Sain kaksi viikkoa sitten kaksi aivan äärettömän suloista viisikuista kesyrottanaarasta. Minulla on ennestään kaksivuotias uros, joka asuu samassa huoneessa erillisessä häkissä. Aluksi rottien asumukset olivat melkein vierekkäin, mutta koska jätkä kaiken aikaa järsi ja roikkui kaltereissa tyttöjen häkin kyljessä, siirsimme uroshäkin huoneen toiselle puolelle. Nyt se on alkanut merkkailla ja haista todella pahalle, vaikka siivoan häkin päivittäin.
Naarailla on ollut nyt kiima kaksi kertaa meillä. Voiko uros haistaa kiiman huoneen toiselle puolellekkin, vai miksi se merkkailee ja haisee nykyään tosi paljon? Lisäksi koko ajan jyrsii kaltereita ja käyttäytyy jotenkin levottomasti. Tytsyt eivät kovin huomiotaan kiinnitä urokseen : D

Vastaukset 1
Vanhimmat
Totta kai uros haistaa naaraat, koska ovat kerran samassa huoneessa. Haistathan sinäkin rottasi ja voin vakuuttaa, että rotilla on huomattavasti parempi hajuaisti kuin ihmisellä. Rotta herrasi haluaisi ilmiselvästi päästä tutustumaan neiteihin romanttisesti ja yrittää kiinnittää näiden huomion merkkaamalla ahkerasti. Varsinkin naaraiden kiiman aikana uros panostaa merkkaamiseen kunnolla, ja haisee näin tavallista enemmän. Hyvä että naarailla on kiima vain joka viides päivä, vai mitä xD