Tämä Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry, niin mitä mieltä siitä olette?
Mulla ei ainakaan ole tämän 13 v uran aikana mitään tarvetta sen palveluille, kun käsittääkseni siellä ei ole juuri mitään tarjolla. Nettisivut käyn silloin tällöin lukemassa, enkä ole sieltä mitään ideaa mihinkään saanut.
Mutta mulle ei ole selvinnyt, kuinka paljon heillä on koko maassa henkilökuntaa? Luultavasti jonkin verran. Niinpä, sinne heidän palkkoihin ja toimitilojen ylläpitoon menee melkoinen määrä omaishoitajille suunnattuja euroja... Kunnilla on nykyisin omaishoitopalvelukeskuksia, joista saa tietoa, jos tarvitsee...
Joten tällaisena työikäisenä omaishoitajan mulle ei liiton toiminta ole mitenkään avautunut, lähinnä pidän sitä ihan turhana puuhastelupaikkana.
Omaishoitajat ja Läheiset Ry?????
13
184
Vastaukset
- Kukaan ei puutu.
Jos joku muu liitto hoitaisi jäsentensä asiat yhtä kehnosti kuin Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry, niin jäsenet lopettaisivat jäsenmaksun maksamisen.
Taitaa olla eliitirouvien puuhastelua.
Yksi kymmenestä omaishoitajasta saa tukea, heistäkin suurin osa pienintä, mitä se kertoo liitosta??- heeh
Tietysti liitossa työskentelevät nostavat hyvää palkkaa, vai tyytyvätkö omaishoidontuen suuruiseen palkkaan?
- Pitää tutustua
heeh kirjoitti:
Tietysti liitossa työskentelevät nostavat hyvää palkkaa, vai tyytyvätkö omaishoidontuen suuruiseen palkkaan?
http://www.omaishoitajat.fi/yhteystiedot/henkilokunta
Onhan noita. - tympiää on
heeh kirjoitti:
Tietysti liitossa työskentelevät nostavat hyvää palkkaa, vai tyytyvätkö omaishoidontuen suuruiseen palkkaan?
Niinpä, ja tuossa yhteystiedot kohdassa ei ole kaikkien nimiä, pitäisi vielä aluettain laskea kuinka monta projektityöntekijää siellä on... Kyllä se koko liitto on rakennettu meidän omaishoitajien kustannuksella, nämä siellä päiväänsä viettävät työntekijät ovat saaneet itselleen työpaikan ja helpon sellaisen... Kuinkakohan moni heistä pärjäisi jossain oikeassa yritysmaailmassa, jossa palkka mudostuu tuloksen mukaan...
Kyllä tässä maassa on vielä paljon löysää rahaa ja kun sitä kylvetään vähän sinne ja tänne, niin siihen oikeaa työhön, omaishoitajuuteen tai peruspalveluihin sitä ei riitä. Ja vain siksi, että ennen meitä omaishoitajia siinä kupilla on tyrkyllä nämä kaikenlaiset muut rahan vaatijat.. En todellakaan keksi yhtään asiaa, jota tämä liitto olisi minun tai hoidettavani parhaaksi tehnyt...
- vanha poosu
Tämäpä meinasi jysäyttää tajun kankaale.
Totuus on että mainitsemanne liitto on aina ollut omaishoitajia vastaan ja kuntien puolta pitävänä. Sekä kaikkien Omaishoidon tuen käsitteen 1.7.1993 jälkeen sorvattujen väärien lakien "neuvon antajana". Väärän tiedon levittäjänä .Todellinen ja todistettavasti oikea korruption pesä. Joka on tuhottava ,jos meinataan saada kehitystä aikaan. Olen ollut yhteydessä erään Suomen Potilasliiton hallituksen jäsenen kanssa. Viimeksi pari viikkoa sitten. Tarkoituksena omaishoitajien ja hoidettavien edun ja laillisuuden valvonta.
Tätä olen kirjoituksillani yrittänyt teille selvittää. Tämä kirjoitus teki niin hyvää että on haukattava happea.
Omaishoitajien
Lainsäädännön
Valvontayhdistys
Pentti Reinikainen
Jatk. Minulla on ollut kotonani omaishoidon tuen lainsäädäntöön liittyvän korruption näyttely esillä jo reilu kuukauden päivät. - suivaantunut!
Mahdoton määrä on henkilökuntaa, kun on vielä lisänä paikalliset toimijat.
Pari, kolme henkeä tekisi saman mitä nuo ovat saaneet aikaan, mutta onneksi on netti missä voi työaikaansa viettää rattoisasti, vaikka facebookissa.
Miettikääpä rahasummaa mikä menee noiden palkkoihin, sillä korjaisi aikaansaapa henkilö omaishoitajien asemaa, ja paljon.
Vanhoja fraaseja toistellaan, arvokkasta työstä ja työn raskaudesta ym.......
Mutta eihän siinä ole isokaan vaiva kun silloin tällöin muistaa uusia samat lorut. - x
Henkilöjäseniä Liitossa on yli 9000. Liiton arvoja ovat: Yksilölähtöisyys, luotettavuus, inhimillisyys, oikeudenmukaisuus ja toisten kunnioittaminen.
Tässä on liiton sivuilta lainattua tekstiä:( - Yksi 30 000. nesta
Omaishoitajat työllistävät suuren joukon ihmisiä, palkkakin on varmaan hyvä, ainakin omaishoidontukeen verrattuna.
Riittääkö jäsenmaksut noin suuren joukon ylläpitämiseen?
En usko, jostain muualtakin on saatava rahaa. - rouvaxllgh
Liitossa on yli 9000 jäsentä, omaishoitajia on 30000 heistä 3000 saa omaishoidontukea.
Mikä mättää.- Ei korruptiolle
Kaikkeen muuhun kuin itse asiaan menee kohtuuttomasti rahaa. Siihen verrattuna mitä liitto on saanut aikaan, on valtava määrä palkattuja työntekijöitä.
Kertokaapa kirjoittajat jotain konkreettista missä omaishoitajat ja läheiset liitto on ollut avuksi.
Ainakin suurin osa omaishoitajista jää ilman tukea, nekin jotka saavat tuen, se on naurettava työmäärään verrattuna, lisäksi tuen saanti riippuu paikkanunnasta millä asuu, jossain omaishoitoa arvostetaan, jossain taas ei. Eli tasa-arvosta ei voi puhuakaan.
Kyllä sieppasi kun katselin ohjelmaa rayn johtoportaan eduista. Alkoi suorastaan yököttää, Katsokaapa MOT se tulee kai uusintana.
Siellä kestitettiin poliisjohdosta lähtien kaikkia silmäätekeviä, Hursti oli anonut apua tärkeään työhönsä, mutta se oli evätty, on tärkeämpiäkin kuluja kuten johdon Las Vegasin matkat ym... - +1+4
Ei korruptiolle kirjoitti:
Kaikkeen muuhun kuin itse asiaan menee kohtuuttomasti rahaa. Siihen verrattuna mitä liitto on saanut aikaan, on valtava määrä palkattuja työntekijöitä.
Kertokaapa kirjoittajat jotain konkreettista missä omaishoitajat ja läheiset liitto on ollut avuksi.
Ainakin suurin osa omaishoitajista jää ilman tukea, nekin jotka saavat tuen, se on naurettava työmäärään verrattuna, lisäksi tuen saanti riippuu paikkanunnasta millä asuu, jossain omaishoitoa arvostetaan, jossain taas ei. Eli tasa-arvosta ei voi puhuakaan.
Kyllä sieppasi kun katselin ohjelmaa rayn johtoportaan eduista. Alkoi suorastaan yököttää, Katsokaapa MOT se tulee kai uusintana.
Siellä kestitettiin poliisjohdosta lähtien kaikkia silmäätekeviä, Hursti oli anonut apua tärkeään työhönsä, mutta se oli evätty, on tärkeämpiäkin kuluja kuten johdon Las Vegasin matkat ym...
- Mutta mot!?
Kyllä Valta tärvelee ihmisen, mikäli Mot-ohjelmaan on uskominen, ja miksi ei olisi, kyllä asioissa on perää oltava jos tuollaisen ohjelman lähettää.
- florac
Kyllähän ne Mot ohjelmat yleensä taitaa olla oikeassa... Toimittajat hyvin tarkkaan tietolähteensä tarkastavat ja useammalta taholta. Hyvä kun on noita kaiken "tonkijoita" :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490