Missä vaiheessa olisi hyvä alkaa opettamaan lasta potalle? Ja miten? Meidän poitsu on nyt 11kk ja ollaan pikku hiljaa ryhdytty harjoittelemaan potalle istumista. Siinä on vain sellainen ongelma, että potta tuntuu niin isolta pojan pikkuiseen peppuun nähden, että lapsi selvästi säikähtää, kun tavallaan "tipahtaa" sinne kippoon istahtaessaan. Minä tietysti pidän poitsusta tukevasti kiinni ja kehun kovasti, kun sen muutaman sekuntia suostuu siinä istumaan. Saa nousta pois heti kun haluaa. Sen enempää ei nyt harjoitella, ettei lapsi ala kokea pottailua epämiellyttävänä juttuna. Mietin vaan, että kai sitä istahtamista voisi kokeilla näin alkuun vaipankin kanssa, niin ehkä ei tuntuisi niin oudolta?
Jostain luin, että ei pitäisi liian aikaisin aloittaa potalle opettelua, ettei lapselle tule kammo asiaa kohtaan eikä suostu sitten ollenkaan potalle, mutta mikäs se liian aikaisin sitten on? Oma herkkyyskautensa kuivaksiopettelullekin on, mutta eihän se nyt vuoden ikäisenä (tai alle) vielä ole ajankohtaista.
Jostain luin, että ei pitäisi liian aikaisin aloittaa potalle opettelua, ettei lapselle tule kammo asiaa kohtaan eikä suostu sitten ollenkaan potalle, mutta mikäs se liian aikaisin sitten on? Oma herkkyyskautensa kuivaksiopettelullekin on, mutta eihän se nyt vuoden ikäisenä (tai alle) vielä ole ajankohtaista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Me aloitettiin pottailu pojan kanssa heti kun oppi istumaan.. En ole ikinä kuullutkaan, ettei liian aikaisin saa aloittaa.. Kummini tyttö oli laitettu potalle samoin kuin minut ja sisareni heti kun opimme isumaan ja nopeamin vaan opimme kuivaksi..
Kyllä me laitettiin poika aluksi vaatteet ja vaippa päällä potalle, koska ei viihtynyt yhtään ilman vaippaa potalla.. Nykyisin viihtyy vaihtelevalla menestyksellä.. Mutta eipä poika olekaan vasta kun 8kk
Meillä potta oli ensin "leikkikaluna" olkkarissa ja siinä istuttiin leikin lomassa.
Varsinaisesti pottailua alettiin kokeilla joskus 10kk:n ikäisenä. Ja jos istuminen ei innostanut, sitten ei istuttu eli emme pakottaneet.
Kun potalle vie heti ruoan jälkeen (aamupalan jälkeen, lounaan jälkeen, välipalan jälkeen) ja unilta herätessä, sinne yleensä tulee osumiakin ja se taas innostaa jatkamaan seuraavaan kertaan. Meillä oli alussa välillä vieressä nukkevauva omalla potallaan :)
Puolivuotiaana aloitettiin, kuns ai aloittaa istuttamisen, näin potalla käynnistä on tullut luonnollinen osa rutiinia. Ensin istutaan ruokapöydässä sen jälkeen potalla. Ehkä noin 8 kuukautisena aloitettiin unienkin jälkeen käymään potalla. Mitään epämiellyttävää en ole koskaan havainnut potassa olevan lapsen mielestä. Vain mummolassa selkeästi lapsi menee hämilleen potalla, kun on liian isoreikäinen.
Me aloimme 9kk neidin kanssa harjoitella pottailua ja se sujuikin jo ihan hienosti. Sitten 1v:nä tuli jokin stoppi, jota en vieläkään ole keksinyt mikä. Huusi kuin syötävä, jos yritti potalle saada. Silloin haudattiin koko pottajuttu ja on tässä väliajoin yritetty asiaa, mutta mielenkiintoa ei ole löytynyt. En halua lasta siihen pakottaakaan, joten ihan leikin varjolla on menty. Nyt neiti on 1v 10kk ja pottailu on taas alkanut kiinnostamaan. Minä luotan siihen, että kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa ja joskus oppii pois vaipoista :D