Sellainen

Pieni kuiskaus hento
ja se taannoinen tähdenlento.
Nämäkö suuren onnen tuottaa,
voinko siihen täysin luottaa.

Kun sitä tarvitsee myös muuta,
kosketusta ja hellää suuta,
tuntea huulet ihollasi,
olla silloin ainoasi.

Kuulua kerran oikeasti yhteen,
sitoa yhdessä sen onnen lyhteen,
korjata talteen kultajyvän,
tuottaa hänelle mielen hyvän.
14154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Onni on kun tulet
luokseni
ja suljet syliisi.

Onni on varmuus
siitä
että saan koskea
Sinua
huomennakin.

Äänestä
  • Mikä kulkua johtaa,
    milloin määränpäänsä kohtaa,
    tietääkö sitä kukaan,
    ken lähtevi mukaan.

    Odottaako onni siellä,
    mut ikävä on, en kiellä.
    Liekö kaikki unta vain,
    miksi tällaisen kohtalon sain.

    Äänestä

kun pimeys laskeutuu meren ylle
ja tienviittoinasi näet tähtöset taivaan
muista silloin minut
että onni on tässä ja nyt

nostan kasvoni tuulen hyväiltäväksi
suuri suru ja ne sanat muutamat
peittelivät minut kuin lumi routaisen maan
mutta tuosta kimaltelevasta sievästä lumihiutaleestakin
jää muisto. muisto huomiseen.

http://www.youtube.com/watch?v=mOO-o-o3Zas&feature=related

Äänestä

Onni yksillä.
Toivo kaikilla.
Uskoa huomiseen.
Niistä teen sen lyhteen.

Ihan ihana haaveiden runo.
Kiitos

Äänestä
  • Kun kuljin yksin kotitiellä,
    näin hänen varjonsa jo siellä.
    Samaan tahtiin vierelläni astui,
    tunsin kuinka silmäni silloin kostui.

    Äänestä

Liekö sama tähdenlento.

Toiveeni taivaalle kuiskasin.

Onnea ja rakkautta siinä toivoin.

Oikeasti ainoani olisit.

Hellästi syliin sulkisit.

Huulet huulia hapuillen.

Kuuluisimme aina yhteen.

Tiukaksi sitoisimme

Onnen lyhteen.


Kauniisti olet runosi pukenut sanoiksi :)

Äänestä
  • Hänkin ehkä vähän nyyhki,
    silmänurkkaansa kun pyyhki.
    Oliko se vain ele vaiston
    tai tunnekuohu pienen muiston

    Äänestä

Tämä oli oikein perinteinen runo.
Vaihteeksi kiva lukea tällaisiakin
jotka rimmaavat.

Äänestä
  • Vaikeinta oli se hetki
    kun päättyi yhteinen retki.
    Taasko tämä tunne haihtuu,
    onnen aika ikäväksi vaihtuu.

    Äänestä

Taitavasti tehty runo, vangitsi lukijan.
Suuret kiitokset lukuhetkestä.

Äänestä
  • Se pieni hetki,
    jonka vangiksi jäit,
    ajatuksen retki,
    minkä sielussasi näit.

    Näitkö onnen
    ja tunsitko tuskan,
    aamua ennen,
    vai jälkeen mustan.

    Äänestä

Kaunis runo.Lyhyt mutta kaiken kertova.

Äänestä
  • Olen melkein unohtanut sen,
    pienen hellän kosketuksen.
    sellaisen missä sydämet lyö,
    mistä alkaa rakkauden yö.

    Sydän leiskuen rinnassa palaa,
    kädet kiihkeät ihoa halaa,
    missä taivas uupuen yöhön käy,
    eron murheet eivät silloin näy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onni. kirjoitti:

Pieni kuiskaus hento
ja se taannoinen tähdenlento.
Nämäkö suuren onnen tuottaa,
voinko siihen täysin luottaa.

Kun sitä tarvitsee myös muuta,
kosketusta ja hellää suuta,
tuntea huulet ihollasi,
olla silloin ainoasi.

Kuulua kerran oikeasti yhteen,
sitoa yhdessä sen onnen lyhteen,
korjata talteen kultajyvän,
tuottaa hänelle mielen hyvän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu