siitä, että minulla on huono näkö ja tarvitsen lasit? Minulla on myös lievää verenpainetta, jota myös esiintyy suvussa, voiko sekin vaikuttaa asiaan?
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

osaisiko kukaan sanoa asiaan yhtään mitään? : /

Äänestä
  • No ei muuta kuin, että olen tainnut joskus kokea saman. Varsinkin, jos kohteena on yhtenäinen pinta, vaikkapa lattiamatto. Silmät hukkaavat kiintopisteen, johon tarkentaa. Eikös digikameroissakin ole jonkinlainen kontrastiterkennusperiaate :-)?

    Äänestä

Poskiontelotulehdus?

Äänestä
  • jaa enpä tullut ajatelleeksi tätä tautia. mulla oli intin aikaan hankala poskiontelotulehdus, kesti n.6kk putkeen, ei meinannut millään lähteä pois, kunnes kotiuduin oireet vähän niinkuin hävisi, enkä sen jälkeen syönyt enään lääkekuuria. ties vaikka kyseessä olisi sitten pitkittynyt poskiontelotulehdus...joka muuttunut krooniseksi....mutta luulis tämän sitten näkyvän verikokeissa tulehdusarvoissa? kävin tässä n. 1kk sitten verikokeissa, eikä löytyny mitään.

    Äänestä

Migreeni tai paniikkihäiriö?

Äänestä

Siis homeen aiheuttama poskiontelotulehdus. altistus kosteusvaurioisella kasarmilla. Myöhemmin lievempiä oireita, aina kun kohtaat vastaavaa hometta, esim julkisissa rakennuksissa tai vaikka kaverin vaatteissa. Ei näy verikokeissa. minulla todettiin poskiontelotulehdukseksi vasta kun pystyin huimaukseltani liikkumaan vain pyörimällä. Koita saada resepti Duact- antihistamiiniin ja ota sellainen yhtä aikaa ibuprofeeni.särkylääkkeen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hipheihurraa kirjoitti:

hei, olen 23 nuorimies, ongelmani on semmoinen, että silmäni oireilevat oudosti, kun menen kauppaan, jos siellä on paljon ihmisiä, tuntuu siltä kun silmäni menisivät solmuun, minulle tulee kauhean pahaolo, enkä voi kunnolla tarkentaa edes katsetta kauas. Samanlaista oireilua tulee silloin tällöin auton kyydissä, jos katselin vilkkaasti ympärilleni. Silmäni tuntuvat olevan hieman valonarat, ja niihin särkee välillä. Myös outoa paineen tuntua, ylä nenänvarressa ja kulmakarvojen kohalla. Voiko kyseessä olla silmänpainetauti tms? Minulla on näkö huonontunut huomattavasi viimeisen 3v aikana, luulen että se johtui huonosti hoidetusta silmätulehduksesta armeijan aikana, tai sitten yksinkertaisesti näköni vain hakeutuu siihen normaalin, molemmat vanhempani käyttävät laseja nääs. Joten voiko outo oireilu johtua myös vain yksinkertaisesti siitä, että minulla on huono näkö ja tarvitsen lasit? Minulla on myös lievää verenpainetta, jota myös esiintyy suvussa, voiko sekin vaikuttaa asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu