mites kela

suhtautuu jos lopettaa asumistuen ja hakee sitä uudelleen vaikka 1 kk päästä.
Vuokra tulot muuttuneet mutta eivät riittäne uudelleen tarkistukseen.
5116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Katsovat edellisen mukaan eli eivät sille tee mitään. Jos tuloissa ei ole vaadittavia muutoksia tullut mitä Kela vaatii tarkastukseen (vuositarkastus asia erikseen) ei sille tehdä mitään.

Äänestä
  • Näin siinä käy. Jos osoite ei muutu täysin toiseksi sen kk aikana, tuollainen keplottelu ei onnistu.

    Äänestä

  • "Katsovat edellisen mukaan eli eivät sille tee mitään."
    Jos noin tekevät niin menettelevät laittomasti. Minulle kävi niin että työnantaja k*setti koko 8 kk työsuhteen ajan maksamalla liian pientä palkkaa. Koska osa-aikatyön palkka oli pieni, sain koko ajan asumistukea. Sitten kun totuus tuli ilmi ja työnantaja joutui maksamaan työsuhteen viimeisenä kuukautena nuo rästit pois ja tulot nousi tietenkin aika reilusti sinä kuukautena. Tein asumistuen lakkautusilmoituksen ja sitten kun työt loppui niin seuraavan kuun alussa uuden asumistukihakemuksen.

    Vähän puistelivat kelassa päätään ja tottakai huomasivat että olin keksinyt "porsaanreijän" asumistukilaista, mutta mitään eivät sille mahtaneet. Eivät yrittäneet Kelassa mitään laitonta koska olin jo kerran käyttänyt Kelaa Vakuutusoikeudessa, voitin jutun.

    Äänestä

  • tämmönen tapaus kirjoitti:

    "Katsovat edellisen mukaan eli eivät sille tee mitään."

    Jos noin tekevät niin menettelevät laittomasti."

    Eivät menettele. Kelalla on selvät rajat milloin välitarkastus on aiheellinen. Siihen ei riitä syyksi jos lopettaa asumistuen kuukaudeksi tai edes kahdeksi ja hakee samaan asuntoon sen uudelleen sen jälkeen. Jos vuotta ei edellisestä tarkastuksesta ole eikä vaadittavia muutoksia ole tullut ei se tuki siitä miksikään muutu.

    Äänestä

Tulojen muutoksen vi imoittaa suoraan kelaan, ainakin ennen alle 300 euron tulot ei vaikuta vuokratukeen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

yyyuuuyyuuyyuuyuu kirjoitti:

suhtautuu jos lopettaa asumistuen ja hakee sitä uudelleen vaikka 1 kk päästä.
Vuokra tulot muuttuneet mutta eivät riittäne uudelleen tarkistukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu