tiesittekö sitä, että lastentarhanopettajia, luokanopettajia ja lastenhoitajia koulutetaan nykyään siihen, että jokaisen lapsen nimi suomessa lausutaan, kuten kirjoitetaan. näin ollen, jos annatte lapsillenne vierasperäisiä nimiä, niin varautukaa siihen, että jo päiväkodissa, tai viimeistään ala-asteella nämä nimet muokkautuvat kirjoitusasunsa mukaisiksi.
minun sisareni nimi on ira ja kutsuimme häntä kotona aina iiraksi. kun hän meni kouluun, opettaja kutsui tätä aina iraksi yhdellä i:llä. näin olen kaikki koulutoverit tottuivat myös käyttämään tuota nimeä. kun sitten sisareni oli viidennellä luokalla, sai tämä tarpeekseen siitä, että kotona iirateltiin ja koulussa irateltiin ja ilmoitti meille, että on sitten jatkossa meillkin aina ira yhdellä i:llä. hyvähän se niin, mutta minusta tämä kävi hyvin esimerkiksi.
käsittääkseni ennen ei ole opettajien koulutukseen sisältynyt mitään sääntöjä lasten nimien kirjoitus- ja puheasun suhteen, mutta nykyään menetelmä on tuo, joten tiedättepä ainakin varautua sitten, että kutsutte ehkä mussukoitanne haluamallanne tavalla kerhjoikään asti, kunnes nimi alkaa muokkautua TÄYSIN kirjoitusasunsa mukaiseksi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
että kun meiän Miro kastettiin niin pappi puhui koko ajan Miirosta :)
Minä ainakin suuttuisin jos nimeni (Mia) lausuttaisiin yhdellä i:llä. Haluan että nimeni lausutaan kahdella i:llä sanoivatpa tarhatädit tai opettajat siihen mitä tahansa. Samoin on pikkusiskoni Adan kanssa, kahdella a:lla lausutaan ja kyllä niin tekevät päiväkodissakin.
Sama juttu! Ala-asteen kun aikoinani aloitin, opettaja sanoi minua Miaksi yhdellä iillä. Sen ikäisenäkin jo olin ihan suutuksissa asiasta, ja kun ei oma sanomiseni auttanut, äitini soitti opettajalle kouluun ja sanoi, että nimi pitää lausua kahdella iillä! Samoin on ärsyttävää, jos näen nimeni kirjoitettuna kahdella iillä eli Miia - se kun ei ole nimeni.
ja minun nimeni noora on kirjoitettu lukuisia kertoja vain yhdellä o:lla. serkkutyttöni haluaa itseän kutsttavan ninaksi (kirjoitusasu), eikä niinaksi. minä italiassa asuneena väännän nimet joskus epähuomiossa tuon kielen mukaisesti. on ärsyttävää, kun joku ei huomioi nimeä oikein. nimi kun on suuri osa omaa itseä. tämä uusi käytäntö on ikävä, mutta helpottaa varmasti opettajien työtä, kun ei tarvi näiden kaikkien vaikeimpien nimihirviöiden kohdalla enää miettiä turhia, senkun sanoo vaan, kuten kirjoitetaan.
liene opettajilta liikaa vaadittu kysyä onko miia vai mia ja yhdellä vai kahdella iillä. sen sijaan jonkun shabdullah amiratish kashimirchin kohdalla juttu on mutkikkampi ja nämä ja kaikki patricia beatrice bianchat ovat lisääntyneet viime vuosina suomen kouluissa. siinä mielessä ymmärrän kyllä sitäkin, että on ollut pakko laatia joku sääntö, joka koskee kaikkia.
Mitä järkeä on sitten pitää sellaista nimeä, josta ei kuulemislla tiedä miten se kirjoitetaan tai näkemisellä tiedä, miten se lausutaan?
Vanhemmat voisivat antaa suomalaisten lasten nimet siinä muodossa, kun haluavat ne sanottavankin, eipä tarvitsisi kenenkään pahoittaa mieltään väärinkirjoitetuista tai -sanotuista nimistä.
minun mielipiteeni, vaan yleinen käytäntö. erikoiset nimet ovat lisääntyneet niin paljon, että ongelmia tulee jatkuvasti ja siitä syystä asia on nyt ihan virallisella taholla ratkaistu siten, että opettajat ym. koulutetaan kutsumaan lapsia kirjoitusasua vastaavalla tavalla. laitoin ihan vain varoituksena kaikille, koska kaikki eivät tästä ole selvillä. paras ystäväni valmistui juuri luokanopettajaksi ja sisareni opiskelee lastenhoitajaksi ja kuulin tästä heiltä. molemmilla on itsellän epätavalliset nimet. jatkossa vaan nuo vanhempien soittelut eivät auta ja opettajat kutsuvat lapsia kuten on määrätty. syyttävät sormet siis päättäjiin, jos jonnekin. minä vain kerroin asiasta, enkä suinkaan ilmaisuut omaa mielipidettäni.