Jotain uuttakin

Omalta kannalta matkojen suhteen Air Finland sekä Apollon matkatoimisto.

Air Finlandissa on hyvää kotimaisuus ja tervepohjainen hinnoittelu,ei nyt aivan
halvoista halvin,mutta erittäin kohtuullinen.

Apollo oli piristävä jo esiteluettelon perusteella. Viimenään tuoreita kuvia
kohteista ja itselle sattuvat matkakohteet. Kroatia, Tunisia, Kreikka.
Kolmen sortin lomakohteet että kaikkea löytyy.

Lisäksi Apollo käyttää Air Finland yhtiön lentoja.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luettelo oli todella pirtsakka verrattuna AM ryhmän katalookiin. Mutta nehän
pelaakin Repen 60 luvun kansioilla.

Äänestä

Olen jo monta vuotta hyödyntänyt ulkolaisia yhtiöitä. Nämä suomalaiset ei osaa muuta kuin nyhtää rahat pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas on millä mennä kirjoitti:

Omalta kannalta matkojen suhteen Air Finland sekä Apollon matkatoimisto.

Air Finlandissa on hyvää kotimaisuus ja tervepohjainen hinnoittelu,ei nyt aivan
halvoista halvin,mutta erittäin kohtuullinen.

Apollo oli piristävä jo esiteluettelon perusteella. Viimenään tuoreita kuvia
kohteista ja itselle sattuvat matkakohteet. Kroatia, Tunisia, Kreikka.
Kolmen sortin lomakohteet että kaikkea löytyy.

Lisäksi Apollo käyttää Air Finland yhtiön lentoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu