Minä olen vihainen.

Minä olen vihainen itselleni, koska olen loukannut hölösuullani lähimmäisiäni.
Nyt olen päättänyt olla hiljaa omissa oloissani.
En puhu, enkä pukahda.
Kärvistelen itsesäälissä.
Lähtisinkö jonnekin Huisin Nevadaan korpikuusien juurelle, josta kukaan ei minua löydä?
Puhelimenkin laittaisin kiinni, heittäisin sen vaikka järveen, eihän kukaan minua kuitenkaan kaipaa.

Tällaisia ovat vanhan miehen aatokset silloin tällöin.
Kuin lapsosen silloin muinoin.
Sellaisiksiko me jälleen muutumme?

15

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehkä itsesääliä

      Minä olen myös viime aikoina pyrkinyt välttämään tuttuja sillä usein jälkeenpäin paheksun joko omia tai toisten juttuja ja huomaan olevani rauhallisempi omissa oloissani omien harratusteni kanssa.

      Ehkä olen oikeastaan koko elämäni tuntenut itseni erilaiseksi. Tuo sotalapsi aika Ruotsissa ja ulkomailla kauan eläneenä en oikein tunne kuuluvani tähän yhteiskuntaan.

      Nyt ymmärrän miten moni vanhus on erakoitunut.

    • Ramoona*

      Näin pääsiäisen alla moni viettää seurakuntien järjestämää hiljaisuuden retriittiä . Retriitin voi viettää yksinkin vaikkapa metsän helmassa päiväsaikaan, vielä on liian kylmää yöpyä laavulla. Pieni matka ilman matkaseuraa tekee myös hyvää, samalla voi tehdä matkaa sisimpäänsä.

      Sanottua sanaa eikä ammuttua nuolta saa takaisin, mutta aina on mahdollista hyvittää ja pyytää anteeksi , jos loukattu on vielä elossa. Jokainen syyllistyy sanoilla loukkaamiseen , joskus tahtomattaankin. Tämä palstakin on hyvä todiste siitä.Mutta hyvät sanat ajallaan sanottuina ovat kuin kutaomenia hopeisessa maljassa.

      Lapsonen on meissä tallella, joskin monen kerroksen peitossa. Lapsenomainen herkkyys tuleekin varmasti taipaleen loppupuolella enemmän esiin, monet pehmenevät, ei ole enää tarpeen olla pärjäävä ja kovis.

      Aurinkoista päivää, raikkaita tuulia, tervehtien Ramoona.

    • *Kukkahame*

      Älä nyt 'hyvä veli' noin edes ajattele, maailmassa on monta ihmeellistä asiaa joihin on vielä aikaa tutkia ja tutustua lähemmin.
      Pienet asiat päivittäin, liikkuminen ja uutisten seurailu, ja vielä osanotto kevään puuhiin, talven jälkeen niitä riittää jo pelkkä vilkaisu ympärille, varsinkin jos asuu omakotitalossa, kerrostalossakin pienet puuhastelut jos vain niin haluaa.
      Minun uteliaisuus elämään on ehtymätön ainakin vielä, pitää nähdä vielä ja aina uudestaan kevään ihmeet, Vantaankosken tulvavesien jääpadot, Nurmijärven peltojen tulvavesijärvet, erään kallioseudun linnut, käärmeet ja vesiputoukset.
      Monen mielestä asiat ovat toistuvia vanhoja tuttuja, minulle uusia joka vuosi.
      Puhumattakaan tapahtumista keväisin, kesällä ja milloin vaan torikahviloissa ja milloin missäkin, jokaisesta saa lisää voimaa ja mielenkiintoa arkeen.
      Älä lannistu äläkä heittele puhelinta, sitä voit tarvita vielä paljonkin!..;-))

      • kaikkihan

        kevään tulosta ja luonnon ihmeistä nauttivat, kukin omilla kotikulmillaan. Eikä vuodet ole veljeksiä, on sitä muuallakin myös vuodenaikojen vaihtelu huomattu ihan joka vuosi.


    • sitä saa mitä tillaa

      Älä turhaa vihoittele, ei täällä kukaan sinua vakavasti ole ottanut . Tuollahan jo kerroit Dementtiästä ja siitä kuinka pidit vanhojen viestien ylös kaivamisesta tärkeänä. Ole siis aivan aivan huoletta ja huutele kaikessa rauhassa, kun kukaan sinua vakavissaan ota, etkä siten ole ketään loukannutkaan. Kyllä täällä on mukava lukea asia viestijen väliin höpö höpöäkin.

      • sinisirkku-

        Tahtomattaan voi loukata jokainen joskus, mutta minusta on hyvä kun sen on tiedostanut.
        Varmaankaan et viihdy siinä mielentilassa, joten eiköhän puhumalla ole paras, niin asia on poispyyhitty.
        Yleensä kun jokin pitkittyy, niin se mutkistuu. Paljon on myös väärinkäsityksiä ihmisten kesken, ja omasta luonteestahan se riippuu, kuinka vakavasti ottaa syntyneet kärhämät.

        Puhtaalta pöydältä on hyvä jatkaa:)


    • Non-niin

      "Lapsenmielisyys on ihmisen paras ominaisuus"; sanoi, mikä hänen nimensä nyt olikaan, pappi joka on nykyisin hautautunut tuonne EU parlamenttiin.

      Tarkoitat nyt kuitenkin varmaan hieman eri asiaa. Hiljaiset ja syrjässä pysyttelevät miehet ovat kuitenkin useasti saaneet pahoja aikaan, en sano nyt henkilökohtaista kenestäkään mutta joskus kun olen osallistunut yhteisiin rientoihin huomaan, että hauskaa oli kaikesta hölösuisuudesta huolimatta.

      Seurasin naisväen sanailua toisilleen tuolla hernekeitto kojulla, siinä ajattelin nuo ovat lopunikää vihamiehiä toisilleen, mutta erotessaan toivottelivat hyvää vointia ja juhlissa taasen nähdään.

    • Voi hyvä tavaton!
      Ei itsesääliin kannata langeta, vaikka se onkin sellainen kuoppa, johon on helppo vajota. Itse sieltä on ponnisteltava ylös, ei kukaan tule auttamaan eikä paijaamaan.

      Itselleen saa suuttua ja yrittää tunkea itsensä vaikka vessanpönttöön.
      Siinä huomaa, ettei moinen kannata. Jos on mokannut tai höläyttänyt pahasti, on paras marssia kaltoin kohdellun henkilön luo ja pyytää anteeksi.

      Aurinko paistaa, lumi sulaa ja joutsenet lentävät pohjoista kohti.
      Painu pihalle ja tee pieni lenkki. Eiköhän helpota!
      Lykkyä tykö!

    • Eerika Emilin tr

      Täällä toinen, tää laulu on soinut jo maaliskuun alusta saakka kammarissani, oisko tästä lohtuu sinne Jopelin huusholliin

      Erin Anttila -Vanha nainen hunningolla... semmonen
      Melkosen suorat sanat.

      "Herään vieraassa talossa, mietin miten vaikeaa ois kertoa tuolle nukkuvalle miehelle että olen naimisissa.
      Ja miten vaikee ois selittää, kuinka liitto laimenee. Nelkytvuotta saman miehen lakanoissa, naiseuteni niihin pudotin. Sen löytämään sun halusin.
      Ja mä mietin kuinka mä ratsastin, kuinka autossa jo liikkuvassa sua halusin, otin tietoisen riskin kun hairahdin. Olin vanha nainen hunningolla. Olin vanha nainen hunningolla.

      Seison portilla kauan ja kuulen kuinka koira räksyttää. Ei naapuri tehnyt lumitöitä eilenkään vaikka juuri niin sovittiin. Sut jätin nukkumaan nätisti,
      enkä tahdo enää tavata. Puutarhatuoli lumen alta pilkottaa, en usko ett on kesä kaukana, vaikk on vielä pakkasta.

      Jä mä mietin kuinka mä ratsastin, kuinka autossa jo liikkuvassa sua halusin. Otin tietoisen riskin kun hairahdin. Olin vanha nainen hunningolla. Jä mä mietin kuinka mä ratsastin, kuinka autossa jo liikkuvassa sua halusin. Otin tietoisen riskin kun hairahdin. Olin vanha nainen hunningolla. Olin vanha nainen hunningolla."

      Erehtynyt ja katunut mutta ei auta muuta kun marssia eteenpäin uuden päivän valossa paremmalla tuurilla, eloni taipaleen takuuvarmasti elän yksin nunnana. Biisi on lista ykkönen.

      • Autan,laitan soimaan

      • Eerika Emilin tr
        Autan,laitan soimaan kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=NZEflDdqgqs

        Nii-in biisi sopii kuin hansikas käteen tän päivän elämään. Oli menneisyys molemmilla hänellä toisin minulla omalla tavalla, näin se meni. Tunteet ne tunteet näköjään elävät vielä uudelleen nuoruusvuosien ajoilta puolin ja toisin se on meidän elämää..
        Kiitos linkistä sävelmään.


      • ullamirjami*
        Eerika Emilin tr kirjoitti:

        Nii-in biisi sopii kuin hansikas käteen tän päivän elämään. Oli menneisyys molemmilla hänellä toisin minulla omalla tavalla, näin se meni. Tunteet ne tunteet näköjään elävät vielä uudelleen nuoruusvuosien ajoilta puolin ja toisin se on meidän elämää..
        Kiitos linkistä sävelmään.

        Kiitos vaan!-----
        Tääkanssa yks vanha naine haluis olla hunningolla!

        Miksi me ei voida mieleltämme kanssa vanheta--- ei vaan --on se hyvä, että on ainakin muistoja, ---se olisikin ikävämpää jos elämä olisi ilman niitä liukunut ohi!


      • Atolfia
        ullamirjami* kirjoitti:

        Kiitos vaan!-----
        Tääkanssa yks vanha naine haluis olla hunningolla!

        Miksi me ei voida mieleltämme kanssa vanheta--- ei vaan --on se hyvä, että on ainakin muistoja, ---se olisikin ikävämpää jos elämä olisi ilman niitä liukunut ohi!

        Muuan nuori äiti kertoi radiossa, että hänen pienokaisensa oli kuunnellut autossa laulua ja alkanut kysellä äidiltään, että mitenkäs sitä autossa ratsastetaan. Äidillä meni hieman huuli pyöreäksi ja hiljaseksi veti. Ei osannut lapselle selittää eikä enää sanonut voivansa kuunnella koko laulua sen kaksimielisyyden vuoksi.

        En minäkään ennen tuota kaksimielisyyttä edes ajatellut, mutta nyt se vaan tulee aina mieleen, kun laulun kuulen.


    • aleksandrovits

      Kun ikä lisääntyy, niin yhä useammin palaamme menneisiin vuosikymmeniin ja kumma kyllä, useimmiten niiden ikäviin tapahtumiin, joihin olemme joutuneet, mokauksiin, joita olemme tehneet, täyttymättömiin toiveisiin, jotka voivat olla kovin erilaisia aineellisista seikoista seksiin asti.

      Niitä on meistä lähes kaikilla - sillä voi ainakin lohduttautua. Ilmeneminen ulospäin on erilaista. Siinä voi olla rajoittuneisuutta.

      Näkeehän täälläkin usein kirjoittajan ärtyneisyyden. Täällä se on helppo purkaa katkeruuttaan, kun voi esiintyä henkilöllisyyttään paljastamatta.

      Hauskempaa tietenkin on lukea iloa heijastavia kirjoituksia.

      Vuosien takainen joogan opettajan ohje kuului: hengitä syvään ja puhalla ongelmat ulos, taivaan tuuliin. Kannattaa sitä ainakin yrittää.

    • Muistot kultaisia

      pääasiassa minulla.
      Vaikka vaikeuksien läpi olen mennyt. Vaikeuksien voittaminen on aina lisännyt toivoa paremmasta.

      :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      54
      2409
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      28
      1759
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      70
      1434
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      238
      1320
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      119
      1154
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      963
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      948
    9. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      933
    10. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      59
      856
    Aihe