Painoni heittelee

jopa muutamalla kilolla vuorokauden aikana. Olen yli viiskymppinen. Pelottaa jo mennä vaaalle. Onko muilla samanlaista?
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo, minulla turvotus lisääntyy aina iltapäivisin. Pahinta se on silloin kun kuumat aallot tulevat tiheään ja päiväsaikaankin. Eli mitä enemmän aaltoja ja hikoilua, sitä pahempi turvotus. En ole uskaltautunut enää vaaalle, mutta vaatteet eivät tahdo mahtua usein päälle ja ähky ja "pullistava" olo on kamala. Vaihtaisin ilomielin iltatyöni varhaiseen aamuvuoroon.

Äänestä
  • Tuttua on turvottelu täälläkin. Joinakin päivinä tuntuu, että vaatteet ovat ihmeesti kutistuneet ja lähes aina on ällön täysinäinen olo, vaikka ei mitään ylimääräistä söisikään. Vaa´an olen jättänyt rauhaan, tunnen kyllä, kun turvottaa ilman punnitustakin.
    Olen myös pikkuisen yli 50-kymppinen. Kauhistun aina, kun luen tai kuulen vaihtareitten voivan kestää reippaasti yli kuusikymppiseksi. Niin ja tiedoksi, geeli käytössä. Kuinkahan monta vuotta vaihtarit kestää, yksilöllistä tietenkin, mutta noin suurinpiirtein, tietääkö kukaan?

    Äänestä

Nestetasapainon vaihtelu voi aiheuttaa monen kilon painon vaihtelun. Ratkaisu ongelmaasi on, että lakkaat hyppäämästä alvariinsa vaa'alla. Kerran viikossa punnitus riittää vallan mainiosti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aanri kirjoitti:

jopa muutamalla kilolla vuorokauden aikana. Olen yli viiskymppinen. Pelottaa jo mennä vaaalle. Onko muilla samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu