Kesäksi esiintymistekemistä tms.?

ppl1993

Hejssån^^

Kesäloma ja täten myös tekemisen puute lähestyvät. Minua on viimeaikoina alkanut melkeinpä suunnattomasti kiehtomaan esiintymistouhu, mikä pistikin miehen miettimään että josko löytyisi lomaksi jotain muutakin tekemistä kuin olut, järvi ja sauna:)

Ensisijaisesti mielen perukoita askarruttaa elokuva- ja telkkaripisnes, ja näyttelemisen lisäksi kaikenlainen muu touhuun liittyvä: musiikki(valinnat), kuvaus ja käsikirjoitus muutamia mainitakseni. Tarkoitus ei ole päästä kesätöihin esittämään pääosaa maailmanluokan elokuvassa kun sen voi tehdä ensi vuonnakin. Eli olisi kiva nähdä käytännössä vähän että miten homma toimii.

Nämä hommat taitaa kuitenkin olla täällä peräpohjolassa vähän kiven alla ainakin nillle joiden viihdekokemus perustuu lähinnä sen kuluttamiseen. Helpompi (ei helppo) vaihtoehto olisi sitten kai (kesätms)teatteri?

Teatteri ei ihan yhtä lähellä sydäntä ole kuin sen sähköinen variaatio. Kokemuksen puutteesta on paha sanoa yhtään mitään, mutta joitain syitä taiteelliselle suuntautumiselleni olen pääkopastani löytänyt (korjatkaa toki jos olen esim. käsittänyt jotain väärin): teatteri siinä mielessä yksipuolisempaa että siellä harjoitellaan yksi (tai muutama) näytelmä valmiiksi jota sitten esitetään monen monta kertaa ja esimerkiksi kuvakulma pysyy kaiken aikaa samana, miljöö vain vaihtuu lavasteiden mukana ja omasta mielestäni elokuviin ja tv-sarjoihin on katsojana muutenkin helpompi eläytyä. Television kanssa ja ei-niin-kovin-teatteriläheisessä ympäristössä kasvaneelle se ei taida olla mitenkään ihmeellistä.

Siinä muutamia syitä. Mutta jos palataan takaisin aiheeseen, niin olisiko viisaimmilla jotain vinkkejä mitä kannattaisi tehdä asian edistämiseksi? Otanko selvää paikallisesta kesäteatteritoiminnasta? Kannattaako sellaiseen pyrkiä ilman mitään kokemusta? Onko näytteleminen loppujen lopuksi kovin erilaista livenä ja kameran takana? Onko muita (varteenotettavia) vaihtoehtoja teatterin lisäksi ylipäätään olemassa? Mitä kannattaa tehdä ja mitä jättää tekemättä? Pääseekö teatteriin helposti esimerkiksi jonkinmoiseen hanttihommaan ihan vaan tsekkailemaan teatteriväkeä työssään?

Tulipa pitkä teksti. Mutta jos jaksoit lukea sen loppuun asti niin voit yhtä hyvin heittää elämästäsi vielä muutaman minuutin hukkaan ja kommentoida jotain asiaan liittyvää:)

Ikää löytyy sen verran, että juuri ja juuri pääsee vaaliuurnalle vaikuttamaan siihen ketkä seuravaaksi lähtevät torkkupeittojen alle lämmittelemään, jos sillä on jotain suurempaa merkitystä.

1

171

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työelämässä jo

      Puhelinta ensi viikolla käteen ja ksäteattereihin soittamaan, harjoitukset osin jo käynnissäkin?

      Tässä yksi ei-etelä-suomen yhteys leffapuolelle
      http://www.effc.fi/ muita en jaksa linkitellä, etsi itse ja lähetä hakemuksia.


      Kesäteattereista usein pyydetään avustajia leffoihin, mainoksiin, äänimainoksiin jne, saat kontakteja yms. Saat (mikäli ammattitaitoinen ohjaaja) monenmoista oppia asemoinnista, rytmiikasta, äänenkäytöstä, suunnista jne.

      Jos sinulla on hyvä ääni (sitä kannattaa kehittää laulun ja puheen muodossa) voit hakeutua myös ääninäyttelemisen, äänimainosten jne piiriin.

      Tee kaikkea vaan ja paljon, niin kaikki muutkin näyttelijät tekevät!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1541
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1174
    3. 85
      1038
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      14
      737
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      73
      537
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      43
      536
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe