Olin jonkin aikaa sitten irtautunut erittäin vaikeasta parisuhteesta lasteni isään. Juuri kun aloin päästä jonkinlaiseen balanssiin elämässäni, niin huomasin olevani ihastunut naispuoleiseen työkaveriini. Emme luojan kiitos näe läheskään päivittäin, mutta on tässä kestämistä silti... Hän on parisuhteessa miehen kanssa, vaikka on kyllä kaikkea muuta kuin naisellinen.
Hän tavallaan huomaamattaan ruokkii näitä tunteitani koska selvästi pitää minusta (ehkä ystävänä), nauraa kaikille jutuilleni jne.Tosin hän on muillekin ystävällinen ja avulias, mutta selkeästi hakeutuu erityisesti minun seuraani.
Tuntuu etten saa mitään tolkkua tästä tilanteesta, mutta en oikein kestä kun tulee aina viereeni istumaan, tuijottelee silmiin ym. Haluaisin eroon näistä tunteista ja en sittenkään. Joskus olemme saaneet keskenämme jotain ihan käsittämättömiä kikatuskohtauksia joille ei tule loppua.
Viime aikoina olen yrittänyt olla hieman viileämpi, kun joskus tulee se tunne että muut saattavat jo huomata jotain. Olen aivan helvetin mustasukkainen hänestä, en niinkään hänen mieheensä liittyen vaan muihin naisiin.
No tässäpä tämä, kiitos kun luit. En todellakaan olisi itsestäni uskonut että tällekin palstalle joskun kirjoitan...
Hän tavallaan huomaamattaan ruokkii näitä tunteitani koska selvästi pitää minusta (ehkä ystävänä), nauraa kaikille jutuilleni jne.Tosin hän on muillekin ystävällinen ja avulias, mutta selkeästi hakeutuu erityisesti minun seuraani.
Tuntuu etten saa mitään tolkkua tästä tilanteesta, mutta en oikein kestä kun tulee aina viereeni istumaan, tuijottelee silmiin ym. Haluaisin eroon näistä tunteista ja en sittenkään. Joskus olemme saaneet keskenämme jotain ihan käsittämättömiä kikatuskohtauksia joille ei tule loppua.
Viime aikoina olen yrittänyt olla hieman viileämpi, kun joskus tulee se tunne että muut saattavat jo huomata jotain. Olen aivan helvetin mustasukkainen hänestä, en niinkään hänen mieheensä liittyen vaan muihin naisiin.
No tässäpä tämä, kiitos kun luit. En todellakaan olisi itsestäni uskonut että tällekin palstalle joskun kirjoitan...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Miksi kuritat itseäsi ihastumisestasi? Eihän sitä tiedä, mitä ystäväsi päässä liikkuu. Kauhean usein tunnutaan ajattelevan, että oma elämäntilanne ja omat tunnemyrskyt ovat jotenkin ainutlaatuisia, mutta ihan hyvin se toinenkin voi käydä samanlaista kamppailua itsensä kanssa. Epävarmuus on kuluttavaa, tiedän toki, mutta sekin helpottaa, jos tietää mitä itse tuntee.
Älä ota liikoja paineita asiasta. Nauti ystävyydestänne ja anna ajan näyttää, mihin tilanne johtaa. Turha tunteitaan vastaan on taistella. Elämä pääsee näköjään yllättämään yhden jos toisenkin mitä erikoisimmilla tavoilla! Kannattaa olla avoin ja ottaa vastaan, mitä tarjotaan... välillä on hyväksi vain heittäytyä ja antaa elämän kantaa.
ps. en olis uskonut minäkään tänne "eksyväni" mutta hyväksi se on ollut...
Ongelma on kai lähinnä se, etten tiedä miten käyttäytyä hänen seurassaan. Alkuun kun tämä oli vielä lievempää, huulenheitto sujui vaivatta ja oli kivaa yhdessä. En oikeastaan edes tiedä milloin tämä alkoi, viime vuoden puolella en tuntenut häneen minkäänlaista vetoa. Tämä alkaa olla jo sen verran hallitseva tekijä elämässäni että pelkään tulevani hulluksi. Huomaan höpöttäväni hänestä kaiken aikaa...
Yritän tolkuttaa itselleni että minun pitäisi nauttia hänen huomiostaan, eikä haluta koko ajan enemmän. Se on vähän vaikeaa kun sydämeen sattuu.
Jos vertaan kuvaamaasi tilannetta omaani, niin sanoisin edelleen, että älä ota liikoja paineita asiasta. Tiedän tunteen ja mun on helppo samaistua siihen fiilikseen, kun haluaisi niin paljon, muttei kuitenkaan halua ahdistaa toista. Jos saisin mennä ajassa taaksepäin ja tehdä jotain toisin, ottaisin omiin tunteisiini positiivisemman asenteen. Jättäisin pois pelon ja lähestyisin toista yhtä iloisella mielellä, kuin mitä meidän kohtaamisemme ja yhdessäolomme on muutenkin ollut. Sanoisin ihan kasvotusten: "Kuulehan, ---, musta tuntuu, että taidan olla ihastunut sinuun..." Se olisi totta ja asian ytimessä, mutta jättäisi kuitenkin kummallekin tilaa hengittää.
En tiedä, onko tästä sulle mitään apua, mutta kokemusteni perusteella sanoisin, että positiivisuus ja iloisuus on ilmavampi tapa lähestyä asiaa/ toista ihmistä. Persoona(llisuus)kysymyksiäkin nämä on tietysti eikä aina ole ihan helppo tunnistaa, milloin olisi oikea hetki, mutta jos tämä ystäväsi ja ihastuksesi on oppinut tuntemaan sut hymyilevänä ja iloisena, niin jatka samalla linjalla. Jos avaat tunteesi kovin sydäntäraastavaan sävyyn, toinen saattaa pelästyä eikä osaa reagoida tai ottaa vastaan vuodatustasi. Ei nämä niin haudanvakavia asioita ole kuitenkaan, päinvastoin :) Tsemppiä, pärjäät kyllä!
Niin niin tuttu tunne ja se jatkuu yhä vaan vaikka aikaa on kulunut kaksi vuotta...
Yhdessä on hauskaa, pelottaa että muut huomaa, puhun hänestä niin paljon, että pelkään muiden päättelevän että 1 1 = ? Enkä silti uskalla tehdä asian eteen niin sitten mitään. Tunnen itseni lähinnä hölmöksi, kun en tiedä mitä hän kaikilla vihjailuillaan tarkoittaa, en uskalla mennä mukaan, vaan olen niinkuin en ymmärtäisi mitä hän tarkoittaa ja yht aikaa en tiedä ymmärtääkö hän, että sydämeni on pakahtua rakkaudestani häneen. Raaaaastavaaa.
Mulla täysin sama tilanne. Töks. Ehkä joku päivä puhkaisen kuplan. Kun olen varma ettei hän katoa ja jos pystyn esittämään asian oikein: ovelasti mutta rehellisesti. Pitäis varmaan palkata joku mainostoimisto hiomaan viesti.
Jos tämä olisi minun ihastukseni viesti niin tahtoisin sanoa, että älä odota sitä että teet kaiken oikein, vaan sano se minulle nyt. Minulle olisi ihan sama vaikka änkyttäisit ja töksäyttäisit asian miten tyhmästi tahansa, jos vain sanoisit sen, kun en itse sitä toistaiseksi ole sanotuksi saanut, kun en tiedä suuntautumisistasi. Olen ihan hulluna sinuun.
Tuli vaan mieleen, että onko joku esim. teistä vastanneista parisuhteessa miehen kanssa? Se on kyllä hieman häritsevä tekijä tässä jutussa, vaikka ei hän miehestään juuri koskaan puhu...
Voi apua, luulin jo että tämä meni ohi mutta ei. "Ihastunut", pitäisiköhän seuraavalla kerralla töksäyttää?? ;)). Kiitos kaikille vastauksista
Pitäisi töksäyttää :) Mutta minä en ole sinun ihastuksesi koska en seurustele, ja minun ihastukseni tietää sen. :)
Mulla on mies, meillä on toimiva suhde. Olen silti ihastunut ja haluaisin mieluusti lukea ajatuksia. Tunnen itseasiassa kovaa vetoa tähän naiseen...
Tottakai se on häiritsevä tekijä jos on mitään sydäntä. Uhkahan ulkopuolinen ihastuminen on parisuhteelle. Ja kukaan hyvä kaveri ei halua vahingoittaa kaverinsa parisuhdetta. Kumpikin ollaan kuitenkin ihan moraalisia olioita. En tiedä mikä tilanne olisi jos mulla ei ois miestä.
Mutta jos voisin telepatioida ihastukselleni tämän: anna vinkki mulle jos olet yhtään kiinnostunut! Koetaan tämä silti jotenkin! Elämä on niin lyhyt. En jätä miestäni, niinkuin tiedät. Mieheni on fiksu ja avarakatseinen. En silti haluaisi satuttaa häntä kertomalla, mutta jos olisi niin että sinä pidät minusta ja minä sinusta, helpotetaan oloamme puhumalla siitä ja miettimällä yhdessä mitä tehdään. Minun on oltava jotenkin lähelläsi, se on selvää... uskon että voidaan jakaa kaikenlaista ilman että saadaan aikaan tuhoja. Meillä on hirvittävän paljon luovaa voimaa käytössä.
Ja moraalisaarnaajille tiedoksi: säästäkää vaivanne, tunnontuskia on ihan riittävästi ja muutakin tuskia :-)
Kopkopkop: olen samanlaisessa tilanteessa. Haluaisin myös "telepatioida" tunteeni ihastukselleni. Vaikeaa on perheellisen... Jos ei olisi perhettä niin toimisin. Oletko sinä varma, että sinun kannattaa epäröidä jos on suuret tunteet?
olen enempi bi-seksuaali kuin lesbo, mutta vapaa sellainen. Harmi, että perheelliset tai ylipäänsä varatut naiset kiinnostuvat tms. minusta- Jos tiedän, että toisella on perhe, niin taatusti pidän matalaa profiilia, koska en halua loukata myöskään itseäni -enää.
En osaa edes kuvitella miltä tuntuu nähdä hänet... ehkä ensi viikolla? Tuskin saan yhtään järkevää sanaa suustani tai vedän taas ihan överiksi. Huokaus. Toisaalta ihastuminen tuo iloa elämään ja sitten taas se toinen puoli: se todella syö naista. Jos joku olisi sanonut minulle pari vuotta sitten että rakastuisin joskus naiseen, niin makeasti olisin nauranut...
Olisipa kiva jos hän vihjaisi itse suoraan jotain kun minusta ei siihen ole... Tai välillä tuntuu että hän on sen tehnytkin. Yhden kerran oli niin kuumottava tilanne, että oli pakko perääntyä. Aika vaikea sitä kiemurtelua ja tuijottelua olisi pelkäksi työtoveruudeksi uskoa... No tiedä häntä, joskus voi mielikuvitus tehdä tepposet ;)
Hmmmm, tulee vain taas mieleen, että jos ihastuksesi olisi mies, niin mahtaisitko epäröidä tunteiden vastavuoroisuutta samaan malliin... veikkaan, että olisit aika varma, että kuumotus johtui just siitä, että välillänne oli jotain. Mikä siinä on, että nainen-nainen -asetelma pistää kopan niin sekaisin, ettei kuule enää omaa ääntään ;) Miesten kanssa on yksioikoisempaa - matalaviritteisempää? Johtuuko se heteronormatiivisuudesta, joka istuu meissä niin tiukassa? Valmista käsikirjoitusta on helpompi seurata?
Olen ihan samaa mieltä.. Jos minun ihastukseni olisi mies niin en epäilisi yhtään etteikö hän olisi kiinnostunut. Tosin, jos hän olisi mies niin eihän tässä mitään ongelmaakaan olisi, kun hän olisi varmaan jo pyytänyt minua ulos jos olisi pyytääkseen. Tai sitten minä olisin pyytänyt, ja asia olisi silti maailman normaalein. Nyt tästä on tullut tällainen maailmanluokan asia, jossa olen jumissa kun pelkään, että jos sanon hänestä tykkääväni, hän naurahtaa ja sanoo että oi kiitos hauskasta kohteliaisuudesta.
Niinpä kyllä, itsehän me tehdään näistä jutuista "maailmanluokan asioita" ja pidetään yllä jaottelua "normaalin" heterokäyttäytymisen ja siitä poikkeavan käyttäytymisen välillä, kun jumitetaan tunnehässäköissämme ihan vain sen tähden, että ihastus sattuu olemaan samaa sukupuolta... :) koitetaas nyt vähän särmääntyä, kypsät ihmiset ;)
Joo, mutta tämä on asioita kategoriassa "helppo sanoa mutta vaikea tehdä käytännössä"! Jotain tässä on silti säädettävä, muuten ei voi antaa itselleen keinutuolissa anteeksi.
Ajattelin ihan samaa... kukaan ei voi lopulta kuitenkaan jakaa toiselle ohjeita, miten tätä elämää pitäisi elää. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset (uskon)kriisit ja kaiken jälkeen päätynyt pitämään moraalikoodinani ajatusrakennelmaa: parempi on toimia, jos toimimattomuudesta aiheutuva katumus on suurempi kuin toiminnasta mahdollisesti koituva seuraus pahimmillaan... eiks olekin selkeä ohjenuora ;))
Toi on tosi hyvä moraalikoodi!
Minä ottaisin mielelläni vastaan hyvän konkreettisen neuvon oman tilanteeni suhteen, mutta pelkät "sano sille että oot kiinnostunu siitä" -ohjeet ei nyt oikein kolahda tässä tilanteessa. Tilanteethan muodostuu aina kahden ihmisen välille, ei sitä voi toimia niinkun pussi päässä että nyt meen heittämään tällasen iskulauseen ja katotaan lähteekö se treffeille ja jos ei niin that's it.
Sama on näiden homoasioiden kanssa ylipäänsä. Kyllä minäkin pyrin siihen että kuljen asenteella "olen homo, hyväksykää tai älkää", mutta kyllä se käytännössä sattuu, jos joku sitten sanoo jotain negatiivista. Kun ei tässä voi yhteiskunnan ulkopuolellakaan elää, ja yhteiskunta nyt ei tosielämässä ole mitenkään neutraali mitä tulee seksuaaliseen suuntautumiseen.
Miesten kanssa asiat on paljon yksinkertaisempia. Mun kuumotustutka on tosi tarkka, olen oppinut siihen että jos huomaan jotain värähtelyjä niin niitä on. Mutta onko siis tosiaan ihan sama naisten kohdalla? Eikö me naiset välillä vaan lähetellä signaaleja ihan vaan oman viehätysvoiman tarkistamiseksi, valmiina perääntymään? Ja onko se kuumotus tosiaan sama? Olisipa..
Toinen juttu on sitten se, että kun mulla ei mitään juttuja naisten kanssa ole ollut, niin tunnen itseni muutenkin paljon epävarmemmaksi itsestäni. Uskon että miehille olen ihan viehättävä tapaus, peruslämmin ja suht. hyväkroppainen ;-) mutta naiset kuvittelen paljon krantummiksi.
Meni varmaan ohi aiheen ;-)
Heh, no nyt tuli sitten kuitenkin sopivasti turhaantuneena sellainen viesti josta tajuaa kyllä jos ei ole ihan pässi. Kylläpä helpotti. Lievä vaivaantunut olo saattaa tulla ensi tapaamisesta, mutta ajattelin johdonmukaisesti olla kuin ei mitään ihan niin pitkään kun erämaata riittää. Pallo on nyt ihan muualla kuin mulla kuitenkin. Saattaa olla että asia vaivaa häntä niin että kysyy olinko tosissani ... tai sitten hän haluaa unohtaa koko jutun, mikä kertoo sekin paljon.
Koitan keskittyä nyt nauttimaan omasta elämästäni. Paitsi että jännittää vähän. Mutta mitä pirua, olenhan ihan oikeasti ajatellut häntä ihan liikaa, se on totuus eikä pelkkää kuvitelmaa. Kuvitelmaa ovat vaan fantasiani.
Siis laitoitko tälle naiselle nyt viestin ja odottelet vastausta, vai mitä on tapahtunut? :)
Siis whaaat? Meni vähän ohi, mutta ilmeisesti ajattelet, että ihastuksesi käy tällä palstalla lukemassa näitä ketjuja ja tunnistaa sun edellisen viestin? :) Niinkin tietysti voi käydä... taidat toivoa sitä?! ;)
Tuosta kuumotuksesta vielä... mulla on myös herkkä vainu miesten suhteen ja uskallan sanoa, että kertaakaan en ole erehtynyt. Naisten suhteen ei ole niin paljon havaintomatskua, mutta sen vähäisenkin perusteella väitän, että kyllä sen aistii. Jotkut voivat tietysti vain testailla viehätysvoimaansa ja leikkiä, mutta onhan siinäkin silloin jotain pelissä. Ei kai kukaan halua testata viehätysvoimaansa ihan kenen tahansa silmissä? Ainakin olen luullut, että ihminen haluaa olla viehättävä nimenomaan sen silmissä, jonka mielipiteellä on väliä ja kenenkä muun mielipide ratkaisee enemmän kuin sen, johon on edes hippusen ihastunut ;)
Mistähän päin aloittaja on? ja millä alalla työskentelee...Olen myös itse ihastunut työkaveriin tosin hän on minua vanhempi ja ei tiedä tunteistani :)
niin "ei jaksa keksiä": viestini meni ihan muussa muodossa kuin täällä, tekstarina.
Hän ei tosiaan ole sellainen joka täällä pyörisi.... mutta toisaalta kukapa meistä
;-D
Jonkun on oltava aloitteellinen! Rohkea veto, toivotaan että onni suosii.
hoitoalalla olen
Ehkä jo aika antaa periksi. On tää elämä riepotellut muutenkin siihen malliin että heikompaa hirvittää...Ei jaksais enää satuttaa itseään. Ihana hän on edelleen, suloinen olento