Ihastuin erääseen poikaan joka on 2 vuotta itseäni vanhempi, noin kaksi vuotta sitten. En siis tunne tätä henkilöä, ja nimenkin sain tietää ihan vain netistä etsimällä. Tämä poika oli siis yhdeksännellä luokalla ja minä tuolloin seiskalla. Olin ihan tajuttoman ihastunut tuohon aikaan ja itkin lähes päivittäin. Sitten tuli kesäloma ja ihastus vähän unohtui.. Kasilla kyllä aina kiinnitin huomiota häneen jos näin hänet käytävällä, ja oli vähän sellasia ''on/off ajatuksia'', välillä ajatus hänestä vähän jopa kuvotti, välillä taas hän tuntui näyttävän erityisen hyvännäköiseltä. Yleisesti ottaen en ajatellut koko henkilöä sen kummemmin.
Sitten ysin alussa havahduin ja tuli ikäänkuin raastava ikäväntunne. Ja niin on jatkunut tähän päivään saakka. Ajattelen häntä joka päivä, ja piristyn aina jos satun näkemään hänet jossain. Joskus jopa tuntuu, jos satun vaikka käytävällä tai vaikka pihalla näkemään hänet, että hänkin ikäänkuin huomaisi minut ja katselisi vähän pidempään. (Luultavasti vain kuvitelmaa, en ole todellakaan mitään poikien silmää mielyttävän näköinen :'D)
Miksi mielikuvissani kaipaan häneltä läheisyyttä, seuraa. Kaipaan läheisyyttä, tuntuu kuin kaverin halaaminen ei vaan tunnu samalta. Uppoudun usein omiin ajatuksiini missä kuvittelen tilanteita tämän henkilön kanssa, ja kun ''havahdun todellisuuteen'', tuntuu hirveen yksinäiseltä. Tuntuu kuin pääni hajoaa tästä kaikesta. Jos on huono olla ja itkettää, kaipaan tältä henkilöltä lohdutusta ja tukea. Miten voin tuntea näin ihmistä kohtaa jota en edes tunne!?
Miten voi olla mahdollista, että vaikka en edes tunne poikaa, enkä pitäisi häntä mitenkään kummoisen näköisenä ellen olisi ihastunut häneen (olen ns.''rakkaudesta sokea''), olen hirveän kiinnostunut hänestä silti? Tämä onkin juuri siksi todella turhauttavaa, koska on todella vaikeaa kertoa tunteista henkilölle, jota ei edes tunne. ''Hei joo ei olla ikinä puhuttu etkä tiedä kuka olen, haluisitko lähtee vaikka leffaan?'' :'D Ja olisihan se kiusallista viettää aikaa ihmisen kanssa, jota ei edes tunne (vaikka olisikin tunteita toista kohtaan) Enkä edes tiedä olisinko hänestä enää kiinnostunut jos tutustuisin häneen. Ja.. Niin.. Onhan se lähes tulkoon mahdotonta (tai ainakin vaikeaa) tutustua toiseen ihmiseen sen perusteella, että toinen on ihastunut häneen jostain ihmeen syystä.
Tämä on todella turhauttavaa, ja haluaisin vain unohtaa hänet. Ja kohta loppuu peruskoulukin, sitten en näe häntä enää koskaan. Pelottaa. Suututtaa.
Mitä oikein pitäisi tehdä? Itkeä surut pois ja jatkaa elämää?
Olen todella kiitollinen jos joku jaksoi lukea tekstini.
Sitten ysin alussa havahduin ja tuli ikäänkuin raastava ikäväntunne. Ja niin on jatkunut tähän päivään saakka. Ajattelen häntä joka päivä, ja piristyn aina jos satun näkemään hänet jossain. Joskus jopa tuntuu, jos satun vaikka käytävällä tai vaikka pihalla näkemään hänet, että hänkin ikäänkuin huomaisi minut ja katselisi vähän pidempään. (Luultavasti vain kuvitelmaa, en ole todellakaan mitään poikien silmää mielyttävän näköinen :'D)
Miksi mielikuvissani kaipaan häneltä läheisyyttä, seuraa. Kaipaan läheisyyttä, tuntuu kuin kaverin halaaminen ei vaan tunnu samalta. Uppoudun usein omiin ajatuksiini missä kuvittelen tilanteita tämän henkilön kanssa, ja kun ''havahdun todellisuuteen'', tuntuu hirveen yksinäiseltä. Tuntuu kuin pääni hajoaa tästä kaikesta. Jos on huono olla ja itkettää, kaipaan tältä henkilöltä lohdutusta ja tukea. Miten voin tuntea näin ihmistä kohtaa jota en edes tunne!?
Miten voi olla mahdollista, että vaikka en edes tunne poikaa, enkä pitäisi häntä mitenkään kummoisen näköisenä ellen olisi ihastunut häneen (olen ns.''rakkaudesta sokea''), olen hirveän kiinnostunut hänestä silti? Tämä onkin juuri siksi todella turhauttavaa, koska on todella vaikeaa kertoa tunteista henkilölle, jota ei edes tunne. ''Hei joo ei olla ikinä puhuttu etkä tiedä kuka olen, haluisitko lähtee vaikka leffaan?'' :'D Ja olisihan se kiusallista viettää aikaa ihmisen kanssa, jota ei edes tunne (vaikka olisikin tunteita toista kohtaan) Enkä edes tiedä olisinko hänestä enää kiinnostunut jos tutustuisin häneen. Ja.. Niin.. Onhan se lähes tulkoon mahdotonta (tai ainakin vaikeaa) tutustua toiseen ihmiseen sen perusteella, että toinen on ihastunut häneen jostain ihmeen syystä.
Tämä on todella turhauttavaa, ja haluaisin vain unohtaa hänet. Ja kohta loppuu peruskoulukin, sitten en näe häntä enää koskaan. Pelottaa. Suututtaa.
Mitä oikein pitäisi tehdä? Itkeä surut pois ja jatkaa elämää?
Olen todella kiitollinen jos joku jaksoi lukea tekstini.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.